lauantai 11. joulukuuta 2010

Kauden käsityö: Piparkakkutalo


Piparitalon rakentamisessa timpurin millit ovat senttejä ja lujuuslaskelmien puutteen voi vallan hyvin korvata suuremmalla määrällä sulatettua sokeria. Seinienkään ei tarvitse olla suoria, eikä kattokulma ole kaavassa määrätty. Joskus, oikean talon rakentamispuuhan aikoihin, onnistuin tekemään harjakattoisen piparitalon ilman päätykolmiota. Siinä talossa ei ollut ilmanvaihto-ongelmia.

Oli piparkakkutalo millainen tönö, mökki, kartano tai hökkeli tahansa, tuo se aina hyvää tuulta ja jouluista tuoksua. Minulla on ollut tapana puuhastella joulun alla parille ystäväperheelle piparintuoksuinen joulumuistaminen. Tämän kauden ensimmäinen hyvän tuulen piparipihapiiri muodostui koirankopista, kuusista ja sympaattisesta, kiharaturkkisesta isännästä. Toiseen pihaan pääsee myös huiskuharjainen heppa.


Hevosen harjan ja hännän teen valkosipulinpuristimella. Myös pitkäkarvaisen koiran turkki tai enkelin hiukset tulevat samalla systeemillä helposti. Spagettimaista taikinaa on helpoin käsitellä veitsen terällä, jonka avulla karvoja saa myös taivuteltua.

Jos piparitaikinasta aikoo loihtia koirankoppia suurempia luomuksia, kannattaa taikinaan kiinnittää erityistä huomiota. Riittävät kova taikina takaa kestävät seinät ja kantavat katot. Tämä suvun naiselta toiselle kulkenut taikina on talonrakennusominaisuuksiltaan parhaaksi todettu. Taikinasta tulee hyvänkokoisen talon pihapiiri alustoineen.

****

Piparkakkutalotaikina

300g voita
4 dl sokeria
1½ dl tummaa siirappia
1 rkl kanelia
2 tl neilikkaa
2 tl inkivääriä

3 munaa
2 tl soodaa
n. 15 dl vehnäjauhoja

Mittaa kattilaan voi, sokeri, siirappi sekä mausteet. Anna voin sulaa keskilämmöllä, sekoittele välillä. Kiehauta. Ota kattila pois liedeltä ja jäähdytä taikinapohja. Lisää munat yksitellen jäähtyneeseen taikinapohjaan samalla voimakkaasti sekoittaen/vatkaten. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu sooda. Yleiskone tekee taikinan helposti, mutta sähkövatkaimen taikinakoukuillakin jauhojen sekoittaminen taikinaan onnistuu. Vehnäjauhojen määrä (15 dl) on melko tarkka - nyt laitoin taikinaan 14½ dl jauhoja. Taikinan on hyvä antaa levätä jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli. Jääkaapissa taikina säilyy useamman päivän. Paista pipareita 200 asteessa noin viisi minuuttia. Ole erityisen tarkkana paistamisen kanssa, jos pipareissa on pieniä osasia

****

Talon osaset kannattaa liimata yhteen pannulla sulatetulla sokerilla. Koristeluun käytän kananmunan valkuaisen ja tomusokerin sekoitusta, joka kiillotetaan parilla tipalla sitruunamehua tai etikkaa. Pikeerin tekoa valoittaa esimerkiksi Sillä Sipulit.

2 kommenttia :

  1. Hienoa jälkeä! Viime vuonna tein Muumitalon (aika ison) joten tälle vuodelle en alkanut siihen rakennushankkeeseen! Tv:hankke

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Piparitalon tuoma tuoksu saa minut lähtemään pieniin hankkeisiin joka vuosi. Muumitalo onkin ihan toinen juttu...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails