torstai 3. marraskuuta 2011

Suklaamoussekakku (ja äänestysmuistutus)


Pauligin makuparikisa on täydessä vauhdissa ja ääniä on annettu valtavasti. Olen tavattoman ilahtunut kisan huikeasta tasosta; mukana on toinen toistaan upeampia herkkuja. Suomalaisissa kodeissa piilee mieletön määrä taitoa, intoa ja luovuutta. WOW!

Äänestysaikaa on marraskuun loppuun, joten käy ihmeessä äänestämässä. Harmi kyllä, Facebook-tili on äänestäminen edellytyksenä. Äänestäjien kesken arvotaan upea palkinto.

Suklaamoussekakku oli oikeasti niin herkullinen, että resepti ansaitsee tulla julkaistuksi täällä blogissakin Pauligin kisasivujen lisäksi. Kehittelin reseptiä ensin mielikuvissani, lähinnä lenkeillä, sillä jostain syystä vastatuuleen kipittäessä on aina mielessä ruoka (ja Oulussa tulee aina, yleensä vastaan). Pohja vaati pari kokeilukertaa, täyte ja kastike onnistuivat kerralla. Mielikuvaharjoittelu auttaa näköjään keittiöpuuhissakin.

****

Samettinen suklaamoussekaukku & tyrnikastike

Pohja
2 1/2 dl mantelijauhetta
3 rkl ruokosokeria
4 rkl voisulaa

Täyte
200g tummaa suklaata (50%)
2 kananmunan keltuaista
4 rkl sokeria
2 dl vispikermaa
2 kananmunan valkuaista

Kastike
1 dl tuoreita tai pakastettuja tyrnimarjoja
1 rkl hunajaa

Sekoita mantelijauho ja sokeri ja lisää seokseen sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi massaksi. Sipaise irtopohjavuoan (halkaisija 20cm) pohjaan ja reunoille hieman sulanutta voita, jotta pohja ei tartu kiinni. Painele pohjamassa ohueksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja reunoille.

Kuumenna uuni n.180 asteeseen. Rypistä käsissäsi leivinpaperiarkki, oio sitä hieman ja asettele kakkupohjan päälle reunoja myöten. Kaada kuivia herneitä tai keraamisia paistoherneitä (baking beans) leivinpaperin päälle - tavoitteena on saada kakkupohja pysymään muodossaan paistuessaan. Paista pohjaa uunissa viisi minuuttia, ota paistoherneet ja leivinpaperi pois ja jatka paistamista toiset viisi minuuttia. Uunit ovat erilaisia, joten ole tarkkana, ettei pohja pala. Kun pohja on valmis, anna sen jäähtyä vuoassaan kunnolla.

Tee täyte. Sulata suklaa vesihauteessa. Anna jäähtyä hieman. Erottele kananmunasta keltuaiset ja valkuaiset omiin kulhoihinsa. Lisää keltuaisten kulhoon täytteeseen tuleva sokeri ja vatkaa napakaksi vaahdoksi. Yhdistä sulanut suklaa ja keltuais-sokerivaahto, sekoita huolella.

Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi kolmannessa kulhossa ja lisää edelliseen seokseen. Sekoita tasaiseksi, älä vatkaa.

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vähitellen täytemassaan varovasti nostellen ja sekoittaen. Ole kuitenkin huolellinen, jotta suklaamoussesta tulee tasaista.

Kaada mousse jäähtyneen pohjan päälle, tasoita ja laita jääkaappiin tekeytymään kolmeksi - neljäksi tunniksi.

Tee kastike. Mikäli käytät pakastettuja tyrnejä, sulata ne. Laita sulaneet marjat ja hunaja blenderiin/tehosekoittimeen. Anna pyöriä hetki. Siivilöi tyrnin siemenet ja kuoret pois tiiviillä siivilällä (esim. teesihti), jotta saat tasaista kastiketta.

****

12 kommenttia :

  1. Meillä olisi ainekset tähän, ihan kaikki, kun juuri Heilasta poimitut tyrnitkin odottavat pakastimessa! Uskaltaisinkohan? :)

    VastaaPoista
  2. Hmm, tuo suklaamäärä oli aika stunning, moussestani tuli melkoisen tanakkaa. Vaatii varmaan uuden yrityksen. Vielä emme ole korkanneet tekelettäni. Pohjan valmistaminen onnistui kyllä, käytin ekakertaa kirppariostostani, englantilaista irtopohjavuokaa. Raportoin maistamisen jälkeen.)

    VastaaPoista
  3. Ou mai! Raportoi ihmeessä. Muistelen moussen olleen pehmeän napakkaa, mutta ei tanakkaa. Mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  4. Annan henkisen ääneni tälle, kun en Facebookin syövereissä seikkaile. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Tuomas! Henkiset äänet on niin parhaita :)

    VastaaPoista
  6. Ihan näin reiluna kanssakilpailijana sanottakoon, että ilman facebookkia VOI äänestää. Menet vaan sinne valitsemasi annoksen sivulle ja et mene painelemaan mitenkään päin sitä peukunkuvasta ja fB-logosta vaan kirjoitat saähköpostiosoitteesi sille varattuun tilaan, ruksaat ymmärtäväsi ehdot ja sitten klikkaat sitä nuolta eteenpäin.
    Ja yksi ihminen voi äänestää useampaa ERI annosta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Nanna, viestistä! Useampia makupareja voi äänestää, mutta kisan järjestäjä vastasi kyselyyni taannoin näin:

    "Äänestys vaatii tosiaan Facebook profiilin. Kuluttajakilpailuun voi osallistua myös pelkällä sähköpostiosoitteella."

    VastaaPoista
  8. Vai niin, no sittenhän minä olen täsysin väärän tiedon levittäjä.
    Me kyllä yritimme oikein ystäväni kanssa testata, mutta ilmeisesti sitten joku on äänestänyt samaan aikaan, kun ääni kerran tuli...mutta todella, todella tylsää jos näin kerran on!

    VastaaPoista
  9. Nanna, tylsää, mutta onneksi spostiosoitteen jättämällä voi päästä luksusviikonlopun viettoon!

    VastaaPoista
  10. Tämä kakku oli aivan älyttömän hyvää!!! :)

    VastaaPoista
  11. KIITOS, tyttönen! Ilostutit päivääni :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails