lauantai 18. kesäkuuta 2011

Mahtavat macaronsit


Pyysin tässä taannoin huipputyyppikollegaa ottamaan huostaan muutaman chilin taimen, sillä esikasvatukset onnistuivat yli kasvihuoneen tilavuuden. Ihana ihminen tuli ja toi mukanaan aivan käsittämättömän mahtavia macaronseja. Mukaansa hän valitsi heidän omilta chiliviljelyiltä puuttuvien lajikkeiden taimia. Jos vastalahjat ovat näin mielettömiä, aion ensi vuonna kasvattaa tahallaan liikaa taimia.

****

Macaron-leivokset

keksipohjat
3 munan valkuaista
4 dl sokeria
150g mantelijauhetta
elintarvikeväriä

täyte
noin ½ dl Lemon curd -tahnaa
noin ½ dl appelsiinituorejuustoa

Erottele valkuaiset tarkasti ja vatkaa ne liki kovaksi vaahdoksi. Lisää sekaan vähitellen tomusokeri koko ajan vatkaten. Sekoita taikinaan mantelijauho ja värjää taikina halutessasi valitsemallasi elintarvikevärillä. Muista, että jo hyvin pieni määrä väriä tuo väriä.

Pursota leivinpaperille pieniä, noin kahden euron kolikon kokoisia ympyröitä. Paista marenkeja uunin alimmalla tasolla 15-20 minuuttia. Macaronpohjat saavat jäädä keskeltä hieman sitkeiksi. Anna jäähtyä

Sekoita täytteen aineet. Maistele ja lisää tarvittaessa jompaa kumpaa makusi mukaan. Levitä täytettä marenkiympyrän tasaiselle pinnalle ja paina toinen marenki kanneksi. Tee kaikille marenkipohjille samoin.

****

Ohje on alunperin Maikkarin sivustolta. Täytettä ystävä tuunasi tuorejuustolla. Lemon curdin ja tuorejuuston suhde oli kuulema kuta kuinkin fifti-fifti, mutta humanistin mittana oli käytetty suuta, ei muuta. Tuttu tunne.

11 kommenttia :

  1. Onko sinulla tietoa kuinka näitten säilyvyyden kanssa on? Suunnittelin, että toukokuisen lähesonnistumisen lumoissa uskaltaisin tehdä macaron-leivoksia elokuisiin rippijuhliin. Niiden teossa tuli kyllä sen verran hiki, etten mielelläni jättäisi sitä ihan viimehetkiin.

    VastaaPoista
  2. Tämä on nyt ihan silkkaa päättelyä, mutta ajattelisin marenkipohjien säilyvän huoneenlämmössä (rasiassa?) hyvinkin monta päivää. Pavlovan pohja on joskus odottanut suojattuna parikin viikkoa, eikä ole ollut moksiskaan. Täyttäminen kannattanee jättää lähemmäs juhlia.

    Herkkujen takana oleva kollega kertoi säilyttäneensä valmiita macaronseja yön yli jääkaapissa ja sanoi niiden olleen seuraavana päivänä ehkä vielä parempia (jos se on mahdollista). Meillä viimeinen macaron oli pöydällä pari päivää ja sitkeys oli tietysti hävinny, mutta hyvää se oli rapsakkanakin.

    Onko jolla kulla tarkempaa tietoa?

    VastaaPoista
  3. Täytyy tehdä koe-erä ja vanhettaa sitä:) Minulla oli varmaan vähän liian vetelää taikinaa, sillä en saanut noin pullevia nappeja aikaan, mutta maku oli kyllä hyvä. Toisaalta en ole maistanut asiantuntijan valmistamia macaroneja koskaan, enkä ole ihan varma miltä niiden pitäisi maistua:))

    VastaaPoista
  4. Makaroonikolleekalta pari kommenttia: Noista kyseisistä yksilöistä tuli ihmeen pulleita, vaikka taikina oli mielestäni melkoisen löysää. Ensimmäinen pyöryläsatsi odotteli uuniin menoa pellillä vain vartin verran (minäkö malttamaton?), mutta loput tietysti pakostakin tekeytyivät pitempään ensimmäisten valmistumista ootellessa. Ja niistä tuli nätimpiä! Kannattaa siis seisottaa niitä jonkin aikaa ennen uuniin laittoa.

    Minä en ole kokenut macaronien tekijä. Ensimmäisistä tekeleistä tuli taannoin höttösiä ja murenevia. Jotain meni pieleen. Lannistuin hetkeksi, mutta päätin yrittää uudelleen. Nyt onnistuivat. Resepti oli nyt erilainen ja tällä aion tehdä jatkossakin macaroneja. Säilyvyydestä ei ole kokemuksia, kun nämä täytettiin ja popsittiin pikavauhtia. Kiva kun chililäisillekin maistui :) Ja kiitos chileistä! Tuolla ne purkeissaan alta kastuvat ja hehkeiltä näyttävät.

    VastaaPoista
  5. Tiesittekö, että macaronsit ovat nyt erittäin suosittuja MUOTIpiireissä. Erilaisilla muotikokkareilla ja -näytöksissä ne ovat olleet jo hetken kuumintahottia. Jotta siellä terapeutit surffaavat trendien huipulla :) Johanna

    VastaaPoista
  6. Mehän ollaan aina niin, niin, niin trendikkäitä :)

    VastaaPoista
  7. Kollega jäi kiittämättä kommenteista. Tuo taikinan seisottaminen on mielenkiintoinen juttu. Täytyy pitää mielessä.

    Kiitos teille, että annoitte kodin pienille tulisieluille.

    VastaaPoista
  8. Campasimpukalle tiedoksi, että macaronit voi pakastaa ilman täytettä, ja silloin eivät kärsi yhtään. Minä olen pakastanut puolikkaina leivoslaatikoissa pitkiäkin aikoja, ja täyttänyt vasta vähän ennen juhlia, ja ovat kuin tuoreita.

    VastaaPoista
  9. Hienoa, että sauvajyväsellä oli kokemustietoa pakkasasiasta. Kiitos!

    VastaaPoista
  10. eikös macaronien ohjeisiin kuulu, että pursotettujen taikinakuorien annetaan asettua tunnin ennen paistamista? niin ainakin olen tosi tosi monesta ohjeesta jo lukenut.

    VastaaPoista
  11. Kiitos, anonyymi, kommentista ja vinkistä. Minä olen niiin kokematon macaronsien tekijä, etten ole moisesta kuullut - mahtavaa, että tulit kertomaan! Nyt ehkä uskaltaudun paistopuuhiin itsekin ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails