perjantai 22. heinäkuuta 2011

Vadelmaunelmaa


Kun viime viikonloppuna haikailin vattuajan perään, en hoksannutkaan sen olevan ihan päivien päässä (miten se aika juokseekin lomalla niin lujaa). Nyt puutarhavattuja myydään jokaisella marjakojulla täälläkin. Ihan parasta! Vadelma on nimittäin meidän molempien mielestä ykkösmarja ja rasiallinen vattuja käy aamu-, väli- ja iltapalaksi, vaikka lounaaksikin hellepäivänä.

Eilisen nimipäivän kunniaksi kahvin kanssa nautittiin raikkaat vadelmaunelmat: filotaikinasta tehdyt kupit täytettiin vadelmavaahdolla. Kun filokupit oli tehty jo aiemmin, oli herkku valmiina muutamassa minuutissa. Marscarponen ja kermavaahdon seokseen laitettiin reilusti marjoja, joista osa litsattiin hehkeämmän värin aikaansaamiseksi. Koristeeksi jätettiin jokunen marja ja haettiin muutama mintunoksa.


****
Vadelmavaahtoa filokupissa

filotaikinaa kuppeihin

1 dl kuohu- tai vispikermaa
n. 100g mascarponejuustoa
n. 200g vadelmia
tarvittaessa tomusokeria makeutukseen
(mintunlehtiä koristeluun)

Tee ensin filokupit. Leikkaa filotaikinasta sopivia neliöitä ja laita niitä hieman ristikkäin esimerkiksi muffinsipellin koloihin. Voit sipaista hieman öljyä väliin, jotta lehdykät tarttuvat toisiinsa kiinni. Laiskuuttani minä leikkasin suoraan neljän filolehdykän paksuisen neliön ja painelin sen koloon. Paista 175-200 asteessa muutama minuutti, kunnes kuppi on kauniin ruskea. Jäähdytä.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi, lisää mascarpone ja sekoita tasaiseksi. Lisää vadelmat, jätä jokunen marja koristeluun. Maista ja makeuta tarvittaessa tomusokerilla. Täytä jäähtyneet filokupit ja tupsuttele halutessasi hieman tomusokeria filokupin reunoille. Koristele marjoilla ja/tai mintunlehdillä.

****

Yllä oleva vadelmavaahtomäärä riittää noin neljään muffinvuoan kokoiseen filokuppiin.

3 kommenttia :

  1. Perusta hyvä ihminen jo se konditoria! Ja ruokala! Ja yrttimyymälä! Minä otan sinne sitten kanta-asiakaskortin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, te ihanat!

    Shhh. Ei saa paljastaa businessuunnitelmia :) (hah)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails