sunnuntai 29. elokuuta 2010

Rikolliset ravut


Kalat ja muut vesiasukkaat ovat olleet minulla kiellettyjen ruokien listalla pienestä pitäen. Kalaan viittavatkaan olennot ovat olleet yhtä syötäviä kuin aidantolppa tai kärpässienet. Kala on ollut lapsuuden perheessä siinä määrin ärsyttävä ainesosa, että sisko-rakas avaa vesihanan vieläkin kyynärpäillään käsien ollessa kalassa. Silloin harvoin, kun kalaa oli tarjolla, voitelin minä kaikille halukkaille leivät, ettei kalakäsillä koskettu voiveitseenkään. Voitte kuvitella sen hämmästyksen ja ilon, kun yhtenä kauniina päivänä huomasin syöneeni rapua ilman mitään oireita. Oli ilon tanssin paikka! Oli onni, että vieraan kielen sanat menivät sekaisin, vaikka siinähän olisi tietysti voinut käydä huonostikin. Siitä lähtien olen innolla tutustunut erilaisiin rapuruokiin ja maistellut siinä sivussa nokareita joitain kalojakin.

Kun laitoimme ensimmäisiä kertoja ruokaa ravuista, minulla oli rikollinen olo. Aivan kuin olisin tehnyt jotain kiellettyä ja laitonta. Kyllä, ihminen on ihmeellinen. Nyttemmin olen päässyt kummallisista tuntemuksista ja nämä grillatut ravut ovat nousseet yhdeksi rikostoverisuosikikseni. Mainiota grillattavaa vaikka näin Venetsialaisten aikaan.

****
Grillatut jättiravunpyrstöt (neljälle)

20 isoa ravunpyrstöä
1-1½ dl (oliivi)öljyä
1 rkl sitruunamehua (voi jättää poiskin)
1 rkl suolaa
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
n. 1tl mustapippuria
1 tl chilirouhetta tai tuoretta chiliä hienonnettuna

Sulata tarvittaessa pyrstöt ja kuivaa ne talouspaperilla. Sekoita öljyyn muut marinadin ainekset ja pyöräytä (käsin) pyrstöt mausteisiin. Varmista, että jokainen rapu saa osansa mausteista. Anna rapujen marinoitua jääkaapissa niin kauan kuin maltat (yön ylikin, joku kerta tartuimme toimeen jo reilun tunnin kohdalla). Grillaa suoralla lämmöllä muutama minuutti välillä käännellen. Kuorineen grillatut ravunpyrstöt säilyvät mahtavan mehevinä. Ravut tuovat mukavaa näpertelyä ja ruokaisuutta salaattiin. Toki muukin oheisruoka sopii loistavasti.

***

2 kommenttia :

  1. Mielenkiintoista tuo "kala allergia" tunnen monia jotka eivät vaan voi syödä kalaa, mutta luulen että heidät useat on pienenä syötetty niin täyteen sitä että ovat alkaneet inhota ja "allegoimaan"....Itse olen intohimoinen äyriäis yms. friikki ja meidän perhe myös.TV:hannele k.

    VastaaPoista
  2. Minustakin tuli heti rapujen rakastaja, kun huomasin etten oireile :) Nam.

    Onhan niitä monenmoisia muka-allergioitakin. Minua kyllä ei ole syötetty täyteen kalaa pienenä, kun allergia todettiin hetimiten. Kunpa voisinkin syödä mitävainkalaa ja mitenpaljonvaan. Se olis juhlaa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails