lauantai 24. syyskuuta 2011

Vanhankaupungin ravintola, Kokkola


Kokkolan viehättävässä Neristanissa eli vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola, Vanhankaupungin ravintola, on ollut haaveena monesti. Kerran työtiimimme roikkui kahvassa lounaan toivossa, mutta ravintola on auki vain iltaisin. Toisen kerran ravintola oli täynnä; asuntomessut olivat vallanneet Kokkolan.

Odotukset olivat korkealla, kun viikolla viimein astuin ravintolan kotoisaan tunnelmaan. Viikkokausia etukäteen varattu pöytä varmisti nautinnon. Sijainti keskellä puukaupunkia on upea, talo henkii historiaa ja sisustus on tehty vanhaa kunnioittaen. Tunnelma oli rauhallinen ja hyvällä tavalla pysähtynyt, vaikka vilinää (ja juomalauluja) liki täydessä ravintolassa riittikin. Palvelu oli ystävällistä,  joskin uransa alkutaipaleella ollut tarjoilijamme jännitti selvästi osin ulkomaista porukkaamme, eikä palvelu varmastikaan ollut yhtä mutkatonta kuin supisuomalaiselle seurueelle.

Seurueemme ruoaksi olin valinnut etukäteen Lasimestarin menun, sillä poron tarjoaminen pääruokana brittivieraille houkutti. Ruoka oli huolella tehtyä ja konstailematonta, todella herkullista. Alkuruokana tarjottu jokirapukeitto fenkolilla oli maukasta ja välillä makunystyröihin osunut makean balsamicoinen maku raikasti kokonaisuuden.

Poron etuselkä oli pehmeää ja täydellisen mureaa. Lisäkkeenä tarjotut sienipiirakka ja juureslisäkkeet tekivät ruoasta sadonkorjuutunnelmaisen. Muutama hieman kitkerä juureskuutio oli joukkoon sattunut, mikä hieman sotki makuelämystä.

Kotimaisista omenoista tehty herkullinen Tarte Tatin tarjoiltiin Peltolan marcarponejäätelön kanssa. Vanhankaupungin ravintola suosii muutoinkin kotimaisia ja lähituottajien raaka-aineita. Ravintolan nettisivuille on koottu lista ruoan tuottajista - hyvä idea.

ps. kuvituksena on sadonkorjuutunnelmia Kokkipottilasta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails