tiistai 21. helmikuuta 2012

Jamie (the petturi) ja muita epäonnistumisia


Ei sieltä mitään Jamieta tullut. Eikä sieniäkään. Moon niin pettynyt. Voi Jamie, minkä teit!

Tämän vuoden kasvatukset on muutenkin mennyt ihan mäkeen. Munakoisot eivät itäneet lainkaan, salviat itivät, mutta kaksi kolmesta (kyllä, olin kerrankin maltillinen kylväjä) sanoi sopimuksensa irti koulintavaiheessa. Chilikylvöt tein vastikään uusiksi, kun sähläsin siinä määrin, etten lopulta tiennyt mitä olin kylvänyt vai olinko kylvänyt mitään. Yes! Tästä on hyvä ponnistaa kohti uusia onnistumisia.

Kun sienet ja siemenet pettää, lomakuva lohduttaa.

6 kommenttia :

  1. No voihan kökäle!

    Voi lohduttaa, että mulla ei ole itänyt niin yhtään mikään, koska olen ollut niin tolkuttoman laiska ja saamaton, että mullat ja siemenet on vielä pusseissa. Idätysalustan sentään pesin jo.

    Että kyllä se siitä, uutta putkeen vaan!

    Munakoisojen suhteenhan olen skeptinen, ne on niin hillittömiä kirvaimureita. Ja salviaa saa sitten onneksi taimen tortilta!

    Mutta tuo Jamie, kehtaakin, huutia sille! ;)

    VastaaPoista
  2. Ei olis kyllä Jamiesta uskonut, paheksutaan porukalla!

    Täällä on miespuolinen puuhastellut pottien kanssa ja meillä on semmoistakin kuin lepakon kakkaa, älä kysy tarkemmin mihin tarkoitukseen. Ainakaan ei vissiin mausteeksi. Kai...

    VastaaPoista
  3. No olipa hyvä etten hankkinut Jamieta itselleni! Ehkä ne oli jo vanhentuneita ne pakkaukset ja siksi ei tullutkaan mitään?

    VastaaPoista
  4. Voi tylsyys, harmi etteivät itäneet. Onkohan tuota sattunut sitten useammallekin? Mietin vaan noin yleisesti, että minkä tasoisia settejä nuo ovat.

    Ja hei, löysin tänne just Pumpkin Jamin blogista ja sun tyyli täällä uppos kyllä heti. Jes! Oon jo pitkään kaivannut Marin blogin lisäksi jotain muutakin luettavaa (en vaan oo löytänyt), mutta nyt tärppäs! :)

    ps. Meidän Naga, Aji ja Bolivian Rainbow itävät ja kasvavat kovaa kyytiä <3

    VastaaPoista
  5. Voi röhnä, mitä sekundaa ;) Ei ollut kuulemma eräässä toisessakaan osoitteessa lopulta sienien kasvatus onnistunut.

    Naurattaa tuo Campasimpukan lepakon kakka!!

    VastaaPoista
  6. Tusla, muistinkohan minä pestä potteja? Kääk. Totta, että tori ja lähipuutarha auttavat laiskaa tai epäonnista kotitarhuria.

    Lepakon kakkaa?! Meille on raahattu vain hevonpeetä. Kerropa joskus, mihin sitä lepakon ulostetta käytettiin.

    Virpi, Jamie raukka oli ehkä jo rupsahtanut ;) (ja siksi ehkä -80&?)

    rva Ruusunen, ooooh! Minä aivan häkellyn! Pumpkin Jam on minunkin aivan kärkisuosikkeja:) Oon kade noista kasvakeista.

    Kotiharmi, Nonnii! Hyvä kuulla, että ehkä minä en kämmännykään sienihommaa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails