tiistai 19. heinäkuuta 2011

Herkkuja viltintäydeltä


Lämmin kesäilta, vilteistä tehty suuri tilkkutäkki, valtavasti ruokaa ja juomaa sekä mukavaa seuraa - onko mainiompaa tapaa viettää maanantaita. Kauniissa Ainolanpuistossa järjestetty blogipiknik kokosi yhteen bloggareita ja muita hyvän ruoan ystäviä Oulusta sekä ihanat naiset Jyväskylästä ja Espoosta. Täällä on katsokaas niin muikeita tyyppejä ja herkullista ruokaa, että kannattaa tulla kauempaakin.

Oululaisista bloggareista paikalla olivat lisäkseni Pastanjauhantaa-Rosmariini, Peruspöperöä-Virpi ja Diplomi-insinöörin keittiössä-Pekka. Jyväskylästä Tour de Oulun teki mainion Campasimpukka-blogin Campasimpukka. Espoosta Ouluun, viiden tähden caravan-alueelle, oli kaartanut hurmaava Marja Soppaa ja silmukoita -blogista. Hengessä mukana oli myös uuden oululaisen Kokkeillaan -blogin Kotiharmi, joka harmiksemme istui viltin sijasta junassa.


Ruokaa oli enemmän kuin jaksoimme syödä. Minä pakkasin pyörän kyytiin viininlehtikääryleitä ja pinaatti-fetatäytteisiä filokoreja. Rosmariini toi mukanaan mansikka-juustosalaattia. Virpin pussukoista löytyi kirsikka-aurajuustosalattia, cheddarkierteitä, mansikka-mascarponemoussea, valkoviinisangriaa sekä niin valtavia jäävuoria, että kätevä isäntä joutui käyttämään sahaa ja voimaa saadakseen jäät sopiviksi kimpaleiksi.


Pekka tarjosi maistuvaa mansikkagazpachoa ja kertoi surullisen tarinan kellermäisestä piiraasta, jonka valmistaminen oli ollut monivaiheista ja jonka puistoontuonti tyssännyt kuin kananlento. Plääh.



Marjan couscous-salaatti oli erinomaista ja se oli tehty minulle uudella tavalla: couscousjyviä oli turvotettu pikaisen kuuman veden sijasta kylmässä makuliemessä yön yli. Lopputuloksena oli salaatiksi juuri sopivan al dente koostumus.


Campasimpukan pehmeät madeleinet olivat suussasulavia. Herkullisia olivat myös yhden hyvän ruoan ystävän tekemät tomaattiset kierteet ja persikka-aprikoosimuffinsit. Myös jauhantapajan vieraskynäilijä Bronxin tekemä perunasalaatti oli erinomaista. Vaikka yksi jos toinen vähätteli omia tuomisiaan, oli kaikki itse tehdyt tai ostetut tarjottavat maukkaita.

Kun jutut alkoivat lipua kohti alamäkeä, kajautti joku ilmoille illan teeman: "keskittykää olennaiseen - syökää jotain!" Toinen lisäsi: "keskittykää olennaiseen - juokaa jotain!" Ja niin teimme.

Kiitos kaikille iloisesta illasta! Lisää tarinaa pikinistä voi lukea Campasimpukasta ja Peruspöperöstä. Virpi on koonnut postaukseensa myös herkkujensa reseptit.

6 kommenttia :

  1. Lääh! Aivan ihanien herkkujen äärellä olitte! Miten ihmeessä saitte itsenne lopulta liikulle ja pois puistosta? Kerien alamäkeen? Vai jäittekö yöksi? :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä se vatsan täytteisyys siitä sitten vajeni illan mittaan että liikkeellekin vielä pääsi :)

    Mutta kiva oli tapaaminen taas kerran vaikka Pekan piiras tosiaan kokikin surullisen kohtalon ja meikäläinen voisi vaikka hommata itselleen sen sarkofagin, kun höpötän ihan mitä sattuu.

    VastaaPoista
  3. Hannele oli kieritysapunani paluumatkalla Holiday Inn-nukkulaan, olisin muuten kyllä kierinyt muutamia ylimääräisiä mutkia puistossa. Tein sen tämä aamuna mennessäni puistoon uudelleen, herrajestas miten nopeasti blondiini voi eksyäkään!

    VastaaPoista
  4. Kotiharmi, siitä olikin illalla puhetta, että Oulussa on helppo pyöriä kun ei oo ylämäkiä. Kuinka kätevää!

    Virpi, ajattelepa miten mojovat jutut sargofagista syntyikään! Hi-hii.

    Campasimpukka, kieritysapuri osasi suoraa tietä nukkulaan, mutta kotiin tulin vahingossa mutkan kautta. Jepjep.

    VastaaPoista
  5. Myönnän avoimesti että ne pinaatti-feta-jutut iskivät ns. hermoon. Järjettömän hyviä. Mmm.


    --bronx

    VastaaPoista
  6. Jee! Kiitos, Bronx.
    Ohje hermon uudelleenärsyttämiseen löytyy täältä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails