sunnuntai 21. elokuuta 2011

Taistelee pinaatin kanssa


Mistä tätä pinaattia oikein tulee? Esikasvatin keväällä vain neljä tainta, kun ennakoin, että "ei olla sitten pulassa satokaudella". Eilen keräsin ämpärillisen pinaatinlehtiä aivan vain ohimennen rikkaruohosavotan ärsytyksenpuuskassa. Kun illana ruoka oli jo tuloillaan, täytyi pinaatti laittaa talteen talvea varten: etanatsekkaus, pesu ja ryöppäys. Kymmenen litraa lehtiä muuttui selvästi pienemmäksi kasaksi huumaavantuoksuista voimamuonaa. Kokonaisina pakastetut lehdet on kätevin rouhia pieneksi, vaikka keittoon sopivaksi silpuksi, jäisinä.

5 kommenttia :

  1. sama edessä täälläkin, tuntuu että pinaatti on vallannut koko kasvimaan!
    Lettuja tein kerran ja suolaista piirakkaa. Toimi. Salaattiin on lisätty ihan ihtenään ja roudattu työkavereille pussikaupalla. Pakasteeseen täytyy loput laittaa. Lauantaina itse kokki teki paistetulle kalalle pinaattilisäkkeen, pinaatti ja sipuli kuullotettiin voissa ja maustettiin lopuksi vaniljasokerilla ja valkoviinillä. Hyvin toimi, vaikkei ollutkaan ihan perussettiä ;)anu

    VastaaPoista
  2. Oi hitsinpitsi kun kuulostaa hyvälle tuo pinaattilisäke. Vaniljasokeria en olis ikinä itte osannut yhdistää pinaattiin - kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Hyvää on myös yksinkertainen voissa paistettu/haudutettu pinaattilisäke: valkosipulit paistetaan ensin pannulla, sitten lisätään (pesty ja isommat lehdet vähän pienemmäksi pilkottu) pinaatti. Maustetaan suolalla ja pippurilla ja haudutetaan sen verran, että nestettä irtoaa. Hyvää esim. grillatun kalan tai lihan kanssa.

    VastaaPoista
  4. Hei!
    Ei liity asia kylläkään pinaattiin mutta kysyn kuitenkin. Zilga! Hyvin on kasvanut ensimmäisen kautensa. Mutta mitä me nyt tehdään, katkotaanko, peitelläänkö, annetaanko olla kasvarin seinillä vai lasketaanko alas? Ja milloin? Eihän se hedelmiä ole tuottanut mutta kauniisti on varjostanut ja antanut tunnelmaa koko kesän.
    Kiitollisena kaikista vastauksista.
    lm

    VastaaPoista
  5. Hirame, kiitos viestistä! Voissa paistettu pinaatti, oih ja nam. Pitäsköhän heti lähtee lehdenkeruuseen.

    lm, oijoi, nyt pistit pahan. Leikkausohjeitani en löytänyt, missä lie, mutta lohduttavaa tietoa löysin täältä.

    Leikata siis voi reippaastikin, niin minäkin olen tehnyt. Suojausta (muistaakseni havuja) laitoin ensimmäisenä talvena, sittemmin en. Mitään suurta satoa ei Zilga ole meillä koskaan tuottanut, mutta vähän kivisiä rypäleitä kuitenkin (ja lehtiä sitäkin enemmän). Viime syksynä unohdin leikata oksat ennen pakkasta ja leikkasin talvella, ehkä maaliskuussa. Hyvin on kasvanut tänäkin kesänä.

    (voi päivää mitä ohjeita, pientä epätäsmällistä turausta havaittavissa)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails