sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Ravintola Gusto, Kuopio


Ravintola Gusto on Kuopion uusin helmi. Muutaman viikon asiakkaitaan palvelleen, italialaista ruokaa savolaisella asenteella tarjoavan ravintolan takana häärii muiden muassa pariskunta Rosendahl, jonka makutaidetta ihasteleltiin keväällä OSissa.

Gusto sijaitsee vain muutaman korttelin päässä Kuopion torilta, mutta silti aavistuksen syrjässä sykkeestä - makujen ääreen täytyy etsiytyä. En silti hetkeäkään epäile, etteikö paikka tulisi löydetyksi. Bistromainen paikka on sisustukseltaan selkeä ja rento, ruoka erinomaista ja palvelu savolaisen sulavaa. Hintatasoltaan Gusto on kohtuullinen, laatuunsa nähden jopa edullinen.

Tarjoilija kertoi ruokalistan elävän viikoittain osin asiakkaidenkin toiveiden mukaan. Meidän nelikon ruoaksi valikoitui menu Gusto (39€), joka sisälsi italialaiseen tyyliin neljä ruokalajia (no, meillä kyllä lopulta viisi). Alkuruokana tarjoiltu antipasti lautanen sisälsi osin hyvin klassisia makupareja, kuten ilmakuivattu kinkku ja meloni, mutta myös yllättävämpiä herkkuja, kuten paahdettu paprika & sardelli tai omenakompotti & juusto.

Primona pöytään kannettiin chorizorisottoa, joka oli niin herkullista, että meidän teki mieli kipsutella lautaset kädessä keittiöön pyytämään lisää. Kun kehuin ruokaa näillä sanoilla tarjoilijalle, kiikutti hän hetken kuluttua keittiöstä risottoa ystävällisesti toiset lautaselliset. Ja me söimme, erinomaisella ruokahalulla.

Pääruokana (secondo) menuun kuului lohta ruohosipulirisotolla, joka kuulosti olevan todella maistuvaa (vaikka kala ei ollutkaan kaiketi uinut kaikkein lähimmissä vesissä). Kalaton vaihtoehtokin oli aivan käsittämättömän hyvää: ylikypsää possunkylkeä, tummaa salvikastiketta, kasvislisäkettä ja papu-tomaattipyrettä. Ou jee, nämä kokit osaavat asiansa!

Jälkiruoan (dolci) aikaan totesimme, että ehkä chorizorisottoannoksen syöminen tuplana ei ollutkaan kovin viisasta. Neljän ruokalajin ateriakokonaisuus oli suunniteltu viisaasti paitsi makujen, myös kokonsa puolesta. Ei sillä, uunista vasta nostettu suklaakakku ja itsetehty kirsikkajäätelö maistuivat kyllä mahtavalta.

Kuopioon on aina ollut sata hyvää syytä matkata. Nyt niitä on yksi lisää: Gusto.

ps. kuvituksena on lupaus sadosta, valkoherukan kukissa surisi ahkera pölyttäjä.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Siis nyt on maut kohillaan! (parsakeitto)


Liekö ollut nälkä vai oikeasti tosimaukas keitto, kun jo ensimmäisen lusikallisen puolivälissä alkoivat ylistyssanat kaikua korvissa. Mitäänsanomattoman näköinen ruoka (kuten näkyy) sai pöydän toiselta laidalta niin hyvää palautetta, että keittoa pitänee tehdä toisenkin kerran. Hyvää se oli minustakin, mutta taitaa toisen tekemä ruoka olla aina parempaa.

****
Parsakeitto
2 annosta


500g valkoista parsaa
4-5 dl kasvislientä
1 dl valkoviiniä
1 dl kermaa
mustapippuria myllystä
(1-2 tl sitruunamehua)
(suolaa)

Kuori parsat ja leikkaa puumainen osa pois kannasta. Ota nuput taltee ja pilko muuten parsat pieniksi pätkiksi. Mittaa kattilaan kasvisliemi ja valkoviini. Laita parsat liemeen ja keitä 15-20 minuuttia eli kunnes parsat ovat kypsiä. Keitä nuppuja toisessa kattilassa viitisen minuuttia. Nuput saavat jäädä napakoiksi.

Kun parsat ovat kypsiä, surauta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Kaada takaisin kattilaan, lisää kerma ja pari kierrosta pippuria myllystä. Kuumenna. Jos keitto on liian litkua, voit suurustaa sitä esimerkiksi kastikesuuruksella. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Voit lisätä keittoon särmää pienellä määrällä sitruunamehua.

Laita erikseen keitetyt nuput keiton päälle. Meillä ne hukkuivat, mutta toivat mukavaa suutuntumaa ja herkkumakua. 

****

lauantai 21. toukokuuta 2011

Erilainen ravintolapäivä


Tänään on Suomen ensimmäinen ravintolapäivä. Ympäri maata on pompsahtanut sinne tänne ravintoloita tämän päivän ajaksi. Joku ajattelee, että ravintolapäivä on kannanotto viranomaislupia ja valvontaa vastaan. Minä ajattelen, että päivä on ruokakulttuurin juhlapäivä.

Me vietimme ravintolapäivää pakkaamalla kori täyteen kasviksia, mausteita ja muita ruokatarvikkeita ja marssimalla tien toiseen päähän wokkailupuuhiin. Ruokaa laitettiin enemmän tai vähemmän toipilaille: yhdellä oli tikkejä jaloissa, toisella päässä, kolmas oli uupunut ylipitkistä työpäivistä ja neljäs kaipasi vapaavuoroa kauhanvarresta. Paikalle pyöräillyt viides loistotyyppikin oli saanut hiekkaa silmiin merituulessa. Mutta: hyvä ruoka, parempi mieli.


Ruokaa laitettiin avotulella talviteloilta kaivetulla ja kovasti öljyämisen tarpeessa olleella valurautapannulla. Iso kasa kasviksia, pari broilerin rintafilettä ja makuja - helppoa ja nopeaa, jahka kasvikset on pilkottu.


Mausteeksi kaadettiin hunajalla makeutettua kanalientä, jossa oli hetken uinut chili-, valkosipuli- ja inkiväärisilppua. Sitruunaa, silolehtipersiljaa, kalakastiketta ja vaaleaa soijakastiketta jokainen annosteli makunsa mukaan.

Ruokaa tuli lopulta niin paljon, että jokunen vieraskin olisi voinut pannun äärellä viivähtää. Seuraavana ravintolapäivänä, elokuussa, saa tulla pelastamaan meidät liialta ruoalta. Tai hei, pistä sinä ravintola pystyyn niin me tulemme teille. Hyvä idea!


****

Herkullinen wokki
6-8 annosta

kasviksia oman maun mukaan, meillä oli:
3 porkkanaa
pieni kukkakaali
n. 300g parsakaalia
n. 1/4 varhaiskaalista
2 suippopaprikaa
3 varhaissipulia varsineen

3 nektariinia
3 broilerin rintafilettä (voi jättää pois)

mausteliemi
2 dl kanalientä
3-5 valkosipulinkynttä silppuna
1 rkl tuoretta inkivääriä silppuna
1-2 tuoretta chiliä (tai n. 1tl kuivattua rouhetta)
2 tl hunajaa

maun mukaan:
suolaa
soijakastiketta
kalakastiketta
sitruunamehua

nuudelia

Silppua valkosipulinkynnet, kuoritty inkivääri ja chili, josta on poistettu siemenet ja siemenkiinnikkeet. Keitä kanaliemi ja laita silput uimaan (ja pehmenemään) liemeen. Mausta liemi hunajalla.

Keitä nuudelit.

Pilko kasvikset (ja broileri) reiluiksi paloiksi. Kuumenna wokkipannu kuumaksi. Paista sihisevän kuumalla pannulla ensin hetki lihoja. Voit ripotella suolaa lihojen päälle. Lisää sitten porkkana ja kukkakaali, hetken päästä parsakaali ja paprika ja viimeisenä kaalisuikaleet, sipulit sekä nektariinisuikaleet. Älä ylipaista kasviksia. Ne saavat jäädä napakoiksi.

Sekoita nuudelit wokin joukkoon tai tarjoa ne erikseen.

Mausta vaikka lautasella soijalla tai kalakastikkeella. Purista päälle sitruunamehua ja koristele reilulla määrällä silolehtipersiljaa.

****


keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Makuja maailmalta: Ateena


Kaunista, rumaa, kurmeeta ja karmeeta. Siinä Ateena neljän sanan tiivistyksenä.



Tuskin mikään muu kaupunki tarjoaa yhtä paljon upeita historiallisia rakennelmia - Akropolis kaupungin ylle kohoavana kruununaan. Historian ihmeiden rinnalle on rakennettu, ilmeisesti nopeasti ja halvalla, kerrostalopytinkejä, joissa arkkitehti ei ole onnistunut ehkä ihan nappiin. Joku talo tosin oli jo rumuudessaan viehättävä (tai ehkä parvekkeilla oli paljon kukkia).

Kreikkalainen keittiö kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Ateenassa vietetyt kuusi päivää tarjosivat mieleenjääviä makuja, hyvässä ja pahassa. Lounaaksi nautitut salaatit Glyfadan rantakaupunginosassa olivat niin maukkaita ja raikkaita, että väsyneet työmatkalaiset raahustivat samaan loungemaiseen Marquise-ravintolaan toisenkin kerran. Se kannatti - sitä paitsi vessakin oli jo nähtävyys.


Myös perinteisemmät kreikkalaiset ruoat olivat pääsääntöisesti maukkaita, vaikka en oikein ymmärräkään, miksi souvlakivartaan lisäkkeenä tarjotaan lötköranskiksia. Luulen, että ne ei ehkä ole ihan sitä perinteisintä kreikkalaisuutta. Moussakaa voisin sen sijaan syödä melkein joka päivä, nam.


Ateenasta parisenkymmentä kilometriä etelään olevan Vouliagmenin rannoilla oli mukavia rantaravintoloita ja ihan kivasti silmänruokaakin, sillä viikonloppuna paikalliset säntäsivät viettämään rantapäivää. Tai siis enhän minä mitään nähnyt, kun kuuntelin niin tarkasti esityksiä pimeissä luentosaleissa, mutta muut naiset kertoivat nähneensä.

Ihan tosi pikaisesti ahkeroinnin välissä kipaisin kuitenkin minäkin lounaalla rantaravintolassa, jonka alkuruokalistalta löytyi mahtava munakoison, tomaatin ja fetajuuston yhdistelmä. Tätä on pakko kokeilla kotonakin.


Keskustasta puolisen tuntia metrolla (Line 1) pohjoiseenkin löytyi näkemisenarvoinen helmi, Kifissia. Huikean vehreä ja vauras kaupunginosa oli seesteisen rauhallinen, kuin pieni oma kaupunkinsa. Matkalla vilisti ohi muitakin kotoisia kaupunginosia ja myös olympiastadion. Paikallisliikenteellä matkatessa näkee kyllä varsin moninaisen otoksen paikallisväestöstä - yksi hauskimmista asioista maailmalla.

Reissun karmein kurmeeyritelmä oli pannacottana vanhassa kaupungissa (Plaka) tarjottu, läpensä keinotekoinen vaniljavanukas, joka oli kuorrutettu ylimakealla mansikkaesanssihillolla. Purkin kyljessä luki taatusti Danone tai jokin muu aitoja makuja tarjoava jätti. Vaniljavanukkaassahan ei ole mitään vikaa, mutta ei se kyllä pannacottaa ole nähnytkään. Ettäs kehtaavat.


Vanukkaista viis, Ateena oli ihana; oliivipuut kukkivat ja sitruuna- ja appelsiinipuut kypsyttivät hedelmiään. Melkein kuin meidän pihalla.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Makuja maailmalta: nuoruuden lähde



Pikainen tervehdys Ateenasta!
Kaupunki on huumaavan moninainen sekoitus ikivanhaa ja uutta, ihanaa ja kamalaa. Palataan kaupungin makutarjontaan vielä tuonnempana, mutta en malta olla välittämättä pikaisesti ikimuistoista kohtaamista Plakan hämärtyvästä illasta. Ravintolan omistaja (ilmeisesti) osoitti ilmiömäistä kykyä olla vuorovaikutuksessa, palvella ja kohdata ilman että mikään olisi ollut tunkeilevaa tai ylimielistä. Lopulta vain välttävä ruoka jäi merkityksettömäksi.

Helena Petäjistön kirjoittaa kirjassaan Aamiainen Cocon kanssa Roomassa, Milanossa ja Ateenassa näin:
"Minulla on aina Ateenassa pistänyt silmään kaupungin vanhusten vireys, Täällä Aristoteles Onassiksen eleganttisti ruskettuneet kloonit, charmikkaasti ohimoilta harmaantuneet eläkeläismerirosvot rypyistään taidetta tehneine rouvineen istuvat terassilla vielä pitkään sen jälkeen, kun heidän ikätoverinsa muualla Euroopassa ovat jo ottaneet reumatismirohtonsa ja unilääkkeensä ja kieriskelleet hyvän aikaa flanelliyöpaidassaan. Ateenassa melkein luulisi, että vanhuus se vasta hyvää aikaa elämässä onkin, niin hauskaa heillä näyttää olevan."
Olen samaa mieltä. Vanha herra tanssahteli kevyin askelin ja kertoi saavansa virtaa nokkosjuomasta: vesipulloon ujutetaan nokkosen oksa ja vettä kaadetaan päälle. Juoma kuulema raikastaa ja saa aikaan elämäniloa. Tätä on pakko kokeilla.

ps. Ateenassa on kesäisen lämmin keli. Paikalliset eivät vaan tunnut sitä tajuavan ja vanha herrakin kävi tarinankerronnan lomassa kiskaisemassa päälleen toppaa. Turistit tarkeni kyllä pikkupaidoissaan.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Limevanukas ja ruiscrumble


Limen raikkaus, kondensoidun maidon makeus ja rapea ruiscrumble yhdistyvät tässä jälkiruoassa mainioksi kokonaisuudeksi. Keväisen raikasta!

Jälkkäri syntyi kahden reseptin kombinaatiosta: vanukas on tehty amerikkalaisen Key Lime Pien täytteen ohjeella. Crumblen ohjeen takana on MasterChef -voittaja Joonas (Glorian R&V 3/2011, s.39). Maultaan vanukas oli hyvä, mutta rakenteen olisin toivonut jäävän hieman löysemmäksi, ei niin kakkumaiseksi. Alla olevaan ohjeeseen vähensinkin paistoaikaa, josko se sillä korjaantuisi.



****

Limevanukas
4-6 annosta

1 purkki (n.400g) kondensoitua, makeutettua maitoa
1,3 dl tuoretta limemehua (meillä 4 limeä)
2 tl limen kuorta raasteena (noin yhden limen kuori)
4 kananmunan keltuaista

Lämmitä uuni 150-160 asteeseen. Pese lime ja raasta pienellä terällä vihreä kuori ohuelti. Purista limeteistä mehut. Kaada kulhoon kondensoitu maito, limemehu, limen kuori sekä kananmunan keltuaiset. Vatkaa sähkövatkaimella kolme minuuttia. Kaada (voideltuihin) annosvuokiin tai yhteen isompaan vuokaan (esim. pieni irtopohjavuoka). Paista uunissa 10-12 minuuttia. Vanukas jää keskeltä hyllyväksi - niin kuuluukin. Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin pariksi kolmeksi tunniksi. Ripottele kylmän limevanukkaan päälle ruiscrumblea ja mausta halutessasi mintun (tai sitruunamelissan) lehdillä.

****

Ruiscrumble

25g voita
1/4 dl sokeria
3/4 dl ruisjauhoja
1 rkl vehnäjauhoja

Nypi ainekset kulhossa muruksi. Levitä seos leivinpaperin päälle ja paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes pinta on rapea. Jäähdytä ja tarjoa limevanukkaan kanssa.

****

lauantai 7. toukokuuta 2011

Klassikkokiisseli


Taas alkaa olla se aika vuodesta, jolloin pakastinta täytyy tyhjennellä edellisvuoden sadosta yhä tietoisemmin. Ihme ja kumma myös mansikkaa löytyi pakkasesta vielä pari purnukkaa. Yleensä mansikat loppuvat, pakastetusta määrästä riippumatta, jo syksyn aikana.

Meillä on ollut jo muutaman vuoden tapana säilöä mansikat pilttimäisenä, tasaiseksi ajettuna soseena, johon lisätään vain pieni himppunen sokeria. Sose on mukava sekoittaa rahkaan, kipata jogurtin tai viilin päälle tai lusikoida suuhun suoraan purkista. Piiiitkästä aikaa mansikka päätyi kiisseliksi. Ihmettelen, miksei tätä tule tehtyä useammin - niin helppoa ja hyvää.

****

Kiisseli

1 litra vettä
4 rkl perunajauhoa
1-2 pakasterasiaa marjoja
sokeria maun mukaan

Sekoita kylmään veteen perunajauhot ja kuumenna samalla sekoitellen. Kun kiisselipohja pulpahtaa kiehua kerran tai kaksi, ota kattila liedeltä. Lisää jäiset marjat tai marjasose, sekoita. Marjat sulavat kuumassa kiisselipohjassa nopeasti ja samalla kiisseli jäähtyy sopivasti. Lisää sokeria oman maun mukaan. Äärihelppoa.

****

torstai 5. toukokuuta 2011

Hevosen kakkaa, tuhkaa ja muita viherturaajan iloja


Kaikkea sitä ostaa. Niin kuin nyt esimerkiksi hevosen kakkaa. Mutta kun lannoite on mitä parhainta ja sitä aitoa itteensä ilman mitään keinotekoisia kommervenkkejä, kaarsin pihaan takakontti täynnä Pollen Puhtia. Hevostallilla heppojen kakka rumpukompostoidaan rahkaturpeen kanssa muhevaksi ja hajuttomaksi multamaiseksi tuotteeksi, jota voi käyttää maanparannukseen kukka- tai kasvimaalla, lannoittavana katteena tai tallin nettisivujen mukaan jopa kasvualustana sellaisenaan. Jälkimmäinen käyttötapa tuntuu kyllä vähän hurjalle, mutta mene, tiedä ja kokeile.

Kolme tai neljä vuotta sitten muistan jutelleeni puutarhamessuilla kakkakauppiaan kanssa, jolloin myyjä kertoi, että menekki ei ole vielä kovin suurta, "kun paskaa on vähän vaikea markkinoida". Nyt tallin isäntä sanoi kaiken menevän mitä kompostorit ehtivät tuottaa. Etelä-Suomessa vastaavaa tuotetta tuntuisi pikaisen googlettamisen mukaan tekevän ainakin Poni-Haan ratsastuskoulu.


Toinen maahan heiteltävä tuote tulee omasta takaa. Tai paremminkin omasta takasta (ja uunista). Puhdas puuntuhka on hevosen lannan lailla oikea vanhan ajan kasvuvoimantuoja. Tuhka ravitsee ja kalkitsee maan. Tuhkan tehosta voi lukea lisää vaikka täältä.

Jostain muistan lukeneeni, että pari kolme kourallista per neliö on sopiva tuhkamäärä. Minä olen levitellyt tuhkaa silloin kun arvelen (kasvi)maan tarvitsevan kalkitusta - noin joka toinen vuosi. Välillä tuhkaa saavat juurelleen marjapensaat ja toisinaan perennat ja pensaat.

Mari Mörön lapsille suunnatusta, mainiosta puutarhakirjasta opin tuhkan ehkäisevän viheliäistä äkämäpunkkia marjapensaiden juurelle heiteltynä. Kirjassa on muuten hyvää oppia aikuisillekin, ainakin minunkaltaiselle amatöörituraajalle.


Kirjoja olisi ehkä kannattanut lukea jo siinä vaiheessa kun aloitin aikanaan tarhauspuuhailut. Monta asiaa olisi sujunut ehkä helpommin ja pienemmällä taimihävikillä. Yksi (monesti) kantapään kautta oppimistani asioista on harson käyttö taimien varjostuksessa. Tuntuu ihan hullulta varjostaa taimia kaksinkinkertaisella harsolla, vaikka aurinkoa ja kevättä on odotettu ihan hullun pitkään. Mutta suora aurinko on liian voimakas pienille taimille. Muistan, että ensimmäisenä taimikasvatusvuotena onnistuin tappamaan melkein kaikki taimet kun kiikutin innoissani taimet totuttelemaan ulkoilmaan Perämereltä puhkuvaan tuuleen ja suoraan aurinkoon. Jep. Taimistoltahan niitä taimia onneksi saa.

Iso osa esikasvatustaimista on nyt päässyt patsastemaan kasvihuoneeseen. Heti kun siirsin taimet kasvariin ilmat tietenkin kylmenivät, joten harsot ovat toimineet välillä hallaakin vastaan. Lämpöä taimille on tuonut myös lämpöpöhötin, joka höröhtää käyntiin, jos lämpötila laskee taimia näännyttävän alhaiseksi.

Ruohosipulin lisäksi kohtapuoliin satoa saadaan kasvarin suojiin kylvetystä salaattisekoituksesta. Ah, näyttää niin kovin kesäiseltä.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Kevätherkut: parsa ja jääkiekko


Jääkiekkokisastudio sohvanmutkassa ja ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä parsaa. Toimii! Parsojen kanssa syötiin tomaattikastiketta ja paahtoleipäkolmioita. Maistuis varmaan leijonillekin. Ja sanaseppo Mertarannalle.

****

Parsaa ja kinkkua pannulla

vihreitä parsoja 
ilmakuivattua kinkkua (serrano, parma, prosciutto)
(mustapippuria)

Pätkäise parsojen tyvestä pois puumaiset osat. Kuori parsat kuorimaveitsellä (tai parsaveitsellä, jos keittiöstäsi sellainen löytyy). Nuppuja ei tietenkään tarvitse kuoria. Leikkaa kinkkuviipaleet pitkittäin puoliksi tai enempäänkin osaan. Yhdestä kinkkuviipaleesta riittää kahteen tai kolmeen parsaan sekä parsan että kinkun koosta riippuen.

Kääri parsojen ympärille kinkut. Kuumenna paistinpannu ja lirauta siihen tilkkanen öljyä. Paita parsakääreitä kuumalla pannulla noin (vajaa) minuutti per puoli, jolloin kinkusta tulee sopivan rapsakka mutta ei vielä liian kuiva. Rouhaise halutessasi päälle mustapippuria.

****

Tomaattikastike syntyi Mutin säilötyistä kirsikkatomaateista, suolasta, sokerista, valkoviinistä ja yrteistä. Raikas kastike sopi hyvin parsojen ja paahtoleipien pariksi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails