tiistai 16. huhtikuuta 2013

Paahdettu tomaattikeitto



Tuoreista tomaateista tehty keitto on tomaattikeittojen aatelia. Mikään ei tietenkään voita kesän punastuttamista ja makeuttamista tomaateista tehtyä soppaa, mutta talvisistakin mukatomaateista saa maistuvaa ruokaa kypsyttämällä niitä ensin hieman liian kauan huoneenlämmössä ja paahtamalla ne sitten uunissa sipulien kanssa. Paahtaminen tekee tomaateista intensiivisen makuisia ja pehmittää kuoretkin sopivasti keittoon helposti soseutuvaksi makutiivisteeksi.

****

Paahdettu tomaattikeitto
2-3 annosta

500g tomaatteja
1 keskikokoinen sipuli
2 valkosipulinkynttä
1-2 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria
5 dl kasvislientä
2 rkl tomaattipyrettä
n. 1 rkl hunajaa
1/2 dl kermaa

lisäksi halutessasi
tuoreista yrteistä tehtyä öljyä (basilikaa, oliiviöljyä, sitruunamehua, suolaa (sokeria)) 
vuohenjuustoa
vaaleaa leipää

Lämmitä uuni noin 175 asteeseen. Lohko tomaatit muutamaan osaan, poista kannat. Kuori ja lohko sipuli ja kuori myös valkosipulinkynnet. Levitä leivinpaperin päälle tomaatti- ja sipulilohkot sekä kokonaiset valkosipulinkynnet. Mausta oliiviöljyllä sekä suolalla ja pippurilla. Paahda uunissa puolisen tuntia. Kasvikset saavat saada väriä pintaan, pieni rusketus tekee hyvää meille kaikille.

Mittaa kattilaan kasvisliemi ja tomaattipyre ja kaada paahtuneet kasvikset sekaan. Anna keiton poreilla hiljalleen viitisen minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella huolellisesti. Mausta hunajalla ja pyöristä kermalla ja anna vielä kuumeta kiehuvaksi. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja/tai hunajaa.

Leivästä voi halutessaan paistaa rapeita krutonkeja ja yrttiöljyn ja juuston voi ripotella keiton päälle. Hyvää kaikin tavoin.

****

Keittoon voi vallan hyvin käyttää jo pehmenneitä tomaatteja. Hävikistä herkuksi, you know.

8 kommenttia :

  1. I know, aika samalla reseptillä vedetään meillä varmaan joka kuukausi läpi talven. Helppoa ja kevyttä arkiruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yeah, yksinkertaisesti luottokamaa.

      Poista
  2. Tutut lusikat, meillä on samanlaiset soppalusikat :) tomaattikeitto on kyllä meidän perheen suosikkiruoka. Pitääkin kokeilla tätä paahdettua versiota kesän tomaattien kypsymistä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paahtaminen antaa kyllä tomaateille(kin) aivan uuden ulottuvuuden. Suosittelen!

      Poista
  3. Näin tomaattikeitto on parasta :) ite laitan sekaan vielä palan mozzarellaa. Kiva kun palautit tän herkun taas mieleen!

    Nätit kuvat. Taas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mozzarella tekee ihmiselle aina hyvää, varsinkin tomaatin parina :)

      Kiitos!

      Poista
  4. Paahtamalla paranee miltei kaikki :). Omaa satoa odotellessa... Himskatin kevät kun on niin toivottoman myöhässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kaiketi kevät on aika lailla aikataulussa, mutta minun sisäisen kalenterin mukaan piti olla jo :) Mutta viikon aikana korkeista hangista on hävinnyt iso osa ja kasvimaata ja nurmikkoakin näkyy jo, wuhuu!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails