sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Suolahuntuiset ryppypotut


Täydellisten kanarialaisten ryppyperunoiden tekeminen ei tunnu olevat kovin helppoa, sillä paikan päälläkään ei joka paikassa saa hyviä ja riittävän suolaisia perunoita. Ennen en ole minäkään onnistunut. Olen säästellyt suolassa. Ryppyperunoiden suolan määrä on nimittäin yllättävän suuri tai vieläkin suurempi.

Aikoinaan perunat on keitetty merivedessä, kun makea vesi on ollut hankalasti saatavilla. Lanzarotelta ostamani pienen reseptivihkosen mukaan suolaa liuotetaan veteen niin paljon, etteivät perunat uppoa veteen kuten kivet. Minun perunat eivät ehkä aivan kelluneetkaan, mutta hieman kuitenkin lilluivat. Lopputuloksena oli keittämisen ja kuivattamisen jälkeen juuri sopivasti hennon suolahuntuiset potut.

Söimme ryppyperunat reissusta raahatun Mojon kanssa. Tapaspöydässä oli myös paistettuja vihreitä tomaatteja ja paholaisenhillomaista hilloa sekä paahdettua paprikasalaattia, josta lisää myöhemmin. Ihana iltapala!

****


Täydelliset ryppyperunat

perunoita, mielellään pieniä ja kiinteitä
vettä
merisuolaa

Pese perunat, mutta älä kuori niitä. Laita perunat kattilaan ja lorota vettä niin että potut peittyvät. Liuota merisuolaa pari ruokalusikallista kerrallaan, kunnes perunat eivät enää uppoa pohjaan. Suolaa joutuu laittamaan enemmän kuin ehkä kuvittelisikaan. Rohkeasti vain.

Kun vesi on riittävän suolaista, keitä peruna normaalisti. Kaada vesi pois ja nosta kattila takaisin liedelle (jälkilämmölle tai kaasulla pienimmälle mahdolliselle). Ravistele ja heiluttele kattilaa, jotta perunat kuivuvat tasaisesti. Samalla perunoihin muodostuu ohut suolahuntu. Jäähtyessään perunat rypistyvät.

Tarjoa perunat mojokastikkeen kanssa. Tai voihan perunat syödä vaikka lihakastikkeenkin kanssa.

****

4 kommenttia :

  1. Kokeilin näitä kesällä, mutta silloiset perunat olivat niin ohutkuorisia, ettei niitä oikein saanut rypistymään, pitäisikin kokeilla nyt uudelleen:)

    ps. nyt on moussekakku korkattu ja postattu!

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavaa, olen pitkään etsiskellyt näihin hyvää reseptiä. Kiitos!

    Ja todella mieluummin kurtut pottuihin kuin naamaan ;-)

    VastaaPoista
  3. Ryppypotut on ihania!!!! Mutta täällä ois teille 2 purkkia Mojoa... Ostin ne kaksi isoa itselle ja ne onkin jotain chili-mojoa. Kääk! Ei sovi meille,te saatte! Harmittaa.....:(Johanna

    VastaaPoista
  4. Campasimpukka, uusissa perunoissa ei toden totta ole paljon mikä rypistyä. Löysin kaupasta pienehköjä Siikli-pottuja, ne toimi erinomaisesti.

    suolaajahunajaa, ollos hyvä! Minäkään en ole aiemmilla ohjeilla onnistunut saamaan ryppyjä pottuihin.
    Niin, ja tarkennettakoon, että tuo Nannan kurtut mielummin pottuihin kuin naamaan liittyy FB-otsikointiini.

    Johanna, voihan Mojo! Pitää tehdä teille tuosta reseptivihkosta vähempichilinen mojo.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails