lauantai 2. huhtikuuta 2011

Sitruuna-valkoviinibroileria ja parmesanpolentaa



Lyhyestä virsi kaunis: ruoka oli älyttömän hyvää ja mehevää. Ranskalainen Alcace-alueen Pfaffenheim Pinot Gris viini sopi mainiosti täydentämään kokonaisuutta. Suosittelemme.

****

Sitruuna-valkoviinibroileri

4 broilerin rintafilettä
1 sipuli
5 valkosipulinkynttä
2 tl suolaa (1+1 tl)
mustapippuria myllystä
2 paprikaa
2 dl valkoviiniä
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 sitruuna
n. 2 rkl oliiviöljyä
tuoretta timjamia kourallinen
(1/2 dl vettä)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Huuhtaise ja kuivaa broilerin rintafileet. Ripottele suolaa (1tl) ja pippuria fileiden molemmin puolin. Laita öljyttyyn uunivuokaan. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet pieneksi. Levitä silput fileiden päälle. Poista paprikasta kanta, siemenet ja valkoiset osat, leikkaa reiluiksi paloiksi.

Mittaa vuokaan valkoviini ja hunaja, lisää loppu suola (1 tl).

Pese sitruuna ja leikkaa se viipaleiksi. Laita viipaleet vuokaan ja heitä päälle kourallinen tuoretta timjamia oksineen. Huiskauta päälle vielä vähän oliiviöljyä. Voit litistellä sitruunaviipaleita haarukalla, jotta mehut lähtevät liikkeelle ja maustavat lihaa paremmin.

Paista uunin keskitasolla n. 40 minuuttia. Tarkastele nestetilannetta paistamisen puolivälissä ja lisää tarvittaessa hieman (kuumaa) vettä.

****

Resepti on Koti ja Keittiö -lehdestä (8/2003). Ohje löytyy myös lehden verkkosivuilta. Yllä olevassa kuvassa vuoka on matkalla uuniin. Alla olevassa kuvassa ruoka on valmista, paprikat ihanan paahtuneita ja kastike sopivan kirpsakkaa. Täydellistä.


****

Parmesanpolenta

1 litra vettä
1 tl suolaa (+maun mukaan lopuksi)
250g polentaa
n. 100g voita
2 reilua kourallista parmesanraastetta
mustapippuria myllystä

Keitä vesi ja lisää suola. Sekoita vispilällä polenta veteen pienissä erissä. Anna kiehua hiljalleen välillä sekoitellen paketin ohjeen mukaan (meillä, Risenta, 6 minuuttia). Lisää tarvittaessa vettä, jotta polentapuuro säilyy riisupuuromaisen löysänä.

Raasta parmensan. Käytä mittana mielummin isoa kuin pientä kouraa, sillä parmesan tuo polentaan herkullisen maun.

Kun polenta on kypsää, lisää voi nokareina ja sekoita. Lisää myös parmesanraaste. Mausta pippurilla ja tarkista suola.

****

Polentaresepti on varsin runsas. Jos sitä jää yli, voit lusikoida sen esimerkiksi pieneen irtopohjavuokaan ja painella tiiviiksi kakkuseksi. Kun polenta on tiivistynyt ja jäähtynyt, voi siitä leikata viipaleita ja paistaa vaikka pannulla (tai kesällä grillissä). Polentan resepti on Jamie Oliverin käsialaa.

7 kommenttia :

  1. Ou jee, tässä voisi olla seuraava viikonloppuruoka. :)

    VastaaPoista
  2. Eikun vaan! Polenta oli hyvää myös, kun jäähtyneestä kakkusesta leikkasi siivuja ja paistoi pannulla. Parmesania vielä vähän päälle ja vot.

    VastaaPoista
  3. Sain tänään brunssilla polentaviipaleita pikantin tomaattikastikkeen kanssa, oli herkkuisaa sekin.

    Parmesaani on vähän kuin pekoni, tekee ruuasta kuin ruuasta todella herkullista.

    VastaaPoista
  4. Jes, tätä tehdään myös meillä! ehottomasti! Kuulostaa aivan ihanalta.

    Ja kyllä, parmesaani ja pekoni tekee mistä vain ihanaa, listaan voisi lisätä aurajuuston;) Johanna

    VastaaPoista
  5. Tusla: Tomaattikastike sopisikin polentalle hienosti! Nam.

    Ja brunssi. Edelliskerrasta on aikaa. Nam.

    Johanna: Oli kyllä hyvää, suosittelen!

    Parmesan, pekoni, aurajuusto -kyllä!

    VastaaPoista
  6. Tein itsekin tätä broileria tänään ja hyvää oli, kiitos reseptistä. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos, kun palasit kommentoimaan, Siiri! Ihana kuulla, että resepti toimi - se on parasta palautetta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails