tiistai 24. syyskuuta 2013

Kukkakaalikeitto & persiljaöljy


Vihanneslokerossa lojui kukkakaali, josta piti tehdä viime viikolla jotain tajunnanräjäyttävää ruokaa. Taas oli jollain ollut enemmän suunnitelmia ja intoa kuin aikaa tai tarvetta. Parhaan teränsä menettänyt kukkakaali, yksi lempivihanneksistamme muuten, päätyi samettiseen keittoon. Keitto on kuin tuorehernesosekeitto Crème Ninon, mutta astetta syksyisempi sekä rakenteeltaan että maultaan. Kermaa keittoon voi lisätä, joskaan kukkakaali ei sitä välttämättä kaipaa. Sen sijaan persiljaöljyn suosittelen tekemään, sillä arki täytyy välillä vääntää juhlaksi.

****

Kukkakaalikeitto

tilkka öljyä
1 reilunkokoinen kukkakaali (noin 600g)
1 valkosipulinkynsi
n. 7 dl kasvislientä
1 dl valkoviiniä
1/2 - 1 tl suolaa
hieman mustapippuri myllystä
1 tl hunajaa (tarvittaessa)
(halutessasi hieman kermaa)

Pieni kukkakaali. Jätä vain kova kanta laittamatta, muutoin kukinnot voi pilkkoa keittoon varsineen. Kuori ja silppua valkosipuli. Kuumenna kattilassa öljytilkka ja pyörittele valkosipulisilppua siinä hetki. Lisää kukkakaalisilppu ja jatka hämmentämistä. Lisää kasvisliemi ja anna keiton poreilla pienellä lämmöllä noin 15 minuutta tai kunnes kukkakaalit ovat kypsiä. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää viini, suola ja mustapippuri. Sekoita ja maista, lisää tarvittaessa pieni tilkka hunajaa. Lisää halutessasi kermaa pyöristämään makua. Kuumenna kiehuvaksi ja tarjoile persijaöljyn kanssa.

HUOM! Viinin sijasta voit laittaa keittoon hieman sitruunamehua tai hunaja-omenaviinietikkaa.

****

Persijaöljy

puntillinen (silolehti)persiljaa
n. 1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl hunaja-omenaviinietikkaa
1/2-1 valkosipulinkynsi (voi jättää poiskin)
1 tl juoksevaa hunajaa
mustapippuria
suolaa

Mittaa ainekset mortteliin tai kapeaan kulhoon ja survo tai surauta sauvasekoittimella. Öljyn määrää voi lisätä hieman, jos haluat juoksevampaa seosta.

****

Keiton kanssa söimme uutta näkkärisuosikkiamme, ohutta J Martinin rieskanäkkäriä.

6 kommenttia :

  1. Oi, miten lämmittävä ajatus ihanasta keitosta näin ensimmäisenä kuura-aamuna.

    Hei, kasvatitkos sinä sitä Tigerellaa tänä kesänä? Mitä tykkäsit siitä (ai miten niin ens kevään kylvöt jo mielessä...)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin Tigerellaa kyllä kasvamaan, mutta taimille tapahtui jotain ihmettä ja ne pötkähti, kun siirsin ne keväällä kasvariin. Satoa ei siis tullut - ensi kesänä uudestaan. Kivistöläisethän sitä kehuivat.

      Poista
  2. no onhan se nätti! Meillä tehtiin basilikaöljyä tomaattiketon kylkeen viime soppasunnuntaissa - nuo yrttiöljyt vaan on niin loistavia :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrttiöljyt ovat silkkaa superiutta. Toimivat melkein missä ruoassa vain.

      Poista
  3. Kukkakaalikeitto on suloisin syysillan lämmittäjä, todellakin. Valkoviiniä en ole siihen ennen lorautellut, sitruunaa vain. Sun tapasi kuulostaa melko houkuttelevalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aika monelle asialle tilkka viiniä tekee hyvää (niin kuin esim. minulle).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails