tiistai 1. helmikuuta 2011

Jämäpäivän salaatti


Ruoan roskiin heittämisestä on ollut viime aikoina puhetta sekä medissa että blogeissa. Uh. Osu ja uppos. Tämä on aivan ehdottomasti se kohta ruokataloushuoltoa, jossa meidän pikkuperheen täytyy kunnostautua. Aika ajoin homma toimii varsin hyvin, mutta notkahduskausia tulee.

Ilman listaa kaupassakäynti ja liian nälkäisenä ruokaosastolle suuntaaminen ovat kipupisteitämme. Ehkä kaikkein pahin moka on mennä kauppaan ilman, että on kurkannut kaappiin nähdäkseen siellä jo olevat ruoka-aineet.

Tämä on haaste. Lupaan meidän molempien puolesta, että otamme haasteen tosissamme. Jatkossa kiinnitämme ruokahuoltoasiaan entistä tiiviimmin huomiota ja ruokimme kompostoriamme vähemmän. Esimerkistä se ei jää kiinni, sillä äitini on ehkä maailman paras jämien hyötykäyttäjä ja kaapinpohjiin erikoistunut gourmetkotikokki.

No mutta jotakin tai joitakin edellä mainutuista ruokaostostavoista oli taas taidettu käyttää; sen näköinen oli viikonloppuna jääkaappi. Sunnuntai olikin sitten alkuperäissuunnitelmista poiketen jämäpäivä. Suunnitellun ruoan ainekset onneksi säilyvät pitkään. Lounaaksi väsäsimme kuvaus- ja julkaisukelvottomia lämpimiä voileipiä, joiden päälle raavittiin jääkaapista kinkku- ja juustojämiä. Lämpimät voikkarit ovat meille se perinteinen tapa tuhota juustonkantoja ja leikkelepakettien viimeisiä siivuja. Jos leipäkin on jo mallia used-to-be-tuore, ovat vedellä sively ja lehmännäköinen voileipägrilli käntyn paras pelastus. Sunnuntaina lehmää ei tarvittu, sillä leipäpalat otettiin pakasteesta.

Jääkaapin jälkeen katse suunnattiin pöydälle. Pöydällä oli viimeisiään vetelevä avocado, yhtäkkiseen pehmennyt mango ja lime. Jääkaapissa notkui vielä viimeistä käyttöpäivää odotteleva, puolikas raejuustopurkki. Ja vola! Niistähän syntyikin loistava salaatihtava lisäke. Tätä voisi tehdä suunnitellustikin!

****

Avocado-mangosalaatti

1 kypsä avocado
½-1 mango (kypsä tai hieman raaka)
puolikkaan limen mehu
½ purkkia raejuustoa

hyppysellinen sokeria
1-2 tl thai-kalakastiketta
mustapippuria myllystä

Kuutioi avocado ja leikkaa mango ohuiksi viipaleiksi. Meidän mango oli pinnaltaan pilaantunut, mutta pinnan alta vielä raaka, joten käytin viipalointiin lasturaastinta. Sekoita avocado ja mango, purista joukkoon limen mehu. Mausta hyppysellisellä sokeria (jos mango on raaka) sekä pienellä määrällä kalakastiketta ja mustapippuria. Sekoita joukkoon raejuusto. Maista ja säädä tarvittaessa kalakastikkeella/suolalla.

****

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails