sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Sunnuntaiaamun mehevä munakas


Hitaat sunnuntaiaamut ovat ihan parhautta. Jaettu sanomalehti, pitkä aamis ja kiireetön olo. Hitaasti pannulla hyytyvä munakas ehtii pöytään siinä vaiheessa, kun on aika vaihtaa Kalevan puoliskoja ja laittaa kahvit tulemaan.

Munakkaan paistaminen oli minulle ennen suuri arvoitus, mutta ehkä viitisen vuotta sitten kuulin jostain kokkiohjelmasta paistamisen olevan ihan helppoa. Mikä helpotus! Ohje oli yksinkertainen: ensin paljon lämpöä, sitten vähän lämpöä. Kun hehkutin sitten äidilleni oppineeni paistamaan vihdoin mahtavaa munakasta, hän totesi paistamisasian olevan ihan tuttu ja aina käytetty juttu. Jep. Äiti tietää kaiken.

Ensin paljon lämpöä, sitten vähän lämpöä -ohjetta olen sittemmin aina munakasta paistaessani toteuttanut: Pannu kuumennetaan hyvin kuumaksi täydellä teholla ja sihisevään pannuun kaadetaan munakastaikina. Sähköliedellä lämpötila pudotetaan heti ykköselle, kaasuliedellä voi odottaa pienen hetken, koska kaasuliesi reagoi muutokseen heti. Induktioliesi on minulle hieman mysteeri mutta oletan, että reagointinopeus on jotain edellä mainittujen väliltä. Kun pannu on kuuma, muodostaa munakastaikina helposti ilmakuplia. Ne voi rikkoa lastalla samalla lastaa vähän heilutellen tai ravistaen. Kuplien rauhoituttua vain odotellaan munakkaan hyytymistä (ja luetaan lehteä).

****

Kinkku-juustomunakas (kahdelle)

4 kananmunaa
2-3 rkl maitoa tai kermaa
maltillisesti suolaa
mustapippuria myllystä

2-3 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
kourallinen juustoraastetta

Kuumenna pannu keskilämmölle ja laita kinkkusiivut nahistumaan kuivalle pannulle. Kun kinkut ovat hieman käpristyneet mutteivät vielä aivan kuivia siirrä ne jäähtymään vaikka leivinlaudalle. Riko munat kulhoon ja lisää joukkoon maito sekä hieman suolaa ja pippuria. Vatkaa minuutti tai pari. Kuumenna sillä aikaa pannu hyvin kuumaksi. Lisää tarvittaessa pannulle tilkka öljyä.

Kaada munakastaikina sihisevän kuumalle pannulle. Riko mahdollisesti muodostuvat ilmakuplat ja vähennä lämpö pienelle.

Raasta juusto ja pieni hieman kinkkuviipaleita. Lisää hieman hyytyneen munakkaan päälle. Anna munakkaan hyytyä kaikessa rauhassa ilman kantta. Pannun koosta/munakkaan paksuudesta riippuen hyytyminen kestää 10-20 minuuttia.

****

5 kommenttia :

  1. What! Äiti on tienny aina ja sinä 5vuotta! Eikä kukkaan oo kertonu mulle mittään!! Melko reiluu...:)
    Johanna

    VastaaPoista
  2. Johanna, teillä syödään ehkä illalla munakasta.

    VastaaPoista
  3. Naurattaa. Ja tuli nälkä.

    VastaaPoista
  4. Nauru ja nälkä - molemmat mukavia asioita (varsinkin jos nälän taltuttaa hyvällä ruualla) :)

    VastaaPoista
  5. Se vielä, että nälkä pitää talttuttaa myös nopeasti. Muuten menee heemo.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails