torstai 4. lokakuuta 2012

Pinaattia ja kanaa intialaisittain


Intialaistyyppisessä ruoassa parasta on tuoksu. Ja kun samalle viivalle asettuu myös maku, on palaset melko lailla kohdillaan.

Pinaatti sopii voimakkaisiin mausteisiin huikean hyvin. Tänä vuonna oman pihan pinaattikasvustot ovat halunneet kasvaa pienesti ja sievästi. Lehtiä on kyllä tullut paljon, mutta ne ovat pikkuruisia, noin neljänneksen tavallisesta lamopinaatinlehden koosta. Tai näin on siis siellä missä pinaatin piti kasvaa. Toisessa paikassa, jossa pinaatti kasvoi kaksi kautta sitten, lehdet ovat valtavia ja kasvusto haluaa vallata papuparat. Ihan hyvä niin, sillä yhtään papua emme tänä(kään) vuonna saaneet. Kasvukauden lämpösumma ei kertakaikkiaan riittänyt ei minulle eikä pavuille.

****

Pinaattia ja kanaa intialaisittain

tilkkanen öljyä+tilkkanen öljyä
1 rkl korianterinsiemeniä
1 tl jeeran eli juustokuminan siemeniä (tai jauhettua)
1/2 -1 tl chiliä tuoreena, tahnana tai kuivattuna
1 tl garam masalaa
1 tl suolaa
1 rkl raastettua valkosipulia
1 rkl raastettua inkivääriä
2 sipulia
reilusti tuoretta pinaattia (meillä noin 400g)
3-4 kypsää tomaattia
2 broilerin rintafilettä
(loraus kermaa)

Laita mortteliin korianterin ja juustokuminan siemenet, chili, garam masala ja suola. Työstä mausteet seokseksi. Raasta kuoritut valkosipulit (noin 3 kynttä) sekä inkivääri. Kuori ja silppua sipulit. Huuhdo pinaatit huolella (jos käytät pakastepinaattia, sulata se), valuta ja hienonna. Pilko myös tomaatit kuutioksi.

Kuumenna pannulla öljyä. Pieni rintafileet saksilla suoraan kuumalle pannulle, kypsennä ja ota lihat pannulta odottelemaan. Lisää pannulle toinen tilkka öljyä ja kumoa öljyn sekaan tekemäsi mausteseos sekä valkosipuli- ja inkiväärisilppu. Sekoittele ja nauti tuoksusta, se huumaa. Lisää silputtu sipuli ja kuullota sekoittaen muutama minuutti. Laita pannulle myös silputtu pinaatti ja kuutioidut tomaatit sekä halutessasi kerma. Lisää myös jo paistamasi broilerinpalaset. Sekoita ja anna hautua 5-10 minuuttia. 

Riisi tai naanleipä sopivat ruoan kanssa mitä parhaiten.

 ****

Mallia mausteisiin olen hakenut Marin juusto-pinaattiresepetistä, joka on alkujaan Marianne Kiskolan Kasvisruokia Aasiasta -opuksesta. Kasvisversion ruoasta saakin helposti jättämällä lihan pois tai korvaamalla sen vaikka tofulla.

22 kommenttia :

  1. Tätä pitää kokeilla joskus, intialaiset ruuat on niin ihania! Tosin juuri nyt olisi pinaattia jääkaapissa, mutta ajattelin tehdä siitä pizzaa huomenna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinaattipizza - uuh ja nam! Pinaattimelkeinmikävaan ansaitsee kyllä samanlaiset kehusanat.

      Poista
  2. Ihanat tuoksut melkein leijailevat tänne asti... Mulla on jostain syystä pieni kynnys tehdä intialaisia tai nepalilaisia ruokia, niinä kertoina kun olen tehnyt, niin ne ovat olleet aina vähän laimeita. Mutta tätä voisi kyllä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhuen kynnyt tehdä indialaista on ollut täälläkin korkea (nepalilaista en ole edes kokeillut). Mutta tämä toimii!

      Poista
  3. Nam! Intialainen ruoka maistuu aina!

    VastaaPoista
  4. Tämä meni to do -listalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit, Marja, mielessä tätä kokatessa, kun jostain mieleen välähti ajatus, että tämähän on helppo tehdä maidottomana:)

      Poista
  5. Mä rakastan intialaista. Mutta kuvattavana se on kyllä haastavaa. Sä oot onnistunu siinäkin erinomaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nanna! Kieltämättä tämäntyyppinen ruoka näyttää helposti kuvissa vähän koiranoksennukselta:)

      Poista
  6. Oulun Garam masala tarjoilee niin hyvää intialaista, että on tosiaan korkeanlainen kynnys tehdä intialaista itte. Kun ei kuitenkaan tuu niin hyvää... Omissa viritelmissäni en olekaan pinaattia käyttänyt. Pitää panna korvan taa (heh, tai sinne pataan) seuraavaa kertaa varten.

    VastaaPoista
  7. Suosittelen virittämään pinaattia pataan. Herra Kokki totesi, että "ei tartte enää intialaistakaan hakea!"
    No-jaa.

    VastaaPoista
  8. Aikamoiset kehut herra Kokilta. Tätä ei siis voi jättää kokeilematta. Naan-leivän takia joutuu kuitenkin ehkä vastakin vaivautumaan ravintolaan saakka.

    Uusimassa Jamie magazinessa oli muuten sivuttain curryjä. Nappasin pikaisesti kainaloon, vielä en ole ehtinyt perehtyä, ovatko kokeilemisen arvoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vuoden kovimmat kehut? :)
      Yhden kerran olen onnistunut tekemään erinomaista naan-leipää. Ja onko resepti tallessa? Noup.

      Teehän syväanalyysi Jamien karreihin ja kerro meille parhaat palat!

      Poista
  9. Hyvän kuuloinen resepti, pinaattia täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinaatti on ihkua, kokeile ihmeessä!

      Poista
  10. Nam, tosi kivan kuuloinen resepti ja herkullinen kuva :) meillä tykätään syödä intialaista ruokaa, mutta vähän on hakusessa vielä tuo itse tehty versio, laitanpa siis tämän reseptin muistiin seuraavaa kertaa varten.

    VastaaPoista
  11. Piti vielä tulla sanomaan, että haaste odottaa ottajaa :)
    http://soppaajasilmukoita.blogspot.fi/2012/10/ta-daa-mun-to-do.html

    VastaaPoista
  12. Oho, oho! Haaste on otettu vastaan, mutta sitä vaan, että miten kilometrien mittaisesta listasta valitaan kasikko?

    VastaaPoista
  13. Näin nuhaiseen nenään ohje kuulostaa taivaallisen mausteiselta ja täydelliseltä flunssa ruoalta :D.

    VastaaPoista
  14. Oi duhadedä! Tällä lähtee!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails