torstai 2. syyskuuta 2010

Makea chilidippi


Sana dippi vie ajatukset helposti kaupan sipsiosaston lähimaastoon ja kermaviilihyllylle. Jossain vaiheessa valmisdippijauheet olivat suuressa huudossa ensin sipsien seuralaisena ja sittemmin pilkottujen kasvisten kanssa. Nyyttärit oli opiskeluaikanakin helppo pistää pystyyn, kunhan jaettiin tuotavat: sipsit, kasvikset ja dipit (patongit ja tuorejuustot kuuluivat myös usein kuvioon). Ei sillä, edelleen minulle maistuvat hyvin sekä sipsit että kasvikset. Dipin teen tosin mielummin itse kuin dippijauheesta.

Makean ja hieman tulisen chilidipin keittää nopeasti. Tulisuutta voi säädellä (jos mahdollista) valitsemalla mietoja tai ei-niin-mietoja chilejä. Kaupoissa yleisimmin myytävänä olevat chilinpalot toimivat tässä vallan mainiosti. Makea chilidippi sopii hyvin kasvisten kaveriksi. Suorastaan erinomaisesti siihen sopii kastettavaksi (fritti)katkaravut. Soossi toimisi varmasti hyvin myös kastikkeena ruokaisassa nuudelisalaatissa.

****

Makea chilidippi

2 dl vettä
2 dl (ruoko)sidesokeria
6-8 keskikokoista punaista chiliä
hyppysellinen suolaa
1-2 tl etikkaa

Poista chilistä siemenet ja siemenkiinnikkeet. Hienonna hedelmäliha pieniksi kuutioiksi (mitä pienemmiksi, sen parempi). Kiehauta vesi kattilassa, lisää sokeri ja anna sokerin sulaa. Lisää chilit ja kiehuta pienellä lämmöllä viitisen minuuttia. Mausta pienellä määrällä suolaa ja etikkaa. Halutessasi voit surauttaa dipin tasaiseksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.

****

Ohje on alun perin hurmaavasta keittokirjasta nimeltä Uusia makuja Kiinasta. Suola ja etikka puuttuvat originaaliohjeesta mutta ne tuovat mielestäni dippiin sopivaa tasapainoa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails