keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Helpot vadelma-kinuskileivokset


En osannut päättää tekisinkö ensimmäistä kertaa bannoffeeta vai tarteletteja. Päädyin jonkinlaiseen välimuotoon. Lopputulos oli täydellinen yhdistelmä rapeaa pohjaa, makeaa ja samettista kinuskia, raikasta vadelmaa ja no, kermahan nyt tekee vaan kaikesta yksinkertaisesti parempaa. 

Pohjan ainesosien mittasuhteita kartoitin tv-stara-Jonnan makuparireseptistä, jota olen tuon tuosta käynyt ihailemassa. Muuten homma olikin helppo, kunhan vain muisti laittaa kondensoidun maitopurkin pöhisemään kattilaan riittävän aikaisin.

****

Vadelma-kinuskileivokset
12 leivosta

pohjat
135g vehnäjauhoja
25g tomusokeria
50g kylmää voita
1 kananmuna

täyte
1 prk kondensoitua, makeutettua maitoa
suomalaisia (pakaste)vadelmia
n.1 dl vispi- tai kuohukermaa
(hieman sokeria)

Laita kondensoitu maito kiehumaan kattilaan kahdeksi tunniksi. Purkin on hyvä olla kokonaan veteen upotettuna. Tee sillä aikaa pohjat: sekoita kuivat aineet ja nypi voi joukkoon kunnes seos on murumaista. Riko kupissa/kulhossa kananmunan rakenne ja lisää taikinaan. Sekoita (käsin) taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki jääkaapissa kelmuun käärittynä.

Paloittele taikina 12 osaan. Pyöritä osaset palloiksi ja kaulitse ohuiksi ympyröiksi. Painele taikinalevyt voideltuihin muffinssipellin kolosiin. Paista noin 175-asteisessa uunissa noin 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Kun kondensoitu maito on kiehunut pari tuntia, nosta purkki kattilasta ja jäähdytä hetki. Avaa tölkki ja sekoita kinuski tasaiseksi. Annostele lämmintä kinuskia ruokalusikallinen jokaiseen pohjaan. Laita pohjat kinuskeineen jääkaappiin jäähtymään ja jähmettymään.

(nyt voit lähteä lenkille, saunaan tai ostamaan vadelmia ja kermaa, ei kiirettä)

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja makeuta halutessasi pienellä määrällä sokeria. Ole maltillinen, sillä kinuski on makeaa. Laita vielä hieman kohmeisia vadelmia leivospohjilla olevien kinuskikerrosten päälle, lusikoi päällimmäiseksi kermavaahtoa ja koristele vadelmilla. Tarjoa heti.

****

Käytin ensimmäistä kertaa leivonnassa uutta, ihanaa, pinkkiä(!) keittiövaakaa, kuinka kätevää! Jos sinulla ei ole keittiövaakaa, osta se muista, että 1 dl vehnäjauhoja painaa 70g ja 1 dl tomusokeria painaa 60g.

5 kommenttia :

  1. Suloisen näköisiä! Oikein ikävöin maistuvia kotimaisia vadelmia. Harmi etteivät ne oikein kestä pakastamista ja vaan lässähtävät sulaessaan. No, kesä on jo edessä ja sovitaan, että tulee tosi hyvä vadelmakesä, vai mitä?

    VastaaPoista
  2. Vattukesä on jo ihan ovella! I can feel it!

    VastaaPoista
  3. Musta tuntuu, että näitä aion tehdä huomisille vierailleni. Kuulostavat ja näyttävät suussa sulavan herkullisilta. :D Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti leivokset oli maistuvia!
      Ja kiva kun kommentoit vanhaa juttua – turhan usein vanhat hyvät ohjeet jäävät blogissa unholaan.

      Poista
    2. Tuli todella hyviä ja teen kyllä toistekkin! Kiitos googlen, joka tarjoaa vanhempiakin ohjeita! ;) Liian vähän porukka kommentoi vanhoja blogipostauksia, vaikka niitä selailevatkin. Bloggerikin niin ihanasti näyttää blogin pitäjälle uusimmat kommentit, joten kyllä ne huomatuksi tulisi. Joten luulisi, että tätäkin ohjetta on selattu ja kokeiltu, mutta ei vaan kommentoitu. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails