sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Rakthai - nelostien yllättäjä



Oulusta etelään, pohjoiseen tai itään vievien teiden ritarina joutuu toteamaan sen saman yksitoikkoisuuden, joka ihmetyttää joka puolella Suomea: jos haluaisi välttää aakkoshuoltoasemia, saisi ihan rauhassa syödä omia eväitään.

ABC ei ole meille kirosana, vaikka muovitettu mauttomuus ei syömään houkuttelekaan. Silti, useimmiten, pysähdymme suuressa ja mahtavassa (?), pienet ja keskisuuret kilpailijansa jyränneessä jätissä, sillä eittämättä hyviäkin puolia on: ABC on auki, jos ei aina niin melkein kuitenkin. Tiedät mitä saat, vaikka et saisikaan mitä haluaisit. Vessat ovat siistit, joskaan elämys se ei ole niin kuin joskus pienessä putiikissa. Kyljessä olevasta kaupasta saa evästä ja karun arkinen todellisuus on, että jos haluaa autoilla vaikka Oulusta Kuopioon (ja me haluamme), ei vaihtoehtoja oikeasti tien varrella ole. Tai no, on*, mutta Puolivälin Baari Ahokylässä ei ehkä varsinaisesti ole se elämys, jota haemme, vaikka elämys se on. Todella.

Mutta puhkikulutettujenkin teiden (4 ja 5) varsilta voi joskus löytää positiivisia yllättäjiä. 4-tiellä, Pihtiputaalla, 200 km Oulusta etelään, on täältä käsin katsottuna ensin Shell ja kotvan päästä pikkuruinen Seo. Seon kyljessä on thaimaalainen ravintola, Rakthai, joka on Thaimaasta Suomeen muuttaneen pariskunnan yritys. Ravintola ei näytä houkuttelevalta, mutta ennakkoasenteen jättäminen kynnykselle kannattaa.

Vastaanotto Rakthaissa on ystävällinen ja lämmin, kutsuva. Pariskunta puhuu Suomea iloisesti palvellen ja kertoo mielellään annoksistaan. Kuultiinpa sekin, että tangokuningas-Amadeus pysähtyy aina Rakthaissa keikkamatkoillaan ja syö kanaa hapanimeläkastikkeella. Ravintoloitsijoiden ylpeys omasta tekemisestä ja halu tehdä hyvää ovat merkillepantavia asioita. Ruoka on maukasta, suorastaan erinomaista. Tulisuutta on säädetty suomalaiseen suuhun sopivammaksi. Annokset valmistetaan tilausten mukaan, joten kasvikset ovat rapeita ja ruoka kuumaa. Suosittelemme!

Ketjujen karttajien kootut taukopaikat löytyy ladattavana puhelinsovelluksena (Vaihtoehto ABC:lle). Kartalle koottuja itsenäisiä huoltsikoita on koottu myös esimerkiksi tänne. Onko sinulla tiedossa joku tien varren yllättäjä? Me olemme reissussa usein autolla, joten kaikki vinkit otamme innolla vastaan.


*Lapinlahdella (5-tie) on muuten kaksikin hauskaa huilipaikkaa, jotka houkuttelisivat useimminkin, jos sijainti ei olisi niin lähellä määränpäätä, mualiman nappaa. Matin ja Liisan asema Iloisine Viiveineen on yrittäjävetoinen paikka, vaikka Nesteen lipun alla majaileekin. Vähän pohjoisempana 5-tien varressa oleva Hyvä-Eväs -grilli on myös kokeilemisen arvoinen paikka. Pieni P-levike on aina täynnä autoja, kun grillin luukut ovat auki.


7 kommenttia :

  1. Kiitos hyvästä vinkistä! Meillä on Rovaniemelle mennessä tapana pysähtyä Zeppeliinin mäkkärissä, ah niin, kulinaarista, mutta kun ei muulloin hampurilaisia juuri syödä, ne maistuvat kyllä. Mutta tämä vinkki menee korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Meilläkin saa pysähtyä, mutka motarilta ei ole pitkä.

      Poista
    2. Ja niin, välillä mäkkäri on todellakin paikallaan.

      Poista
  2. Kiitos tästä vinkistä Pihtiputaalla! Aakkosasemat eivät TOD nappaa!!!
    Heinolassa on muuten tosi kiva paikka se " Heila " eli lähiruokamyymälä ja kahvipaikka samassa. Siinä poiketaan aina, kun etelään ajellaan.

    Jyväskylässä on Naissaari ja Pandan myymälä lähekkäin. Kantsii poiketa Naissaaressa kahvilla/jädellä etenkin kesäaikaan! Siellähän on myös puttipajaa yms.

    Katariinan kahvimylly vitostiellä!

    t. vakkarivieras

    VastaaPoista
  3. Kiitos Vakkarivieraalle vinkeistä, mahtavaa kun kommentoit!

    Heila ja Katariinan kahvihuone ovat aivan huippupaikkoja, mutta Naissaaressa ei olla koskaan pysäytetty vauhtia. Kesällä teemme sen!


    VastaaPoista
  4. Vai että Pihtiputtaalta, latomeren keskeltä löytyy tuommonen helemi! Mummulasta (Nivalasta) voisi jopa "piipahtaa" tuolla syömässä, tämä saattaa olla lähin jos thaimaalaista haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnin suuntaansa kun huristelee, tulee jo uudelleen nälkä ennen kun on takasin mummulassa. Ja sitten voikin syödä Mummun herkkuja :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails