lauantai 15. tammikuuta 2011

Simpukoita etanamaiseen tapaan ja toinenkin tapas


Meillä vietettiin eilen iltaa sohvan nurkassa elokuvan ja tapastyyppisen iltapalan parissa. Kotoisaa ja lokoisaa oloa ensimmäisen lomanjälkeisen työviikon päätteeksi. 

Vuokraelokuvaksi valikoitui Clint Eastwoodin ohjaama Invictus - Voittamaton, joka keskinkertaisista (jälkeenpäin luetuista) arvosteluista huolimatta oli viihdyttävä, ajatuksia herättävä. Nelson Mandelan (Morgan Freeman) kyvystä antaa anteeksi ja suunnata katse eteenpäin lienee meillä kaikilla opittavaa. Minulla ainakin.

Iltapalan lämmikkeeksi minulla oli ajatuksena tehdä hyväksi havaittuja sitruunaisia etanoita, mutta kun sitruunat jäivät kauppaan ja kotiin tultua paljastui, ettei etanoita ollutkaan kaapissa, oli sovellettava jotain muuta. Säilykepurkkihyllystä löytyi purkillinen simpukoita, jotka valkosipulivoi kyljessään pääsivät etanoiden kolosiin; astiasta kun en osannut luopua, vaikka raaka-aine vaihtuikin. Ehkä ajatus oli jäänyt tuikkimaan, kun olin nähnyt muidenkin tehneen etanapannuinnovaatioita.

Parmesaaniraasteella hunnutettuina simpukat olivat mainioita tuoreen leivän kamraattina. Minä kyllä olisin kaivannut ehkä raikastukseksi sitä sitruunaa tai vaikka tuoretta persiljaa. Herra Kokin mielestä simpukat olivat hyviä näinkin.



Etanamaisten simpukoiden lisäksi elokuvan aikana haarukkaan koottiin suupaloja valkohomejuustosta, tuoreen mangosta ja uunissa nahistetusta Serrano-kinkusta. Makean mangon, suolaisen kinkun ja liki valuvan pehmeän juuston yhdistelmä oli huumaava. 

Jälkiruoaksi syötiin iso kasa salmiakkisia irtokarkkeja. Voiko vuokraleffaa katsoakaan ilman irtsaripussia?

****

Valkosipuliset simpukat

200/120g purkki säilykesimpukoita
1-2 valkosipulinkynttä
2 reilua ruokalusikallista voita (Voimariinia)
hieman suolaa
mustapippuria myllystä
(tarvittaessa hieman öljyä)

parmesaaniraastetta (meillä meni noin 30g juustoa)

Valuta ja huuhtele simpukat huolella. Anna valua kuivaksi tai puristele liika vesi pois. Sekoita kulhossa pehmeä voi, silputtu valkosipulinkynsi, suola, pippuri ja lisää simpukat. Sekoita. Tarvittaessa voi ohentaa seosta tilkalla öljyä.

Annostele simpukka-voi -seosta etanapannun kolosiin. Kolot tulivat meillä tupaten täyteen. Raasta juusto pienellä terällä ja laita keko jokaisen simpukkakasan päälle.

Paista 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia eli kunnes juusto on sulanut ja pannu tirisee. Nauti tuoreen, vaalean leivän kanssa. Halutessasi voit raikastaa annosta sitruunalla, sen mehulla tai tuoreilla yrteillä.

****

4 kommenttia :

  1. Minä olen kerran maistanut etanoita, oli joku pakastejuttu, jossa oli muutama etana kuorissa ja maustevoita. Se käristettiin uunissa ja sitten maistamaan. Oli kuin olisi syönyt vähän vanhaa nallekarkkia, joka oli saanut valkosipulivoikylvyn... Pitää joskus kokeilla uudelleen, niin että joku oikeasti osaava valmistaa sitä minulle:)

    VastaaPoista
  2. Uusano, kokeile ihmeessä etanoita toisenkin kerran. Säilykepurkissa myytävät etanat on ihan helppo laittaa herkullisesti!

    Vanha nallekarkki valkosipulilla kuulostaa sinänsä kyllä aika mielenkiintoiselta:)

    VastaaPoista
  3. Mikä idea! Täytyy heti kokeilla. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista, Laura.

    Etanapannun hyötykäyttöä :)
    Jonkun kuulin kehuvan purkitettuja savustettuja simpukoita - nekin sopisivat tähän varmasti hyvin. Täytyy testata!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails