keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Ylistys kesäsäille ja pari piknikkiä



Tämän kesän takuuvarma keskustelunaihe on ollut sää. Tai ainahan ilimojen pitelemisestä on tavattu turista, yleensä kun keli on aina vääränlainen. Liian kuuma, liian kylmä, liian märkä, liian kuiva, liian luminen, liian loskanen, liian helteinen, liian tavallinen.

Parina viime kesänä olemme kuulema tottuneet liian hyvään helteeseen ja nyt tavallinen ei kelpaa. Ei minullekaan, myönnän kyllä. Tänä kesänä olen käyttänyt bikineitä kerran. Saksassa. Viime kesänä jouduin ostamaan uudet bikinit, kun joka päivä ei voi pitää samoja vaatteita.


Ja onhan se nyt vähän kökköä, jos yrittää kaksi kertaa kesässä piknikille pihalle ja päätyy molemmilla kerroilla syömään sisätiloihin. Oli ihan ookoo, että Helsingissä järjestetty blogipiknik jouduttiin siirtämään puistosta parketille, kun eihän kesäkuun kelistä koskaan tiedä. Mutta että heinäkuussa pitää pikniköidä sisällä. Kaikkea sitä.

Tänään järjestetyn Oulun blogipiknikin viltit piti levittää tuttuun tapaan Ainolanpuiston nurmelle. Aamulla vielä näytti täydelliseltä piknikkeliltä, mutta iltapäivällä pilvet olivat taas täällä. Long time, no see! Viiletin paikalle sateenvarjon alla, sadetakki kassissa ja sain viestin sisätiloihin siirtymisestä.


No mutta, hyvä ruoka = parempi mieli. Sekä Helsingissä että Oulussa ruoka oli hirmuisen hyvää. Kiitos kaikille kokeille! Alkukesän piknikistä mieleen jäivät erityisesti täydelliset hodarit, jotka olivat Kädenvääntöä-Pitkän ja Hannan soppa-Hannan käsialaa. Söin myös kolmenlaista raparperipiirakkaa.


Oulussakin oli liikkunut joitain telepaattisia taajuuksia, sillä tarjolla oli neljänlaisia sandwicheja. Ghetto Gourmetin väki oli tehnyt itämaisia kanaleipiä, nam. Kokkeillaan-Kotiharmi oli laittanut leipien väliin hernepestoa, nam. Myös Makuja kotoa -blogin Heidin leivät olivat herkkuja!


Piknikpaikan isäntä, insinöörikeittiön Pekka, oli tehnyt possunposki-leipien (nam) lisäksi viime kesänä surullisen lopun saanutta mansikkapiirasta. Mansikkaluomus oli taivaallista! Jälkkärinä oli myös Sokerikukkasia-Kardemumman amerikkalaista juustokakkua, Aina nälkä -blogin Millan tiramisua sekä Peruspöperöä-Virpin dominopalloja. Uuh!

Pastanjauhaja-Rosmariinin parsakaali-pekonivuoka, Virpin kanttarelli-pekonipiiras ja ghettolaisten lihapullat ja retiisinen kastike sekä minun viemät kurkkukupit täydensivät pääruokapuolta. Kyllähän taas kelpasi!


Ja katsos, kun piknik on päättynyt (tai ehkä se joillakin vielä jatkuukin), taivas on taas selkeä.

ps. Kuvat ovat Oulun piknikiltä.

pps. Helsingin piknikkiä sponsoroivat Koff, Pirkka ja Vataja - Kiitos!

6 kommenttia :

  1. Voi, kun oli taas kaikkia ihania herkkuja! Sadekaan ei enää haitannut :)

    VastaaPoista
  2. Lihapullat ja retiisitsatsiki olivat muuten myös ghettolasta, vaikka mieluusti niistä kunnian ottaisinkin itselleni, kun olivat niin ihania! :)

    Vähän kyllä meinas naurattaa, kun loppuillasta ongelma oli se, että aurinko paistoi silmiin ikävästi... ei ollut säiden haltija tällä(kään) kertaa piknik-ystävällinen.

    VastaaPoista
  3. Heidi, totta ja totta!

    Virpi, Kiitos tarkennuksesta! Korjasin virheen tekstiin.

    Pääasia, että pilvet edes joskus väistyyvät :) Nytkin on ihanan aurinkoista! Jee!

    VastaaPoista
  4. Siis ihan törkeetä, aurinko myöhästyi meidän piknikiltä!! Ens vuonna on kyllä oltava ajoissa... Mutta herkut maistui herkuilta, vaikkei arska ollutkaan messissä.

    VastaaPoista
  5. Kyllä harmitti, kun en päässyt mukaan ja tämän raportin kuvat nähtyäni vielä vähän enemmän. Ehkä ensi vuonna parempi tuuri aikataulujen suhteen :).

    VastaaPoista
  6. Minähän siis meinasin hakea puoliväkisin sinut sieltä perusleiristä:) Ensi vuonna sitten!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails