torstai 20. tammikuuta 2011

Kaunokaisesta keksiksi


Jouluviikolta saakka olen tuijottanut ihanaisten ystävien tuomaa purkkia, maistanut jo sielussani sisältä hieman sitkeän keksin ja haaveilut kääriytyväni viltin alle kiiltäväkantinen lehti toisessa kädessä. Toinen käsi on jätettävä vapaaksi keksikippoa ja koiran rapsutusta varten.

Tänään päätin lopettaa tuijotuksen, pyrskäytin purkki-kaunokaisen leivontakulhoon ja sekoitin saamamiemme ohjeiden mukaisesti joukkoon muut aineet. Taikinasta tuli täydellisen tahmeaa (ja älyhyvää), valmiit keksitkin olivat herkkua. En tiedä paistoinko keksejä tarkasta kyttäämisestä huolimatta hieman liian kauan, sillä aivan täydellistä sitkeää sisusta en onnistunut loihtimaan. Makuunhan rakenne ei varsinaisesti vaikuta ja maun puolesta keksit olivatkin mitä parhaimpia.


Kysellessäni reseptin perään minulle kerrottiin sen löytyneen Bakerellan sivustolta. Samaisilta sivuilta löytyy muuten vaikka kuinka paljon herkkuja, joten suuntaa sinne omalla vastuulla. Olen varoittanut.

Lasipurkkiin koottava lahja tai vieminen on loistava idea, varsin helppo toteuttaa ja muokattavissa moneen makuun. Purkkiinhan voi periaatteessa latoa miltei minkä vaan leivonnaisen kuiva-aineet. Lahjan saajan kannalta tietysti kätevintä on, jos lisättävät aineet ovat yksinkertaiset ja helposti (kaapista) löydettävät. Näin sydäntalvella purkkikaunokaisen voisi koota vaikka ystävänpäivän iloksi tai kevään koittaessa viemisiksi mökkikauden avajaisiin.

28.1.2011. Kommenttilootassa on käyty mukavaa muunnoskeskustelua reseptin mitoista ja kuiva-aineiden suhteesta märkäaineisiin. Päätin testata deseiksi muuntamani reseptin toimivuuden. Nyt määrät on korjattu, muunnokset testattu ja keksit loistaviksi todettu. Just do it!

****

Cookiet

3 1/4 dl venhäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1/4 tl suolaa
1 1/4 dl tumma sokeria (esim. muscovadoa tai ruokosokeria)
2½ dl (isoja) kaurahiutaleita
 1 1/4 dl tavallista sokeria
1 tl vaniljasokeria
1½ dl m&m -karkkeja tai ranskanpastilleja
1½ dl suklaarouhetta
1½-2 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä

2 munaa
100g pehmeää voita

Jos ladot kuivat aineet purkkiin, tee se ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Litraiseen purkkiin ainekset juuri mahtuvat, kunhan tiivistän jokaisen aineskerroksen huolellisesti esimerkiksi puunuijalla painelemalla. Laita purkin mukaan lappu, johon ohjeistat keksien teon loppuine aineksineen.

Jos taas teet cookiet saman tein, sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää kevyesti vatkattu muna sekä pehmeä/puoliksi sulanu voi. Sekoita huolella. Käsin taikinan saa nopeiten ja helpoiten sekaisin. Pyörittele taikinasta 3-4 sentin palleroita, paina halutessasi hieman lyttyyn ja paista 200 asteisessa uunissa (kiertoilmassa riittää hieman vajaa 180 astetta) 6-8 minuuttia. Keksit saavat olla uunista tulleessan todella pehmeitä, jotta ne jäävät ihanan sitkeiksi jäähtyessään.

****

Luulen, että meidän purkissa oli tummana sokerin käytetty fariinisokeria (asiasta enemmän tietävä tarkentakkoon tarvittaessa). Minä pidän fariinisokerin mausta ja sen tuomasta tummuudesta, mutta purkissa mokoma, monta viikkoa seissyt sokeri oli kovettunut ja vaati jonkun verran käsityötä ennen kuin sen sai taas rakenteeltaan hienoa sokeria muistuttavaksi. Ehkä joku ei niin helposti kovettuva tumma (tummempi) sokeri toimisi purkkisäilytyksessä paremmin. Heti leivottaviin kekseihin fariinisokerikin sopii tietysti vallan hyvin.

23 kommenttia :

  1. Kiitos koekaniinille! Ensi kerralla heitän fariinit mäkeen ja hommaan toimivampaa sokeria. Tiedänhän minä että fariinisokeri kovettuu, mutta asioita on joskus vaikea soveltaa käytäntöön, juu nou ;).

    VastaaPoista
  2. Fariinisokeria minäkin olisin varmasti purkkiin tyrkännyt. Ja jos olisin ollut vikkelämpi leipomisen kanssa en olisi huomannut koko hommaa.

    Pääasia, että cookiet oli hyviä!

    VastaaPoista
  3. Ihana lahjaidea!

    Minä pusasin ameriikan keksejä tuossa taannoin ihan muuten vaan ja huomasin myös tuon paistoaikapongelman. Osasto tuli hiukkasen kovia, kun ajattelin paistaa niitä vähän lisää. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Ei olisi kannattanut... Taas tuli opittua jotain! :)

    VastaaPoista
  4. Tuo "ihan ehkä vähän aikaa vielä" kuulostaa kovin tutulta :)
    Seuraavalla kerralla taidan paistaa näitä amerikaanoja vieläkin vähemmän aikaa.

    VastaaPoista
  5. Kun kuulin Hannelen saamasta lahjasta, innostuin siitä niin, että pääti kokeilla sitä lahjaksi ystävilleni jotka juuri onnellisesti kihlautuivat. Ajatuksena, että niin purkissa kuin elämässäkin on vaiheita jotka ovat värikkäitä ja maistuvat makealle, niin kuin niitäkin jolloin elämä on väritöntä ja mautonta, mutta sekoitettuna elämän- ja purkinkin kerrokset yhteen, syntyy lopulta maukas seos... noh, nyt sitten monien vaiheiden jälkeen yritin toteuttaa lahjaa. Ostin siskorakkaan suosituksesta jotain muuta kuin fariinisokeria ja kas kas se ei ihan toiminutkaan namien ja suklaan päälle. Mokoma onkin niin valuvaa, että sotki kaikki kerrokset tunkeutuen joka väliin.. Joten jos Miia tai joku muu blogin lukija innostuu testaamaan muita tummia sokerilaatuja, laittakaa se alemmas esim jauhojen päälle!!! harmillisesti jouduin nyt kaatamaan aineet leivontakulhoon ja testaamaan herkut. Etenkin lapset ovat todella pahoillaan :) Mutta sitten kohtasin seuraavan ongelman. Purkin koon vuoksi tein 1,5 kertaisen annoksen ja 2 munaa ja 170 g voita ei riittänytkään. jouduin soveltamaan radikaalisti:) Kysyisinkin Miialta vielä yhden kysymyksen. Laskitko, että 1 kuppi on 2,4 dl? Minulla on sama purkkikin ja aineet ei tahtoneet mahtua siihen. Epätoivoista..Mutta, vaikeuksien kautta voittoon..sanotaan..:)

    VastaaPoista
  6. No tämähän on semmonen win-win -tilanne, ainakin jos lapsilta kysytään :)
    Selvitetäänhän asiaa vielä niin saadaan oikeat mitat selville.

    VastaaPoista
  7. Kiitos:)Sovellettuani taikinann leivottavaan kuntoon otin muutes neuvosta vaarin ja paistoin pikkusen alle 200 asteessa ehkä n. 8min. Uunista tullessaan pikkuleivät suorastaan hyllyivät, mutta jäivätkin sitten aivan mahtaviksi sisältä ja 6 pojan raati arvosteli ne ulkona pelatessaan maailman parhaiksi kekseiksi. Jopa minä söin mielikseni yhden. Jos huomaatte,välttelen sana cookies käyttöä, liian vaikee taivuttaa...

    VastaaPoista
  8. Minä löysin netistä "cup-konvertterin" jossa tilavuusmitat oli muutettu grammoiksi. Esim. I cup jauhoja painaa 128g. Erilaisille sokereille, kokonaisille/hakatuille pähkinöille, suklaahipuille jne oli omat tarkat muunnokset. Tuota apuvälinettä käyttäen purkki jäi hitusen vajaaksi. Ei siis ihme että tuli (makoisia) murukeksejä :).

    VastaaPoista
  9. Kiitos Miiahoo;) Amerikkalaiset ovat outoa väkeä noitten mittojensa kanssa, niin kyllä taitaa olla lähes kakki muutkin. En ihan ymmärrä tota grammoissa ilmoittamistakaan, pitäisi ainakin omistaa tarkka kotitalousvaaka... Täytyy siis muuntaa vielä grammat deseiksi:)

    VastaaPoista
  10. Kipinkapin digivaakakauppaan, eivät ole kauhean kalliita ja ameriikankin leipomukset alkaa onnistumaan ;). Uskomatonta aloittelijan tuuria meikäläisellä, en ollut koskaan aikaisemmin cuppimittojen kanssa saikannut. Onneksi valitsin grammat, olisimme muuten saaneet lukea Hannelelta ekan katastrofipäivityksen...

    VastaaPoista
  11. Niin, tulipa mieleeni, pitäisiköhän minunkin kokeilla leipasta näitä (vaikeastitaivutettavia) ceksejä :D

    VastaaPoista
  12. Ceksit kehiin, Miiahoo (muka aloittelija, pah, sanon minä)!

    Minä olen vaakattomana muunnellut sujuvasti (?) cupit deseiksi ja niin tein tämänkin reseptin kohdalla. Pitänee tehdä postauksen desimuunnosmitoilla uudet cookieessit (mukava taivutusmuoto) ja fiffata postauksen ohjetta tarvittaessa.

    Mutta että 8 minuuttia tuottaa maailman parhaat keksit, se on hyvä lähtökohta paljon sokerin ja suklaan lisäksi.

    VastaaPoista
  13. JEP! Lisäsin mun 2,4 dl muunnosaikaansaannostaikinaan 3 munaa ja n.200g rasvaa, jotta siitä tuli taikina ja olihan siitä se etu, että herkkuja tuli vieläkin enemmän:)Ceksejä jäi eliseltä vähän ja ne ovat edelleen pehmeitä ja fantastisen hyviä. Suklaata taisi olla peräti 3 dl.. koko taloussuklaalevy.

    Katotaan tota vaakahommaa, taidan pysytellä näissä savolaisissa repetseissä vastedes, jollei siskokulta anna ameriikanohjeita savonnettuna:) Mutta Miiahoo suosittelen todella lämpimästi leipomaan näitä ja kiitos kaunis tästä ideasta, reseptistä ja muunnosoppitunnista ;) Johanna

    VastaaPoista
  14. Muunnosaikaansaannostaikina ;) Kiva sana!

    VastaaPoista
  15. Ole hyvä Johanna, eihän tuo ollut kyllä mittään :). Voisi muuten olla aika kiva lahjavinkki tuo digipuntarikin, jouluja ja synttäreitä tulee ja menee koko ajan ;)

    VastaaPoista
  16. Hei,

    Minkä kokoisia noiden lasipurkkien tulisi olla? Kuvasta on jotenkin hankala hahmottaa ainakin minun silmillä :)

    VastaaPoista
  17. Heippa,
    Viime vuodesta on niiiin pitkä aika etten tarkalleen muista, mutta ynnäsin ainekset yhteen ja sain reippaat 11 dl. Jos oikein tiivistää niin luulen, että litranen purkki riittää nippisnappis, ainakin sokeri, jauhot ja kaurahiutaleet menevät mukavasti kasaan. Lupaan vielä kokeilla viikonloppuna erilaisten purkkien kanssa ja raportoina tarkasti!

    VastaaPoista
  18. Hei vielä anonyymi, toivotavasti keikut langoilla!
    Litran kokoiseen purkkiin ainekset mahtuvat juuri sopivasti, kunhan tiivistät jokaisen aineskerroksen vaikka puunuijalla. Lisäsin tämän myös tekstiin. KIITOS, että huomasit puuttuvat tiedon ja laitoit epäkohdasta viestiä! Jouluiloa sinulle!

    VastaaPoista
  19. Kiitos paljon! Sitten vain purkkiostoksille :)

    Jouluiloa myös teille!

    VastaaPoista
  20. Hei! Näin joulunaikaan tuollainen purkki olisi ihana tehdä lahjaksi! Suunnittelen sellaisen tekemistä ihmiselle, joka on allerginen pähkinälle. Haluaisin kysyä, että millä korvaisit pekaanipähkinän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Pekaanipähkinät voi jättää kokonaan poiskin, mutta jos lahjan saajan kroppa ottaa vastaan mantelia, voi ne korvata niillä. Oot tehny loistavan lahjavalinnan; kaikki joille olen purkin antanut, on tykännyt hirmuisesti! Hyvää joulua!

      Poista
  21. Kiitos sinulle nopeasta vastauksestasi! Tämä on ihana blogi ja olen tehnyt täältä jo monen monta reseptiä omaan ruokapöytääni. Jatka hyvää työtä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, KIITOS! Paras mahdollinen palaute :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails