tiistai 28. kesäkuuta 2011

Pippurinen riimihärkä


Juhannusjuhlassa tapastyyppisessä ruokapöydässä oli sulassa sovussa viininlehtikääryleiden kanssa pippurista riimihärkää. Liha onnistui yli odotusten, vaikka ei jäätynytkään pakastimessa toivotusti ja ohuiden siivujen leikkaaminen oli siten mahdotonta.

Juhannuspäivänä loppu liha päätyi lounastoastin väliin (kuvassa). Lounaskokkina hääränneen muruseni, loistava toastintekijä(kin) muuten, laittoi leipien väliin riimilihan lisäksi ainakin aiolia, salaattia&yrttejä, parmesanlastuja ja tomaattia. Joitain salaisia ainesosiakin oli taatusti mukana, niin hyviä leivät olivat.

Riimilihassa tärkeintä on laadukas liha. Minä marssin Stockan lihatiskille ja sain matkaani tasapaksun, kalvottoman naudan sisäfilepalan. Liha oli hyvin mureaa ja suussasulavan maukasta.

****

Riimihärkä

500g naudan sisäfilettä

3 rkl karkeaa suolaa
2 rkl mustapippureita (tai valmista rouhetta)
2 valkosipulinkynttä
2 dl tuoreita yrttejä (meillä basilikaa, timjamia, oreganoa ja persiljaa)
½-1 tuore chili tai ½-1 tl chilirouhetta
½ dl konjakkia tai jotain muuta viinasta

2 dl tuoreita yrttejä (meillä edelleen edellisiä)

Poista lihasta kalvot. Hienonna suola ja pippuri morttelissa rouheeksi/jauheeksi. Lisää kuoritut valkosipulinkynnet, chili ja ensimmäinen kaksidesinen tuoreita yrttejä. Työstä tahnaksi ja lisää konjakki. Sekoita. Sivele maustetahna jokapuolelle lihaa ja hiero tanha kunnolla kiinni lihaan. Laita liha mausteineen muovipussiin ja anna maustu jääkaapissa noin vuorokausi (meillä noin 12 tuntia, hyvää tuli).

Hienonna toinen paridesinen yrttejä, levitä leikkuulaudalle ja pyörittele lihaa yrteissä. Yrtit saavat tulla joka puolelle lihaa. Laita liha pakkaseen ja anna jäätyä vähintään neljä tuntia, jotta saat leikattua lihasta ohuita siivuja. Tässä kohtaa meillä meni metsään, sekään ei haitannut.

Tarjoa liha alkupalana tai kuten haluat. Innovoi!

****

Resepti on Maija Silvennoisen käsialaa.

3 kommenttia :

  1. Riimihärkä on minulle vielä vähän pelottava ajatus. Kerran olemme riimiä tehneet porosta jouluksi pohjoisessa. Hyvää oli, mutta pitää ottaa toisen kerta, että voi oikeasti sanoa, että olen itse tehnyt:)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa niin hyvältä!

    Mulla on joku Maijan lihakirja, ainoa mitä siitä olen tehnyt joskus oli punaviinikastike. Ja siitä tuli aika pahaa. Sen koommin en ole opukseen koskenut ja pieni epäilys jäi... Mutta kun kerran olet tämän koestanut niin mikä ettei! :)

    VastaaPoista
  3. Campasimpukka, laadukasta lihaa vaan niin hyvä tulee. Riimiporo=NAM.

    Tusla, se on muuten kumma miten yhden reseptin jälkeen joskus tyrmääntyy tai hurmaantuu jostain kirjasta. Tämä oli kyllä hyvää, melko pippurista mutta maukasta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails