keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Ihana iltapala: halloum-parsapiiras


 

Erään pitkän päivän jälkeen kaarroin siskon perheen kotipihaan, kiikutin kassit sisälle, halasin aikuiset, pussasin puhki lapset ja lysähdin valmiiseen iltapalapöytään. Liekö milloinkaan maistunut tee ja suolainen piirakka niin maukkaalta. Sopivan suolainen ja ihanan täyteläinen iltapalapiiras oli syntynyt näin:

****

Halloum-parsapiiras

3 dl vehnäjauhoja
150g voita
1/4-1/2 tl suolaa
1/2 dl vettä

200g halloumjuustoa
n.150g parsakaalia
rasiallinen kirsikkatomaatteja
2½ dl kolmen juuston ruokakermaa
3 munaa
timjamia

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Nypi pehmeä voi, jauhot ja suola murumaiseksi. Lisää vesi ja pyörittele kädellä tasaiseksi taikinaksi. Voitele ja jauhota piirakkavuoka ja painele taikina vuokaan ja vuoan reunoille. Esipaista pohjaa kymmenisen minuuttia uunissa. Viipaloi halloumjuusto, irrottele parsakaalista pieniä kukintoja ja puolita kirsikkatomaatit. Kun pohja on esipaistettu, alenna uunin lämpö 175-200 asteeseen. Asettele pohjan päälle ensin viipaloitu juusto ja sitten parsakaalikukkaset sekä tomaatit. Sekoita munat ja timjami juustoiseen kermaan ja kaada piirakan päälle. Paista kullanruskeaksi (noin 30 min).

****

Minä tavasin (ja tulkitsin) ohjeen sisko-rakkaan aarrekirjasta. Reseptin alkuperän selvittäminen vaati hieman salapoliisityötä, mutta jäljet johtivat Hellapoliisin huomaan. Poliisin reseptissä käytettiin parsakaalin sijasta tankoparsaa, mikä etenkin tuoreen parsan aikaan toimii varmasti.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Erilainen lautasliina


Minä rakastan serviettejä. Kotona niitä on laatikollinen eri sohvatyynyihin, mielialoihin, vuodenaikoihin ja pöytäliinoihin soinnutettuna värivalikoimana. Ravintoloissa panostetaan harvoin servetteihin. Hienoissa ravintoloissa on toki kangasservetit, jotka saavat kyllä kotonakin aikaan juhlan tuntua, vaikka tarjolla olisi kaurapuuroa voisilmällä. Pahimmillaan ravintoloiden servietit ovat muovilaatikosta vetäistäviä rypyläpintaisia ja kolmeen osaan taiteltuja kammotuksia. Mutta työmatkalla Lahdessa vastaan tuli loistava servetti-idea. Mikä on lautasliinaa parempi paikka kertoa ravintolan periaatteista ja arvoista? Tavalliseen valkoiseen servettiin painettu teksti tuo ravintolan haluaman sanoman liki jokaisen kävijän silmien eteen. Tämä lounas- ja tilausravintola saa kyllä täydet pisteet myös ruoasta - herkullista.

torstai 23. syyskuuta 2010

Pitsa ohrarieskapohjalla




Valmiit, kaupan pakastealtaasta myytävät pitsapohjat ovat usein olleet ihmettelyni alla. Pitsapohja kun tulee niin helposti kotoa aina löytyvistä aineksista (paitsi kuivahiiva on kummallinen tuote; se loppuu aina pyytämättä ja täytenä yllätyksenä). Nyt on ollut oikeissa töissä kuitenkin siinä määrin huisketta, että pitsapohjan pyöräyttäminen on tuntunut ylivoimaiselta voimainponnistukselta. Pakastepitsapohjiin en vieläkään sortunut, mutta ohut ohrarieska sai erään vauhdikkaan päivän päätteeksi päälleen pitsamaiset täytteet.

Rieska on muuten veikeä, murteesta toiseen merkitystään muuttava leipämuoto. Minä, juuriltani persjalkanen savolainen, miellän jossain määrin edelleen rieskan legendaarisen Hiltusen rieskan kaltaiseksi leiväksi, joka jonkun tulkinnan mukaan on limppu. Ammoisista opiskeluajoista saakka oululaiset ovat yrittäneet saada minut uskomaan, että rieska on ohrasta leivottu ohut lättymäinen leipä (suokaa anteeksi ehkä hieman epätäsmälliset käsitteeni). Kuusamolaisten mielestä oikea rieska on paksumpi ja kainuulaiset nyt ovat muutenkin ihan oma lukunsa.

Pitsamaisen paistoksen pohjana toimi siis täkäläinen rieska, joka on valmistettu pääasiassa ohrasta ja vedestä. Suolaa ja vehnää, ehkä jotain muitakin täyte-(vai lisä-)aineita on taikinaan sekoitettu. Etelä-Suomessa olen joskus havainnut samanmoista leipää myytävän Lapin rieskan nimellä, mutta paikallisessa lähikaupassa pussissa lukee ohrarieska (jopas tämä rieska-asia on monimutkainen). Täytteeksi voi laittaa kaapista kaivettuja jäämiä tai herkkuja. Tomaattikastikkeen virkaa meillä toimitti ketsupin ja Sambal Manis-kastikkeen sekoitus (2:1). Täytteeksi löytyi kylmäkaappien uumenista ylijäämäpekonisiivuja (jotka esipaistoimme pannulla), katkarapupussin pohjat ja kasa juustoraastetta. 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia oli sopiva paistoaika. Nopea, maukas ja hiivaton vaihtoehto perinteiselle pitsapohjalle - kannattaa kokeilla!





tiistai 21. syyskuuta 2010

Hyvä raparperihyve


Meidän pihanperän raparperi on sekoittanut pahemman kerran vuodenajat. Kummallinen tyyppi. Tavallisesti raparperit pukkaavat pääsatonsa alkukesästä, mutta tämä kummajainen teki sen tänäkin vuonna vasta iltojen pimetessä. Ehkä se on ärsyyntynyt siirtelystä, jonka kohteeksi se on muutaman kerran joutunut. Löysin juurakon rakennusaikoihin keskeltä pusikkoa ja tyrkkäsin paikkaan aa. Se täytyi siirtää paikkaan bee, koska kohtaan aa tehtiin terassi. Ja koska paikkaan bee tuli polku ja paikkaan cee kasvihuone, on juurakko saanut lapiosta moneen otteeseen. Olisi pitänyt toteuttaa kasvien siirtelyyn turhautuneen tuttavamiehen aikomus istuttaa kaikki kasvit ensin muutamaksi vuodeksi kottikärryyn - niitä on sitten helppo siirrellä paikasta toiseen.

Koska satokausi kummajaisella on parhaimmillaan, täytyy kokin keksiä keitoksia. Alkukesästä, siis täyspäisten raparperien satoaikaan, saimme sisko-rakkaan tekemää herkullista raparperihyvettä. Tämä on makumuistiin perustuva plagiaatti:

****

Raparperihyve (neljälle)

1 litra raparperinvarsia palasina
½ dl sokeria
½ dl tummaa sokeria (muscovada)

4 dl (isoja) kaurahiutaleita
75-100 g voita
½ dl sokeria
½ dl tummaa sokeria (muscovada)

vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta

Kuori rapaperinvarret. Varsinkin näin syksyllä ne ovat usein paksukuorisia ja kuorimatta säikeisiä tai puisevia. Pilko kuoritut varret kulhoon ja lisää joukkoon sokerit, sekoita. Voit laittaa vain tavallista sokeriakin, jos kaapissasi ei tummaa sokeria ole. Kaada seos uunin kestävään vuokaan. Sulata voi toisessa kipossa, lisää sokeri(t) ja kaurahiutaleet. Sekoita tasaiseksi murumassaksi. Lusikoi raparperien päälle ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

****

Onkin muuten aika hauska ajatusleikki kuvitella, että satokaudet heittäsivät laajemminkin häränpyllyä. Omenat kypsyisivät keväällä ja mansikoilla herkuteltaisiin räntäsateessa.
No-jaa.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Nopsa kikhernesalaatti


Tämä ruokaisa kikhernesalaatti on pelastanut minut monessa tilanteessa, jossa lounasta tai lisäkettä on tarvittu nopeasti. Yleensä kaapissa on tölkki tai kaksi säilykekikherneitä akuutin hummushimon varalta, joten pääraaka-aine on vain purkin avaamisen takana. Vajaassa viidessä minuutissa salaatti on jo lautasella. Salaatti toimii lounaana sellaisenaan tai leivällä ryhdistettynä, jolloin annoksesta riittää kahdelle. Lisäkkeenä jaettavaa riittää useammallekin.

****
Kikhernesalaatti

1 säilyketölkki kikherneitä
2 tomaattia
½ dl persiljasilppua
1 valkosipulinkynsi
1/4 - 1 punainen chilipalko (chilin tulisuusasteesta riippuen)

2 rkl sitruunan mehua
1 rkl oliiviöljyä
vajaa ½ tl suolaa (Herbamarea)
vajaa ½ tl sokeria

Kaada säilykekikherneiden liemi pois ja huuhtele herneet kylmällä vedellä. Anna valua. Kuutioi tomaatit ja silppua persijaa, valkosipulinkynsi ja haluamasi määrä chiliä. Minulla oli käytössä keskivahvaa chiliä (vahvuusaste 5 asteikolla 0-10), joten käytin noin 1/4 palosta. Siemenkiinnikkeiden poisto vähentää polttavaa tulisuutta. Sekoita kulhossa valutetut kikherneet, tomaattikuutiot, persilja, valkosipuli ja chili. Pyöräytä kastikkeen ainekset yhteen ja sekoita muiden ainesten joukkoon. Jos aikaa on, anna makujen tasaantua puolisen tuntia.

****

lauantai 18. syyskuuta 2010

Sitruunaetanat rapealla suutuntumalla


Etanat kuuluvat joukkoon ruokia, joita joko rakastaa tai vihaa. Kokkien ja Pottien kaksikko käyttää etanoiden yhteydessä ensimmäistä verbiä, kun kyse on tavallisimmin purkissa myytävistä lihaisista säätieteilijöistä. Kasvimaalla tänä kesänä lyllertäneet, ällöttävän limaiset, basilikan ja salaatin lehdillä herkutelleet etanaiset ovat ihan toinen eläinlaji (tuskin ovat sukulaisiakaan - hus!).

Kuluneen kesän aikana saimme syödä kaksi loistavaa etana-alkupalaa. Ennenkin hehkuttamani Hellan tarjoamat sitruunaiset etanat olivat sitruunan ansiosta raikkaita, suussasulavia (nyt näyttäisi Hellassa tarjottavan etanoita persiljavoilla ja roquefort-juustolla - tuskin pöllömpiä nekään). Toinen, ehkä vieläkin herkullisempi etanapannu meille tarjoiltiin rakkaiden ystäviemme luona Pirkanmaalla. Talon isäntä, ansioitunut ravintola-alan ammattilainen ja ilmiömäinen ruoanlaittaja, loihti alkupalaksi valkosipulivoissa tiristettyjä etanoita, joiden jujuna oli tarjolla ollut rapeaksi paahdettu Serrano-kinkku. Suutuntumaltaan varsin pehmeät etanat saivat siis parikseet rapean kinkun. Täydellistä!

Näistä kahdesta etanapannusta innostuneena päädyimme kokeilemaan seuraavaa:

****

Sitruunaiset etanat ja paahdettu Serrano-kinkku

200g isoja etanoita suolaliemessä (säilykepurkki 200g, josta etanoita 125g)
50g voita (tai Oivariinia)
1rkl sitruunamehua
1 suuri valkosipulinkynsi (tai kaksi pienempää)
ripaus suolaa

4 siivua Serrano-kinkkua

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Valuta etanat suolaliemestä, huuhtele hanan alla ja valuta huolella uudelleen. Sekoita pehmeään tai sulatettuun voihin sitruunamehu ja silpuksi raastettu/puristettu/hakattu valkosipulinkynsi. Laita seokseen hivenen suolaa. Laita etanat etanapannun kolosiin ja lusikoi voiseosta kolot täyteen.

Laita Serrano-kinkkusiivut leivinpaperin päälle ja paahda pellin päällä, kuumassa uunissa kymmenisen minuuttia. Kinkut saavat olla rapsakoita, mutta varo polttamasta reunojakaan. Ota kinkut uunista ja jätä jäähtymään ja kuivumaan pellin päälle. Kinkkujen kuivuessa laita etanat uuniin. Jos haluat välttyä uunin siivoamiselta, laita pannu joko pellin tai suuren uunivuoan päälle, sillä rasva saattaa tiristä yli laidan. 10-15 minuuttia on etanoiden sopiva aika olla uunissa.

Murenna rapeat kinkkusiivut kippoon ja tarjoa etanoiden kanssa vaaleaa leipää. Laita samaan suulliseen etanaa ja rapeaa kinkkua. Vau. Leivällä saat imettyä kaikki ihanat rasvat etanapannun koloista.

****

Varsin tuhdin alkuruoan jälkeen kevyempi pääruoka toimii (ainakin kotioloissa) hyvin. Pääruokaa markkeeranut salaatti syötiin kylläkin yhtä aikaa etanoiden kanssa. Raikasta.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Nälkäpäivän sadonkorjuukeitto



Suomen punaisen ristin Operaatio nälkäpäivän ja Kirkon Ulkomaanavun Nälkä - paha pala purtavaksi -kampanjan tehdessä loistavaa ja tuikitärkeää työtään tulee väistämättä mieleen missä valtaisassa ruokayltäkylläisyydessä elämme. Ruoka on meille itsestäänselvyys, monelle meistä suorastaan harrastus. Ja kuinka paha pala purtavaksi nälkä oikeasti maailmalla onkaan. Omalla syömättömyydellämme me emme voi auttaa nälkää näkeviä, mutta lahjoittamalla voimme. Otetaan haaste vastaan!

Jokapäiväistä leipää -blogin Hanna on ansiokkaasti haastanut meidät kaikki paitsi osallistumaan keräyksiin kolikoin myös laittamaan ruokaa, jonka ainekset löytyvät kotoa. Minä marssin pihan perälle ja nyhdin maasta porkkanoita, sipulin ja perunoita. Matkalta nappasin mukaan puusta pudonneen omenan. Ja soppahan siitä syntyi.

****

Samettinen sadonkorjuukeitto (kahdelle tai kolmelle)

5-6 keskikokoista porkkanaa
4 keskikokoista perunaa
1 pienehkö sipuli
1 valkosipulinkynsi
kasvisliemikuutio (tai vastaava määrä fondia)
8 dl vettä
kotimainen omena
loraus maitoa tai ruokakermaa
1 rkl valkoviinietikkaa
(ripaus suolaa ja pippuria)

Kuori kasvikset ja pilko osiin. Laita kattilaan vesi, liemikuutio, porkkana-, peruna- ja sipulilohkot sekä viipaloitu valkosipulinkynsi. Älä laita kattilaan vielä omenaa. Kiehuta kasvikset kypsiksi, lohko joukkoon omena ja soseuta samettiseksi keitoksi. Ohenna tarvittaessa maidolla. Mausta keitto valkoviinietikalla ja pienellä määrällä pippuria. Tarkista suola.

****

Omena tuo keittoon mukavan raikkauden ja hieman makeutta. Valkoviinietikka antaa omenalle vielä lisää terää tuoden keittoon särmää. Etikan sijasta myös sitruunamehu toimisi varmasti hyvin.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Touhukas viherturaaja



Tähän aikaan vuodesta minulla iskee aina uuden innostuksen aalto. Kun elokuussa oikeiden töiden alettua on pienoinen tarhauslama ja "tää-kesä-oli-nyt-tässä" -fiilis, niin syksyn oikeasti saapuessa viherturaajan (kuten kirjailija Mari Mörö puutarhaukseen hurahtaneita arvokkaasti tituleeraa) tahti alkaa taas kiihtyä. Vielä ehtisi tehdä tuonkin! Yhtenä syksynä pyysin Herra Kokkia virittelemään iltaisin rakennusvalosarjan pihalle - katsokaas kun pimeä tuli aivan liian varhain. Kyllä siinä oli (taas) naapureilla ja ohikulkijoilla hämmästelemistä. Taskulamppukin on oiva apuväline pieneen puuhasteluun ja kypsien tomaattien yölliseen tarkasteluun.

Kirjailija Mörö on itsekin viherturaaja ja on hauskasti ja ah niin osuvasti luokitellut lajitoverinsa kirjassaan Melkein kaikki itää. Minä taidan olla Touho, vaikka koko kuvausta en allekirjoitakaan :
"Touho menee rynkyttämään vihermarketin ovea helmikuussa. Miksi ne eivät aukaise, aurinko paistaa jo! Hän palaa ruokakaupan kautta kotiin ja alkaa tyhjentää kolmeakymmentä ostamaansa jugurttipurkkia. Touho ostaa kaikkia eksoottisia hedelmiä vain kokeillakseen, kuinka niiden siemenet itävät. Siemeniä Touholla on kuin Tiimarissa lasihelmiä: kaikenvärisiä ja -kokoisia löytyy. Kolmessa päivässä Touho onkin somistanut ikkunalaudat täyteen purnukoita, innostuksen puistellessa ei hän ehdi nimetä aarteitaan. Jugurttiipurkkien lisäksi maitotölkit ja mitkä tahansa muut pakkaukset kelpaavat. Ennen pääsiäistä Touholla on jännetupin tulehdus eikä lääkäri usko, että se on tullut suihkupullon ahkerasta käyttämisestä. Vappuna Touho ulkoilee lastenvaunujen kanssa: hän lastaa taimet pyörien päälle ja kärrää ne aurinkoon. "
Tänään aurinko laskee Oulussa 19.49. Vielä ehtii.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Raclette saksalaiseen tapaan


Joskus on mukava pohdiskella ruokien nimien taustaa ja merkitystä. Kotimaiset kutsumanimet aukenevat helpostikin, kuten makaroonilaatikko eli makaroonia laatikossa tai lihapullat eli lihaa pullan muodossa, mutta vierasperäisten nimien takanakin saattaa olla samanmoinen logiikka. Kauan sitten sveitsiläisessä alppikylässä opin, että sana raclette tulee ranskan kielen sanasta racler (suom. kaapia). Raclette on siis kaavittua ruokaa. Vastikään tulin ajatelleeksi, että ehkäpä toisenkin juustoisen herkun, fonduen, takana olisi joku paikallinen verbi. Ranskaa taitamattomana käännyin sanakirjan puoleen: Fondue on, tietenkin, hupenevaa sulanutta ruokaa. Perussanana on fondre (suom. sulattaa, huveta), jonka taivutusmuoto sana fondue on. Tuo sula herkku on sitä paitsi sukupuoleltaan nainen. Sanakirjan mukaan fondue on nimittäin myös sanan fondu (suom. sohjoinen, sula) feminiinimuoto. Mielenkiintoista.




Raclette on mitä parhain illanistujaisherkku ja seurusteluruoka. Yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa ei, onneksi, ole racleten(kaan) syömiseen. Erilaisista käytänteistä on kirjoitettu myös monissa suomalaisissa ruokablogeissa. Raclettehan on vähän kuin alppimaiden pizza - juustoa kaavitaan niiden ainesten päälle, joita saatavilla on. Ennen vanhaan paimenet kaapivat juustoa leivän päälle nuotion ääressä. Yksi, ehkä perinteisin sveitsiläinen tapa, on sulattaa juustoa perunoiden, maustekurkkujen ja hillosipuleiden päälle. Sveitsiläisessä ravintolassa puolikasta juustotahkoa pidettiin lähellä tulta ja sulanut juusto kaavittiin lastalla lautasella odottaneiden, edellä mainuttujen lisukkeiden hunnuksi. Herra Kokki on saanut Sveitsissä samaa ruokaa toisinkin tarjoiltuna. Yhdeksänkymmentäluvun alussa sisko-rakas toi Saksasta tullessaan raclettegrillin lisäksi sikäläisen tavan syödä tätä herkullista juustoruokaa: monenlaisia aineksia pilkotaan kippoloihin ja kasataan omaan pikkupannuun. Päällimmäiseksi laitetaan tuhti kerros raastettua Raclette-juustoa (tai vastaavaa) ja pannunen paistumaan vastuksen alle. Kun juusto on sulanut ja saanut hieman väriä, kaavitaan herkut lautaselle. Jos tarjolla on lihaa, kannattaa sitä paistaa ensin pannussa itsekseen ja lisätä lihan saatua väriä muut ainekset sekä juustoraaste.




Racleten merkeissä vietettyjen illanistujaisten jutunjuurista ei ole pulaa, sillä erilaisten yhdistelmien vertailu, kehuminen, kauhistelu ja kokeilemaan kannustaminen kirvoittavat keskustelua taatusti. Yksi tykkää sipulin ja suolakurkun yhdistelmästä ja toinen ananaksen ja maissin yhteismausta valkosipuliöljyllä siveltynä. Onko mikään hauskempaa kuin ruuasta keskustelu?

Kippoihin voi pilkkoa ja siivuttaa mitä vain. Meillä oli kahdeksan hengen kattauksessa tarjolla:
  • Raclettejuustoa raasteena (varaa juustoa reilusti)
  • härän sisäfilettä ohuen ohuina siivuina (kahdenlaisessa marinadissa)
  • katkarapuja
  • suolakurkkuja pieninä kuutioina
  • sipulia ohuina renkaina
  • purjosipulia renkaina
  • makeita maissinjyviä
  • paprikaa
  • oliiveja
  • kirsikkatomaatteja puolitettuina
  • tankoparsaa paloina
  • tuoreita herkkusieniä viipaleina
  • keitettyä perunaa siivuina
  • (tuoretta) ananasta pieninä paloina/viipaleina
  • hillosipuleita
  • valkosipuliöljyä (2-3 valkosipulin kynttä hienonnettuna sekoitetaan 1 dl (oliivi)öljyä.)
  • pippurimyllystä mustapippuria
Saksasta kantautui myös ohje juoda rakletin (kuten suomeksi voi myös sanoa) kanssa joko viiniä tai teetä. Alkosta suositeltiin valkoviiniksi Riesling -viiniä ja punaviiniksi Pinot Noir -viiniä.

Ilta oli iloinen ja serkkuseura mitä parhainta. Kiitos kaikille mukanaolleille.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Uuniomenat putosivat puusta


Puusta pudonneet omenat olivat minulle merkkinä: tänään oli tehtävä uuniomenoita. Mielestäni omenan ja kauran liitto on taivaassa siunattu - lempeä kaura ja pirtsakka omppu ovat toisiaan kunnioittava ja tasapainottava pariskunta. Pehmeäkuorisia ja myrkyttömiä kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria, koska kuoret pehmenevät uunissa lusikalla syötäviksi. Täydellinen pimeän illan makea herkku.

****
Uuniomenat kauratoskalla (neljälle)

4 kotimaista omenaa
50 g voita
4 rkl (muscovado)sokeria
1 tl sitruunamehua (voi jättää poiskin)
1 dl kaurahiutaleita

1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
½-1 tl kanelia

Poraa omenista omenaporalla tai kuorimaveitsen kärjellä siemenkodat pois. Sulata voita hieman, jotta saat sekoitettua siihen sokerin, sitruunamehun ja kaurahiutaleet. Lusikoi kauratoska omenan sisuksiin. Tiivistä reilusti, jotta saat mahtumaan herkkua enemmän. Voit tehdä toskasta myös keon omenien päälle - uunissa rasva ja sulava sokeri valelevat omenan ulkopintaa (nam). Paista omenia 175 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Jos uuni ei ole kiertoilmauuni, voi lämpöä olla 200 astettakin. Seuraile välillä tilannetta. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita mausteeksi kanelia. Tarjoa omenat kuumina tai haaleina. Vaniljavaahto on parhaimmillaan, kun se ehtii kylmetä jääkaapissa.

torstai 9. syyskuuta 2010

Vielä on kesää jäljellä -couscoussalaatti



Vietimme viime viikonloppuna varsin raikkaassa syyssäässä myöhäiskesäistä grilli-iltaa. Silloin ulkona tarkeni juuri ja juuri grillin ääressä ilman toppavarusteita, vaikka tämän viikon lämpötilat taas muistuttavatkin lempeän lämpimästä kesästä. Barbequemaiseen tapaan grillissä tirisi mureaa pihvilihaa ja kanavartaita (joista lisää toisella kertaa). Lihojen rinnalle laitettiin raikasta vihersalaattia ja sitruunaista couscoussalaattia. Kesäfiilis! Couscous (vai kuskus) on oiva lisäke lämpimänäkin, mutta erityisen hyvin se toimii mielestäni kylmän salaatin pohjana. Taas muistin - aivan liian myöhään - sen minkä olen ennenkin todennut: tämä salaatti kannattaisi tehdä jo edellisenä päivänä, jotta maut ehtivät tiivistyä ja tasaantua. Barbequebileitä seuraavan päivän lounaalla makunystyrät iloitsivat vielä edellisiltaakin enemmän.

****

Sitruunainen couscoussalaatti (noin neljälle)

3 dl (täysjyvä)couscousia
2½ dl kasvislientä (myös kanaliemi käy)
½ dl sitruunamehua

½ kurkku
1 keltainen paprika
1 punainen paprika
1 dl persiljaa silppuna
½-1 punasipuli (tai 2 shalottisipulia)
(hiukan chiliä silppuna)
(rukolaa)

2 rkl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa (maustetut etikat käyvät myös)
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria

mustapippuria

(sitruunalohkoja)

Kuumenna kasvisliemi ja sitruunamehu kiehuvaksi. Ota kattila pois liedeltä ja kaada joukkoon couscousryynit. Anna imeytyä 1-3 minuuttia. Irrottele haarukalla couscous irtonaiseksi. Anna jäähtyä. Leikkaa kurkku, paprikat, sipuli(t) ja chilipalko (tai pieni pala siitä) pieniksi kuutioiksi. Jos haluat laittaa salaattiin rukolaa, voit pieniä myös sitä hiukan. Sekoita kasvis- ja persiljasilput couscousin joukkoon. Miksaa öljy, etikka, suola ja sokeri yhteen ja hämmennä salaatin sekaan. Maista salaattia ja lisää tarvittaessa sitruunamehua ja suolaa. Maku saa olla sitruunainen ja raikas. Päälle voit rouhia mustapippuria.

Laitoin salaattikulhon reunoille koristeeksi ja tarpeen mukaan käytettäväksi sitruunalohkoja. Näin jokainen voi itse vahvistaa sitruunaista aromia oman maun mukaan (tai olla vahvistamatta).

Huom. Yllä oleva couscousryynien kypsentämisohje on käyttämäni (GoGreen) merkin mukaan kirjattu. Tarkista paketin kyljestä, kuinka kauan ja missä nestemäärässä käyttämäsi ryynit haudutetaan ja sovella ohjetta tarvittaessa.

****

maanantai 6. syyskuuta 2010

Naurispyree


Syksyn saapumisen huomaa luihin ja ytimiin hiipivästä viileydestä (vaikka tälle viikolle näyttäisikin tulevan lämmin aalto) ja kauppohin ilmestyvistä syksyisistä juureksista. Pussitetutkin juurekset ovat meheviä, kuin vasta nostettuja. Vaikka osa minusta ei haluaisi millään luopua kesästä, haikailee toinen puoli jo syksyyn kuuluvien asioiden pariin. Villasukat, takkatuli ja juuresruoat kuuluvat ehdottomasti syksyn tähtikaartiin.

Nauris on perisuomalainen kasvis. Ennen perunan voittokulkua nauris olikin tärkeimpiä ruokakasvejamme. Ajatella, että nauriissa on yhtä paljon C-vitamiinia kuin appelsiinissa. Syys- ja talviflunssaa vastaan kannattaa siis popsia appelsiinin sijaan (tai ohella) nauriita.

Naurispyree on herkullinen lisäke esimerkiksi porsaanlihalle. Aivan erinomainen ruoka syntyy myös, kun pyree tarjoillaan poron sisäfileen kaverina.

****

Naurispyree (kahdelle)

5-6 naurista
½-1dl (ruoka)kermaa
1-2 rkl voita
suolaa

Kuori nauriit ja pilko ne lohkoiksi. Keitä naurislohkot täysin kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada osa keitinvedestä talteen (varmuuden vuoksi), loput voit kaataa pois. Lisää kattilaan kerma ja voi. Aja tehosekoittimella tai sauvasekoittimella pyree samettisen tasaiseksi. Notkista tarvittaessa keitinvedellä (tai kermalla). Pyree saa jäädä riisipuuromaisen löysäksi. Lisää suolaa tarvittaessa. Tarjoa lihan ja salaatin seurassa.

****

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Seesamikana-nuudelisalaatti


Sokerihernekauden ollessa keittiöpuutarhassa parhaimmillaan reseptihakumme ykköskriteeri oli apposten sisältyminen raaka-aineisiin. Osa herneenpaloista syötiin toki suoraan puskasta, mutta lautaselle saakkakin makeita ja litteitä palkoja pääsi. Sokeriherneistä syntyi helppo lisäke hetkessä kun kiehautti palkoja minuutin tai kaksi, kaatoi veden pois ja sekoitti joukkoon nokareen voita. Mikä kesäherkku! Kaupan pakastealtaasta apposia löytää onneksi läpi vuoden; satokausi on nimittäin varsin lyhyt (mutta kiihkeä).

Sokeriherneiden kasvatus ja satokausi poikkeaa muista herneistä selvästi. Sokeriherneet ovat palkokasveista niitä ainokaisia, jotka voi tyrkätä maahan heti kun maa on muokattavissa. Muiden palkokasvien kanssa täytyy olla varovainen ja odotella maan lämpiämistä, mikä Oulun seudulla tarkoittaa kesäkuulle vartomista. Vanhan kansan mukaan maa on lämmin ja hallan vaara ohi kesäkuun 10. päivän tienoilla. Kun sokeriherneet saa aikaisin maahan, ajoittuu satokausikin mukavasti juhannuksen tiennoille, jolloin muuta satoa saa vielä usein hetken odottaa.

Seesamikana-nuudelisalaatti on maukas ja nopea ruoka, jossa on ripaus itämaista henkeä. Ohje on peräisin kirjasta 500 salaattia (s.238). Kirjassa on muitakin (reseptin mukaan toteutettunakin) maukkaita salaatteja tai salaatiksi laskettavia ruokia. Tämänkin salaatin teimme (kerrankin) täysin ohjeen mukaan:

****

Seesamikana-nuudelisalaatti (kahdelle)

2-3 porkkanaa
n. 250g sokeriherneenpalkoja
2 kerää (muna)nuudelia

2 maustamatonta kanan rintafilettä
suolaa ja mustapippuria
öljyä paistamiseen
seesaminsiemeniä

Kastikkeeseen:
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
½dl kasvislientä
½dl soijakastiketta
1 rkl valkoviinietikkaa
½tl chilitahnaa (sambal oalek) tai chilihiutaleita
ripaus sokeria

Sekoita ensin kastikkeen ainekset ja jätä kastike maustumaan. Leikkaa porkkanat tikuiksi ja keitä niitä sekä sokeriherneitä 2 minuuttia suolatussa vedessä (hyppysellinen suolaa keitinveteen riittää). Ole tarkkana keittämisen kanssa, sillä erityisesti sokeriherneet menevät helposti ylikypsiksi. Valuta vesi pois ja huuhtele kylmällä vedellä. Anna kasvisten valua kuiviksi lävikössä. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada vesi pois, huuhtele nuudelit kylmällä vedellä ja valuta kuiviksi. Sekoita nuudelit, porkkanatikut ja sokeriherneet kastikkeen joukkoon. Annostele lautasille.

Mausta kanafileet suolalla ja pippurilla. Paista kuumalla pannulla kypsäksi. Ripottele fileiden päälle seesaminsiemeniä, käännä fileet ja laita siemeniä kauttaaltaan kananpaloihin. Asettele fileet lautasille nuudeli-kasvispedin päälle.

****

lauantai 4. syyskuuta 2010

Uuniperunoiden uusi koti


Uuniperunat ovat mahtavaa syysruokaa. Perunat ovat hyvälaatuisia, vasta maasta nostettuja ja hyvällä tuurilla omastakin penkistä on lapioitavissa sopivankokoisia mukuloita. Kauniin punertavat Rosamundat ovat jauhoisia ja usein varsin kookkaita pottuja, joiden mehevyys säilyy pitkässäkin uunikypsytyksessä. Rosamundat lienevätkin uuniperunoista yleisimpiä. Meidän keittiössä uuniperunana on kyllä käytetty liki mitä vain kooltaan riittävää yleisperunaa (rakenteeltaan hyvä on esimerkiksi Van Gogh).

Hyvin hautunut uuniperuna on koisokasvia parhaimmillaan: makeaa ja pehmeää. Jossain vaiheessa minua ärsytti, että jos leivinuuni ei ollut lämpimänä (niin kuin näin alkusyksystä ei monestikaan ole), piti paria perunaa varten pitää sähköuunia pari tuntia lämpimänä. Toki kätevä emäntä olisi sujauttanut samaan uuniin muutakin kypsymään, mutta moiseen kätevyyteen ei aina kykene. Sitten tuttu sähköalan ammattilainen kertoi loistavan vinkin: uuniperunat voi kypsentää aina valmiissa kiukaassa! Sen koommin emme meidän pikkuperheen uuniperunatarpeisiin ole lisäsähköä käyttäneet (ja maailma pelastuu). Kiukaan kivimäärästä riippuen kiukaaseen mahtuu neljästä kuuteen perunaa, joten ison porukan perunoita varten on edelleen lämmitettävä uuni.

Perunat kannattaa laittaa yksin- tai kaksinkertaiseen folioon ja kivien päälle folion saumat ylöspäin. Aina valmiin kiukaan kansi kiinni ja puolen toista, viimeistään kahden, tunnin päästä perunat ovat parhaimmillaan. Voin tai maustevoin ja salaatin kanssa perunat ovat jo loistoruokaa, mutta toki lisäkkeeksi voi tehdä erilaisia täytteitä.

torstai 2. syyskuuta 2010

Makea chilidippi


Sana dippi vie ajatukset helposti kaupan sipsiosaston lähimaastoon ja kermaviilihyllylle. Jossain vaiheessa valmisdippijauheet olivat suuressa huudossa ensin sipsien seuralaisena ja sittemmin pilkottujen kasvisten kanssa. Nyyttärit oli opiskeluaikanakin helppo pistää pystyyn, kunhan jaettiin tuotavat: sipsit, kasvikset ja dipit (patongit ja tuorejuustot kuuluivat myös usein kuvioon). Ei sillä, edelleen minulle maistuvat hyvin sekä sipsit että kasvikset. Dipin teen tosin mielummin itse kuin dippijauheesta.

Makean ja hieman tulisen chilidipin keittää nopeasti. Tulisuutta voi säädellä (jos mahdollista) valitsemalla mietoja tai ei-niin-mietoja chilejä. Kaupoissa yleisimmin myytävänä olevat chilinpalot toimivat tässä vallan mainiosti. Makea chilidippi sopii hyvin kasvisten kaveriksi. Suorastaan erinomaisesti siihen sopii kastettavaksi (fritti)katkaravut. Soossi toimisi varmasti hyvin myös kastikkeena ruokaisassa nuudelisalaatissa.

****

Makea chilidippi

2 dl vettä
2 dl (ruoko)sidesokeria
6-8 keskikokoista punaista chiliä
hyppysellinen suolaa
1-2 tl etikkaa

Poista chilistä siemenet ja siemenkiinnikkeet. Hienonna hedelmäliha pieniksi kuutioiksi (mitä pienemmiksi, sen parempi). Kiehauta vesi kattilassa, lisää sokeri ja anna sokerin sulaa. Lisää chilit ja kiehuta pienellä lämmöllä viitisen minuuttia. Mausta pienellä määrällä suolaa ja etikkaa. Halutessasi voit surauttaa dipin tasaiseksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.

****

Ohje on alun perin hurmaavasta keittokirjasta nimeltä Uusia makuja Kiinasta. Suola ja etikka puuttuvat originaaliohjeesta mutta ne tuovat mielestäni dippiin sopivaa tasapainoa.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Syksyinen sienipasta


Sienestäminen on nostalgista puuhaa. Pienenä tilliäisenä ihmettelin Mamman ja Vaarin kymmenen mutkan takaisia sienipaikkoja (kaikilla salaisilla sienipaikoilla oli oma nimensä) ja tunsinkin monta monituista sienilajia. Valkoisena mattona siintävän lampaankääpäkasvuston muistan vieläkin. Nyt kääpäpaikalla huristellaan kaasu pohjassa moottoritietä. Sienestäminen on ollut monena syksynä mielessä, mutta sienipaikkojen löytäminen ja sienien tunnistamisen vaikeus ovat olleen (teko)syitä sienestämättömyyteeni. Nyt rohkenin metsään - sienikirja korissa. Ensimmäisen sieniretken saalis ei ollut kummoinen, mutta metsässä oli kiva tallustaa. Pitkällisen kirjan pläräämisen jälkeen koriin kertyi kuitenkin sienipastan verran haperoita. Vau!


****
Sienipasta (kahdelle)

150-500g (täysjyvä)spagettia
öljyä paistamiseen
1 litra metsäsieniä (meillä haperoita)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
(½ dl vettä)
3 rkl sulatejuustoa
3-4 rkl aurajuustoa
½ dl-1 dl ruokakermaa (tai maitoa)
mustapippuria
(suolaa)
parmesaania

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan al denteksi. Puhdista sienet ja pilko ne suupaloiksi. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Paista sipulit ja sienet öljytilkassa pannulla kypsäksi. Lisää pannulle sulatejuusto ja aurajuusto sekä tarvittaessa hieman vettä, jotta juustot sulavat helpommin. Ohenna paistosta ruokakermalla tai maidolla sopivanpaksuiseksi kastikkeeksi. Mausta pippurilla ja tarkista suola. Sekoita kastike kypsän ja valutetun pastan joukkoon. Raasta päälle parmesaania.

****
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails