maanantai 31. lokakuuta 2011

Lohtuteeleivät


Kun lomaelo vaihtuu arjen menoon, tarvitaan iso kuppi teetä, viltti, villasukat ja sitä sympatiaa. Uh. Myös mehevät ja nopeat teeleivät auttavat kummasti. Kyllä tämä tästä.

****

Rahkateeleivät
4 kpl

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl Valio pizzajuustoraastetta (tai muuta juustoraastetta)
1 prk Valio maustettua rahkaa makea&tulinen TAI yrtit (tai purkki tavallista rahkaa ja noin 1/2 tl suolaa)
1 dl maitoa
1/2 dl Valio Oivariini juoksevaa (tai öljyä)

Sekoita ensin vehnäjauhot, leivinjauhe ja juustoraaste. Lisää sitten muut aineet ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Taputtele taikinasta jauhotetuin/öljytyin/vedessä kastelluin käsin leivinpaperille neljä teeleipää. Sopiva paksuus on noin sentti. Paista 220-225 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia. Tarkkaile tilannetta, etteivät leivät pääse kuivumaan.

HUOM! Voit sekoittaa taikinaan yhden raastetun omenan tai yhden raastetun porkkanan. Tuoreraaste mehevöittää leipiä entisestään.

****

Resepti on Valion (vaihtoehdot suluissa omia, näin jälkikäteen lisättäköön). Leipiä tarjoiltiin Valiolla herkullisen sienikeiton kanssa.

Ei kai kukaan huomannut, että tein takana olevaan leipään siivutetusta chorizosta epäilyttävästi joulukuusta muistuttavan makuraidoituksen. Loma Joulu on ihan kohta.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Makuja maailmalta: lomalla Lanzarotella



Lomalla oli selvä päämäärä: levätä laakereilla ja lekotella lämmössä. Niin, ja taisi ainakin osalla matkalaisista olla muitakin tavoitteita kuten jalkapalloilu, vesipalloilu, tulivuoren valloitus, golffaus, lenkkeily, tennis, uinti ja jalkapalloilu (kyllä, ansaitsee tulla mainituksi kahdesti). Kaiken tämän lisäksi halusimme syödä hyvin ja juhlia synttäreitä, valmistunutta väitöskirjaa, lukemaanoppimista ja uimaanoppimisia. Onnea te ihanat!


Lanzarote on Kanariansaarten itäisin saari. Merimatkaa Afrikan rannikolle on vain 140 kilometriä, lentomatkaa Suomesta kuutisen tuntia. Saari oli jo sinänsä nähtävyys; karun kauniit vulkaaniset maisemat olivat huikeita. Vehreyttäkin, pääosin istutettua, löytyi ja laavakivien keskellä puut, kukat ja pensaat pääsivät ansaitsemaansa loistoon. Liekö ollut luonnon mahti ja siihen taitavasti yhdistetty yksinkertainen ja yhdenmukainen arkkitehtuuri, mikä sai sydämen sykkimään Lanzarotelle enemmän kuin muille käymilleni saariryhmän saarille (Fuerteventura, Teneriffa, Gran Canaria). Valkoiset, matalat talot sinisillä, vihreillä tai ruskeilla yksityiskohdilla yhdistettyinä laavakivistä ladottuihin muureihin sopivat maisemaan harvinaisen hyvin. Yhtenäisen ilmeen takana on ollut paikallinen taiteilija, maisema-arkkitehti César Manrique. Sanotaan, että Lanzarote on Manriquen tärkein taideteos.


Hotellimme sijaitsi Playa Blancassa, aivan saaren eteläkärjessä. Vanha kalastajakylä on muuttunut rauhalliseksi turistikyläksi. Kalastajia kylässä tuntui olevan edelleen, sillä satama-alueella oli paitsi kalankäsittelyhalli ja myymälä myös kasapäin suuria viritelmiä, joiden tulkitsimme olevan katiskoita.

Ravintolatarjonta oli turisteille sopivan laaja ja vaihteleva. Lounasta nautimme pääosin hotellilla, mistä kiitokset Ravintola 94B:n pääkokille, äidille. Tasokas, edullinen ja huippulaatuinen lounaspaikka, sanoisin, vaikka huoneiston keittiövarustus olikin varsin vaatimaton. Omat veitset olivat taas tarpeen.

Iltaisin kuuden aikuisen ja kolmen pikkuaarteen kompanja etsi muiden tekemää ruokaa. Arvioimme ravintoloita porukalla ympäristön viehättävyyden, ruoan tason ja palvelun sujuvuuden mukaan. Kolme ravintolaa ansaitsevat kunniamaininnan.


Paras miljöö oli ehdottomasti Yaizan pikkukylässä sijaitsevassa La Era -ravintolassa, jossa söimme kahden naisen voimin ainoan muiden tekemän lounaan. Viehättävän ympäristön lisäksi ruoka oli kertakaikkisen loistavaa. Valitsimme alkuruokalistalta neljä tapastyyppistä annosta, jotka riittivät mainiosti kahdelle (kuvat alla). Jälkiruoka oli liikaa, mutta erityisesti kotitekoiset jäätelöt maukkaita. Mustikkajuustokakku olisi sen sijaan kaivannut vähän lisää raikkautta.


Luin, että La Eran vanhimmat osat ovat yli kolmesataa vuotta vanhoja, monista hurjista tulivuoren purkauksista selvinneitä rakennuksia. Edellä mainittu herra Manriquen kädenjälkeä on sekä korjaus- että laajennustyöt. 

Satuimme La Eraan sattumalta, sillä etukäteen valittu lounaspaikka tarjosi lounasta aikatauluihimme sopimattomasti. La Casona de Yaiza jäi seuraavaan kertaan.


Paras ruoka oli sekä lasten että aikuisten mielestä ravintola La Romanticassa, Playa Blancan keskustassa. Ravintolan tunnelma oli hyvin rauhallinen, jopa seesteinen. Sisustus oli harkitun harmaa, hieman tylsä, joskin erilaisuudessaan mieleenjäävä. Lasten listaa ei ravintolassa (onneksi?) ollut - aikuisten annoksia voitiin tehdä pienempinä ja kokki olisi voinut tehdä vaikka pasta-annoksia listan ulkopuolelta. Arvostan moista lasten arvostamista.

Ruoka oli käsittämättömän hyvää, huipputasokasta. Seurueemme söi jättirapuja (alla), kahdenlaista kalaa (alla), kanaa ja salaattia sekä valkosipulileipiä. Kaikki annokset olivat erinomaisia. Jälkikäteen huomasin, että ravintola on TripAdvisorin listauksessa Lanzaroten ravintoloiden ykkösenä, syystä.


Paras palvelu -sarjan voittajaksi nousi rantakadulta Restaurante Grill Volcan de Timanfaya, vaikka edellä mainittujen paikkojen palvelua ei toden totta voi moittia, päinvastoin. Volcan de Timanfayan tarjoilijoiden iloinen asenne työhönsä ja vilpitön halu tehdä illasta onnistunut oli mukavaa kuultavaa ja katseltavaa. Tarjoilijat kohtasivat aidosti asiakkaansa - se kantaa. Ruoka hyvää perusruokaa ja annokset suurenkin nälän vieviä.

Ravintolakokemusten floppi oli hotellin ylihinnoiteltu buffet-illallinen, jossa miljöö oli työmaaruokalamainen ja ruoka syötävää mutta mitäänsanomatonta mättöruokaa (britit tuntuivat kuitenkin tykkäävän). Siskon perheen lasten mielestä ravintolassa oli kuitenkin paras jälkiruoka jätskibaareineen.

Loma tuli tarpeeseen meille kaikille. Koko klaanilla, kuten äitini aina sanoo, vietetyt hetket ovat harvinaista herkkua, erityistä laatuaikaa. Lanzarote oli kohteena erinomainen. Nähtävää ja koettavaa olisi riittänyt toiseksikin viikoksi. Helposti.


Muuten, Suomi kepitti Englannin jalkapallossa toistuvasti (Banzai Kups!).

torstai 20. lokakuuta 2011

Patarummut sinihomejuustolla


Pari viikkoa sitten Valion visiitillä meidän ryhmämme vastuulla oli tehdä pääruoan lisäkkeenä tarjotut timbaalit (jälkkärin lisäksi). Raholan syötävien sanojen mukaan "Suomessa timbaalilla tarkoitetaan lähinnä annosvuokaa, mutta muualla maailmassa timbaali voi olla suurikin kakku, tarkoittaahan ranskalainen sana timbale alunperin patarumpua".

Patarummut olivat maukkaita ja kauniita, juhlaviakin. Timbaalit sopivat tarjottavaksi vaikka isänpäivänä sillä edellytyksellä, että sankari pitää aurajuustosta. Homejuusto kun herättää voimakkaita tunteita:
"Jotkut rakastavat sitä kiihkeästi, melkein riippuvuutta hipoen. Jotkut taas vihaavat niin raivokkaasti, että ennemmin ovat nälässä kuin nielevät muruakaan."
AURA. Kiihkeä kyllä. (s.2)
  
****

Auraiset timbaalit

2 isoa jauhoista perunaa (n. 300g)
3-4 porkkanaa (300g)
150g AURAjuustoa
3 kananmunaa
1 rkl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
mustapippuria

Pese/kuori perunat ja porkkanat ja raasta ne raasteeksi karkealla terällä. Murustele aurajuusto tai käytä valmista murua. Sekoita kaikki ainekset ja annostele ne esimerkiksi muffinsivuoan koloihin. Timbaalien irroittelua helpottaa, jos asettelet kolosiin palaset leivinpaperia.

Paista 180-200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Timbaalit sopivat salaatin, kalan tai lihan kanssa.

****

Ohje on Valion ja se ilmestynee piakkoin myös Valion reseptisivuille.
6.11.2011: Nyt ohje löytyy täältä.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Muinainen kielimuuri


Aihe: kielimuuri
Paikka: grilli, Oulu
Aika: syksy 1996, yön pikkutunnit

Hannele: "Minä ottasin sitä sun tätä."
Myyjä: "Hä?"
Hannele: "Sitä sun tätä. Saa laittaa kaikki härppeet."
Myyjä: "Ja seuraava..."

Että näin. Savolainen ilmaisu makkaraperunoille ei osunut, ei uponnut. En muista mitä söin vai pyöräilinkö hämmästyksissäni kotiin nälissäni, mutta kielimuuri oli sillä erää turhan korkea ylitettäväksi. Minä en ollut kuullutkaan makkaraperunoista, vaikka sinänsä ihan looginen nimi se ruoalle onkin. Minulle makkarapaloista ja ranskanpotuista koostuva ruoka oli ja on sitä sun tätä. Miten kuvaava nimi!

Kotikutoinen sitä sun tätä sisälsi kärkkäriä ja oman maan pottuja. Mukaan silputtiin yrttejä. Perunat paistettiin raakana ja makkarat lisättiin perunoiden muhittua pannulla hetken. Mausteeksi suolaa ja pippuria, salaatiksi sinappia.

Niin, ehkä tätä ruokaa voisi kutsua myös pyttipannuksi. Mutta eikös siihen tule vähän sitä sun tätä?

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Sadon huumaa ja kotitekoinen tabasco


Ensimmäiset pakkasyöt ja kasvihuoneen viimeiset sadonrippeet käyvät taistojaan. Pakko on kai todeta, että lämpöpuhaltimesta huolimatta pakkasyöt voittavat. Tähän saakka pöhötin on pitänyt kylmän loitolla ja tomaatit ja chilit ovat kypsyneet hyvin, vaikka lehdet näyttävätkin nuutuneilta. Alkuviikosta keräsin vielä pari kiloa tomaatteja ja ison satsin chilejä. Huumaavaa hommaa!

Tomaatit keitin kastikkeeksi ja laitoin pakkaseen. Talvella voi sitten fiilistellä kesäisissä tunnelmissa. Osan chileistä kuivaan, osasta tein Sauvajyväsen innoittamana wannabetabascoa. Ohjeena käytin netistä löytämääni versiota. Silppusin kastikkeeseen niitä chililajikkeita, mitä oli poimittavissa: Habanero, Lemon drop, Short yellow tabasco, Hungarian hot cherry ja Bhut x Bell pepper. Sekoitus tuntui toimivan vallan mainiosti, vaikka vähempikin tulisuus olisi kyllä piisannut.


Käyttämäni ohjeen mukaisesti laitoin kastikkeen jääkaappiin pariksi viikoksi hautumaan. En tiedä miksi, sillä kastike on kyllä ihan syötävää jo nyt, mutta ehkä se tässä vielä selviää. Ohje sanoo, että kahden viikon kuluttua kastike siivilöidään. Silloin siitä varmaankin tulee tabascomaisen ohutta ja tippapulloon sopivaa soossia.

On saletisti väärin käyttää tästä kastikkeesta nimeä tabasco, sillä oikeaan Tabascoon käytetään samannimistä chililajiketta, joka antaa kastikkeelle sen tyypillisen maun. Mutta on seassa sentään tuota keltaista lyhyttä tabsacoa ja muutoinkin ainekset ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan samat.

****

Tabascomainen chilikastike

n. 250g chilejä
n. 2 1/2 dl etikkaa (käytin väkiviinaetikkaa (10%), jota laimensin vedellä noin 1:1, valkoviinietikka sopii varmasti myös hyvin)
1 tl suolaa

Etsi chilinkäsittelyyn sopivat hanskat. Siis ihan oikeasti. Etsi ne. Poista chileistä kannat, siemenet ja siemenkiinnikkeet. Silppia hedelmäliha pieneksi. Mittaa kattilaan etikka (tai etikan ja veden sekoitus) ja suola. Lisää chilisilppu. Keitä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Anna jäähtyä. Kaada seos blenderiin ja aja tasaiseksi kastikkeeksi (tai tee sama sauvasekoittimella). Kaada kastike puhtaaseen lasipurkkiin ja laita jääkaappiin kahdeksi viikoksi. Siivilöi kastike.

****

lauantai 15. lokakuuta 2011

Hidasta häränhäntää


















Eka kerta häntähommia ja hyvää tuli!

****

Häränhäntäragu

n. 1kg häränhäntäpaloja
loraus öljyä tai hieman voita
n. 1 litra lihalientä
2 dl punaviiniä
3-4 valkosipulinkynttä
2 sipulia
2 porkkanaa

1dl punaviiniä
2-3 rkl tomaattipyrettä (meillä Muttin Doppio Concentrato, saatu maistiaisiksi)
1 rkl hunajaa
suolaa

Nappaa kuumalla uunipadassa, öljyn tai voin kera, häntien pinta kiinni. Lisää pataan lihaliemi, punaviini, kuoritut ja puolitetut/viipaloidut valkosipulinkynnet sekä kuoritut ja pilkotut sipulit ja porkkanat. Laita uuniin hautumaan kannen alle ainakin kolmeksi tunniksi (n. 150-160 astetta).

Minä siivilöin liemen ja käytin roippeet tehdessäni muussia. Siivilöintiä ei tarvitse tehdä, sipulit ja porkkanat menevät mainiosti ragussakin.

Nosta hännänpalat pois liemestä ja anna jäähtyä hetki. Irroittele lihat luista. Läskille voit tehdä mitä haluat. Laita lihat (siivilöityyn) liemeen, lisää punaviiniä, tomaattipyrettä ja hunajaa, maista suola. Hauduta kastiketta vielä tunteroinen hellalla pienellä lämmöllä välillä sekoitellen. Toki haudutuksen voi tehdä uunissakin, kunhan muistaa tarkkailla välillä nestetilannetta.

Tarjoa ragu esimerkiksi juuresmuussin kanssa.

****

Häränhäntähommiin minut innosti Punkkua ja Pydee -blogi. Vinkkiä hain myös muualta netistä.

torstai 13. lokakuuta 2011

Valkosipuliset kärsivällisyysharjoitukset


Keittiötarhaus on mitä mainiointa kärsivällisyysharjoitusta. Kaikki kasvaa ja kypsyy ajallaan, ja jos ei tänä vuonna kasvakaan niin ehkä ensi vuonna. Hoputtaminen ei auta yhtään.

Erityistä kärsivällisyyttä vaatii valkosipulin kasvattaminen itusilmuista, jotka näkyvät kuvassa viininvärisinä terttuina. Puolikkaan pikkurillinkynnen kokoiset pikkupikkukynnet istutetaan maahan nyt ja syömäkunnossa valkosipulit saattavat olla jo vuonna 2014. Välivuosina tarkastellaan tuloksia, muokataan maata ja lisätään kakkaa tai muuta voima-ainetta. Ja taas odotellaan. Tämä taitaa olla sitä slow foodia!

Itusilmujen lisäksi maahan kätkeytyi osa tämän vuoden sadosta. Aleksandra-lajiketta laitoin myös kauppahallista ostettuina kynsinä. Pariin riviin tyrkkäsin lisäksi Viherlandiasta hommattua Revontuli-lajiketta, joka on kotimainen ja toivoakseni riittävän kestävä Perämeren rannallakin. Oikeista kynsistä sentään kasvaa vajaassa vuodessa mukavankokoisia, muutamaan kynteen jakaantuneita sipuleita.

Ja hei, muistathan, että Kokit ja Potit on myös Facebookissa. Blogin oikeassa laidassa olevaa "Kokit ja Potit facebookissa" -logoa klikkaamalla pääset tykkäämään. Hip ja sinne!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Eläinten viikon kurpitsakeitto

Kasvikset on mun kamuja!

Tällä viikolla vietetään eläinten viikkoa. Viikon tarkoituksena on kiinnittää huomiota eläinten oikeuksiin ja hyvinvointiin. Eläinsuojeluliitto Animalia kampanjoi viikolla eläinystävällisen kulutuksen puolesta ja on avannut Vapauta valinnoilla -verkkosivuston. Verkkosivuille on koottu eläinystävällisiä kulutusvinkkejä, kuten reseptejä sekä kosmetiikka- ja ravintolasuosituksia.

Vapauta valinnoilla -sivusto on mielenkiintoinen ja sivut on kirjoitettu kaikkien valintoja kunnioittaen. Tykkään siitä, että kampanjan nimessä on käytetty sanaa valinta - kaikkihan saamme valita ne tavat, joilla haluamme elää ja olla. Yhden valinta voi olla elinikäinen vegaaniruokavalio, toisen kosmetiikkatuotteet ilman eläinperäisiä ainesosia. Joku taas haluaa välttää keinotekoisia lisäaineita ja kolmas ostaa halvinta, kun ei ole ehkä varaa muuhun. Kaikella on puolensa ja monella valinnalla kääntöpuolikin.

Minä olen Pultti ja olen ihana.

Meidän keittiössä tehdään sekä liha- että kasvisruokaa; tykkäämme molemmista. Tykkäämme myös eläimistä (yhtä suorastaan rakastamme). On ihan huipputärkeää, että eläimillä on tai olisi hyvät oltavat riippumatta siitä ovatko ne lemmikkejä, tuotantoeläimiä tai villieläimiä. Kaikkien eläinten kohdalla oloissa taitaa olla parantamisen varaa. On kuitenkin niinkin, että ei kaikilla tuotantoeläimilläkään ole kurjat oltavat. Minulla on ollut ilo tutustua muutamiin perheisiin, jotka ovat maitotilallisia. Se rakkaus, hellyys ja lämpö, mikä eläimille näissä perheissä annetaan, on sykähdyttävää. Eläinten hyvinvoinnin eteen tehdään isoja uhrauksia eikä työtunteja lasketa.

Eläinten viikon kunniaksi ja luonnon ihmeiden vuoksi ruokapöytäämme päätyi kurpitsakeittoa. Kasvatin keväällä siemenestä tavallisen vihreän kesäkurpitsan taimen. Kesäkurpitsoita ei näkynyt koko kesänä ja nyt keittiötarhan syystöiden yhteydessä löysin rikkaruohojen nokkosviljelmien seasta ison oranssin kurpitsamollukan. Mokoma oli kasvanut salaa kasvatuslootan takana. Luonnon ylläripylläreitä.

****

Lempeä kurpitsakeitto tulisilla krutongeilla
3-4 annosta


keitto
n. 1 litra kurpitsaa
n. 1 litra kasvislientä (osa liemestä jää keitosta yli)
1-2 valkosipulinkynttä

1-2 dl kermaa (tai vastaavaa)
1-2 rkl omenaviinietikkaa
suolaa
(loraus hunajaa)

krutongit
4 palaa vaaleaa leipää
1 rkl öljyä
1 valkosipulinkynsi
1/2-1 tuore chilipalko (meillä yksi Lemon Drop)
suolaa

Kuori kurpitsa ja poista siemenet. Kuutioi. Kuori ja silppua myös valkosipulinkynnet. Keitä kurpitsakuutioita kasvisliemessä täysin kypsäksi. Kaada osa vedestä pois (talteen!) ja soseuta keitto. Lisää tarvittaessa keitinlientä. Lisää kerma, tarkista ja säädä suola ja raikasta maku viinietikalla. Jos haluat keitosta makeampaa, lorauta mukaan hieman hunajaa.

Kuutioi leipäviipaleet. Silppua valkosipulinkynsi. Poista chilistä siemenet kiinnikkeineen ja silppua hedelmäliha. Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää leipäkuutiot sekä chili- ja valkosipulisilppu. Pyörittele keskilämmöllä kunnes leipäkuutiot ovat rapeita. Ripsauta krutonkien päälle hieman suolaa.

****


Lempeä keitto ja mausteiset krutongit sopivat mainiosti yhteen. Jos keitosta haluaa mausteisempaa, voi siihen laittaa chiliä tai lorauttaa vaikka makeaa chilikastiketta.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Vieraana Valiolla


Valio kutsui bloggaajia kylään maistelemaan, haistelemaan ja kokkaamaan. Olihan iloinen tiistai-ilta!

Makuaistejamme herättelimme perusmakutestillä, joka noin ensikuulemalta tuntui helpolta hommalta. Ei ollut. Tai taisivat ne lopulta oikein mennä. Neljän perusmaun lisäksi kupposissa oli umania (joka taidetaan nykyisin laskea viidenneksi perusmauksi) sekä vettä. Umamia en ole aiemmin tuommoisenaan maistanut ja ajattelenkin, että se oli enemmän kokemus tai tuntemus kuin maku. Ehkä se oli juuri jotain, mitä on paitsi kypsissä tomaateissa ja sienissä, myös erinomaisesti onnistuneessa ruoassa - herkullisuutta, tasapainoisuutta ja maukkautta.


Hajuaisti sen sijaan tuntui olevan ainakin minulla vähän hukassa. Kun muut nimesivät yhden hajun suklaaksi tai kaakaoksi, oli se minusta lihaliemi. Joku haisi "tutulta", toinen taas "makealta lääkkeeltä". Tomaatin tunnistin!

Tutustuimme maistellen myös jugurtin ja rahkan matkaan maustamattomasta maustetuksi tuotteeksi. Maustettu tiramisurahka maistui parhaalta valmiina tuotteena. Sen sijaan Olo puolukka-vanilja oli valmiina mielestäni turhan makeaa. Puolukoita ja hieman vähemmän sokeria sisältänyt raakaversio oli minulle maistuvinta. Joskus sekoittelenkin valmiiksi maustettuja jugurtteja maustamattomiin (1:1), jolloin makeusaste on juuri sopiva.


Koekeittiöllä kokkailimme pienissä porukoissa yhdessä valiolaisten kanssa. Keittiössä riitti vauhtia, riemua ja juttuja ruoasta ja sen vierestä. Välillä kiikutimme valmiita annoksia kuvattavaksi Kristiina Hemmingille, joka kuvasi ruokia Valion reseptipankkiin.


Ilta päättyi yhteiseen illalliseen, joskin minä jouduin kiitämään kentälle muiden istahtaessa ruokapöytään. Ehdin kuitenkin toimia kokkailujen koemaistajana - hyvää oli!



Illan menun resepteistä oli vastannut Valion koekeittiön konkarit ja reseptit löytyvät piakkoin siis myös Valion reseptisivuilta. Palataan pariin erityisen mielenkiintoiseen reseptiin myöhemmin vielä Kokkipottilassakin.

***********

Alkuruoat
Hiillostettu lohitartar & ceasarsalaatti

Metsäsienikeitto
Omenaiset rahkateeleivät

Pääruoka
Paprika-possupihvit kermakastikkeessa
Raikas tomaatti-punasipulisalaatti

Väliruoka
Omena-inkiväärihilloke
Valio oltermanni täyteläinen kermajuusto
Valio Hienoin Mustaleima emmentaljuusto

Jälkiruoka
Tiramisu-unelma

***********

Kiitos Valion väelle kutsusta ja keskityksestä sekä mukavista kotiinviemisistä. Kiitos myös muille mukana olleille bloggaajille, oli ilo tutustua.

torstai 6. lokakuuta 2011

Klassikko: mustikkakukko


Jos tuoremehu on puolukan jalostusmuodoista paras tai parhaimpia, on kukko herkullisinta, mitä mustikasta voi tehdä. Mustikkakukko eli rättänä on yksi Savon perinneruoista, mutta suosio taitaa olla vakaa muuallakin. Uunissa reilu mustikkatäyte mehevöityy hillokemaiseksi herkuksi, joka sopii melkein liian hyvin yhteen ruiskuoren kanssa. Vaniljajätski tai -kastike lämpimän mustikkakukon kanssa on niin parhautta.





Resepti




Mustikkakukko


200 g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

litra mustikoita
1 rkl perunajauhoa (1/2 rkl riittää, mikäli käytät tuoreita marjoja)
3/4–1 dl sokeria

Sekoita pehmitetty voi ja sokeri, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja laita tekeytymään jääkaappiin 1–2 tunniksi. Painele reilu puolet taikinasta korkeareunaisen vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita mustikoihin perunajauhot ja sokeri,  kaada keoksi pohjan päälle. Pakastemustikat sopivat kukkoon vallan hyvin, mutta muista silloin käyttää marjat jäisinä.

Kaulitse lopusta taikinasta kukolle kansi. Kaulitse kansi kelmun päälle, sillä kelmun avulla levyn saat kumottua kukon kanneksi. Painele reunat yhteen. Paista mustikkakukkoa 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

–––––



sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Tuorepuolukkamehu


Tuorepuolukkamehu on parasta, mitä puolukasta voi tehdä. Mehu on raikasta, sopivasti kirpeää ja virkistävää. Mehun ohjeen minulle on antanut Vanhamamma. Kun soitin muorille, kuten hän itse itseään tituleeraa, tarkistaakseni sokerin määrää, muistutti hän keittiöilon perusasiasta: "Ei se, Hanni, ole niin nökönuukaa. Jos laitat sokeria enemmän, saat makkeempaa, jos vähemmän, saat kiipeempää. Hyvvää se on kuitenkin."

Soveltaminen taitaa kulkea suvussa. Meidän suvussa sovelletaan muuten myös keittiövälineissä. Kuka arvaa, mikä väline yllä olevassa kuvassa on? Se on erityisen kätevä mehun sekoittamisessa, mutta alunperin sillä on tehty jotain aivan muuta.


****

Tuorepuolukkamehu

5 litraa puolukoita
3 litraa vettä
50g viinihappoa
sokeria 500-750g per mehulitra

Survo puolukat, vesi ja viinihappo karkeaksi mössöksi ja anna seistä vuorokausi. Laske juoma mehumaijan läpi, sokeroi ja pullota.

****

Yllä on alkuperäinen Vanhanmamman resepti. Soveltamisesta puheen ollen survoin mehua varten noin kahdeksan litraa puolukoita, joista iso kiitos metsässä möyrineille vanhemmilleni, ja neljä litraa vettä. Viinihapon määrää en säätänyt, sokeria laitoin 500g/litra. Mehua tuli kuusi litraa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails