keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Omena kietoutui kinkkuun


Tervetuloa rakennustyömaalle! Kokit ja Potit -sivustolla tehdään pientä pintaremonttia, mikä saattaa aiheuttaa näkökenttääsi väliaikaisia kummallisuuksia. Ole huoleti, humanistin apuna on taituri, joten priimaa pukkaa! 

Remontin tavoiteena on saada nikkaroitua järkevä ja toimiva reseptilä, josta löytää aiempaa kätevämmin aiemmin julkaistut reseptit. Myös sosiaalisen median saralla otetaan uusia askelia.

Yksi reseptilään, otsikon salaatit alle, päätyvä herkku on tässä: kinkkuun kietoutunut omena. Oivalluksesta ja salaatinteosta kiitos kuuluu äidilleni, jonka ruoanlaittotaitoa ja -innovaatioita suuresti ihailen (ja toivon, että edes hitunen ko. taidoista vastaavista geeneistä olisi siirtynyt minuunkin). Äiti oli keittänyt omenoita omenatuoremehussa, maustanut mehun mintulla ja kietonut vielä napakat omenalohkot ilmakuivattuun kinkkuun. Kääröt käytettiin pannulla ja syötiin salaatin kanssa. Salaatissa oli myös gorgonzolakimpaleita, joihin oli painettu kiinni saksanpähkinä. Kyllä meidän kelpasi!

****

Omenlohkot kinkkukäärössä -salaatti

salaatteja
viinirypäleitä
gorgonzolaa
saksanpähkinöitä

tuoretta minttua (salaattiin ja omenamehun mausteeksi)
(kiinteä) omena
ilmakuivattua kinkkua
omenamehua

Huuhdo salaatit ja viinirypäleet, kuivaa ja revi/leikkaa suupaloiksi. Lohko gorgonzolasta kimpaleita ja paina kuhunkin kimpaleeseen kiinni saksanpähkinä.

Kuori omena ja lohko se 6-8 lohkoon. Nipsi pois siemenkodat. Laita kattilaan omenatuoremehua, mintunlehtiä ja omenalohkot. Keitä hiljalleen lohkoja noin 10 minuuttia tai kunnes ne ovat hieman pehmenneitä mutta vielä napakoita ja rapsahtavia. Nosta omenkohkot mehusta (mintunlehtiä saa jäädä kiinni omenoihin) ja kääri ilmakuivatun kinkun viipaleisiin. Kuumenna paistinpannu ja paista kääryleitä kuumalla pannulla sen aikaa, että kinkku hieman kuivahtaa muttei vielä korppuunnu. Nosta kääröt salaatin päälle.

Salaatinkastikkeeksi sopii hyvin balsamico ja oliiviöljy.

****

6 kommenttia :

  1. On kyllä herkullisen oloinen ja näköinen salaatti! Mielenkiinnolla odotellaan pitarempan tuloksia...

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkkaamisesta! Remonttimiehellä meinaa vain vatsa alkaa kurnia oitis Kokkipottilassa rempatessa. Mahtavia herkkuja!

    VastaaPoista
  3. Jopa on hyvä uusi salaattivinkki! ÄitiKokkiPotti ON siirtänyt ruuanlaittogeeninsä sinuun Hannele!!!

    VastaaPoista
  4. Kyllä äiti osaa, se on ihan universaali totuus:)

    VastaaPoista
  5. Hitsi, meille kaivattais kans tuollainen remonttimies Soppikseen. Visoitahan olis, mutku ei osaja. :)

    Täällä näyttää niin hienolta jo!

    Onneks äidit osaa. Ja tietää!

    VastaaPoista
  6. jokihaka, tänks! Remppaaminen on kivvaa (varsinkin kun on loistava remppari).

    Tuomas, kyllä kiitosten virta kuuluu sinne päin :)

    Kotiharmi, jos ei geenit ookaan siirtynyt, on äiti ainakin antanut aina tehdä ja kokeilla sotkuista huolimatta.

    Tusla, sepä se onkin! Tulee mieleen se laulu, joka alkaa "mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu...". Onneksi toiset osaa sen mihin ei ite kykene. Terveisin nimimerkki ai mikä koodi

    Campasimpukka, moon samaa mieltä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails