maanantai 19. syyskuuta 2011

Se munii! (munakoisotahna)


Voi pojat! Ei ollut riemulla rajoja, eikä tanssilla tahtia kun kesällä huomasin ensimmäisen munakoisokasvatuksen tuottavan tulosta. Se munii!

Kolmesta taimesta saatu sato oli kaksi munaa. Yksi suivaantui jäätyään taivasalle muiden päästyä kasvihuoneen lämpöön, eikä suostunut tekemään kuin pikkuruisia lehtiä. Lämpö ja säännöllinen kastelu sen sijaan tekivät kaksi ihmettä kasvihuoneessa.

Ensimmäinen munakoiso syötiin viipaloituna ja grillattuna. Toisesta tehtiin tahnaa:

****

Munakoisotahna

1 munakoiso
1 valkosipulinkynsi
2-3 rkl tuoretta oreganoa
suolaa
pippuria
tilkka (hunaja)viinietikkaa
1-2 rkl oliiviöljyä

Paahda munakoisoa kuorineen uunissa (n. 175 astetta) noin tunti. Käännä paahtamisen puolessa välissä. Jäähdytä hetki, jotta voit käsitellä munaa. Halkaise munakoiso pitkittäin. Rapsuta lusikalla sisusta talteen ja heitä kuoret kompostiin. Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi. Revi hieman oreganon lehtiä. Sekoita ja muussaa haarukalla, mausta suolalla, pippurilla (maltilla) ja raikasta hunajaviinietikalla. Sekoita öljy tahnan sekaan. Maista ja säädä suolan ja etikan suhdetta omaan suuhun sopivaksi.

Me teimme karkeaa tahnaa. Jos haluat tasaista suutuntumaa, surauta tahna vaikka sauvasekoittimella.

****

Otsikko on varastettu (melkein) Ullalta, mikä täten tunnustettakoon.

ps. Yhtäkkiä hokasin voivani osallistua tällä maukkaalla munakoisotahnalla Tee ite parempaa -blogin järjestämään syyskuun ruokahaasteeseen. Aiheena haasteessa on kekri. Mitään perinteistä kekriruokaa ei tahna taida olla, mutta sadonkorjuujuhlaa se kyllä edustaa; munakoiso, valkosipuli ja oregano on korjattu omalta pihalta.

10 kommenttia :

  1. Meillä munitettiin koisoja 2 kesää, tuloksena kukkia ja kaameasti kirvoja, ei hyvä! En ala enää kolmatta kertaa edes kokeilemaan...

    Että kadehdittavan kauniit munat on teidän koisot tehneet. :)

    VastaaPoista
  2. Meillä oli ihan samanlainen kokemus, kuin Tuslallakin. Oli kyllä valtavasti kirvoja, eivät onneksi hyppineet naapurikasveihinkaan. Mutta munakoison kukka oli kyllä todella kaunis!

    VastaaPoista
  3. Tusla, minä muistin sinun kirvakokemukset ja sumuttelin kesällä koisoja ahkerasti - se taisi tehota!
    Niin, ja vihreyttä siellä ja vihreyttä täällä :)

    Campasimpukka, taisi olla aloittelijan tuuria, kun kirvat ei koisoja kiusanneet. Kukka ON upea. vielä yksi kukka yrittää, mutta talvi tulee ennen munaa.

    VastaaPoista
  4. On varmasti palkitsevaa, kun saa noin kauniita munia omasta maasta :)

    Oletko muuten tulossa lauantaina miitteilemään? Ainakin Kotiharmin olit kai saanut innostettua uskaltautumaan mukaan.

    VastaaPoista
  5. Oi Virpi, minen oo muistanu ilmoittautua! Vaapun paikalle vauhdikkaasta työviikosta pöllähtäneenä. Yritän olla edes hetken hyvää seuraa :)

    Ja totta, onhan se huippua, kun satoa tulee. Joka kerta se on yhtä ihmeellistä. Muna oli kyllä ihmeiden ihme!

    VastaaPoista
  6. Ei se haittaa, mää aattelin että oot tulossa, mutta halusin varmistaa :)

    VastaaPoista
  7. Upea yksilö! Tykkään munakoisoruoista!!!

    VastaaPoista
  8. Mikähän tässä kommenttihommassa mättää. Olen jättänyt monta kommenttia eri aiheista ja ne ei koskaan tule näkyviin tänne! Höh! Testataan nyt... Johanna

    VastaaPoista
  9. Näköjään toimii:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails