tiistai 17. syyskuuta 2013

Tomaattiruokien parhaat


Tomaattikausi on juuri nyt parhaimmillaan sekä kaupoissa että kotitarhoissa. Lämmin syyskesä on kypsyttänyt kasvihuoneessamme tomaatteja hurjaa vauhtia ja vain pieni osa tomaateista on enää kypsymättä. Myös kaupoissa olen nähnyt viime aikoina poikkeuksellisen punaposkisia tomskuja. Aikaisempina vuosina tomaateille on jouduttu antamaan lisälämpöä viimeistään syyskuun alussa, mutta nyt lämpöpuhallin on saanut olla kellarissa kaikessa rauhassa.

Kypsien tomaattien makeudesta hurmaantuneena innostuin keräämään Kokkipottilan parhaat tomaattireseptit muistutukseksi meille ja vinkiksi teille. Tässä, olkaa hyvä:


Kuvassa olevat 'Sungold' tomaatit ja lehtipersiljat ovat matkalla linssisalaattiin. Jahka saan viilattua reseptin vielä paremmaksi, laitan sen jakoon. 

6 kommenttia :

  1. On ne vaan niin ihania nyt :). Karu pudotus mauttomiin tomaatteihin vaan nurkantakana odottamassa, mutta täytyy sitten vaihtaa juureksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Vaan on ne juureksetkin parhaimmillaan nyt, vasta maasta nostettuina. Talvi on ihan tyhmä ;)

      Poista
  2. Mäkin napsin pikkutomaatteja kuin karkkia nyt, vaikkei omia ookkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat tai vieraat, mutta hyviä ne on!

      Poista
  3. Ne mauttomat kasvihuonetomaatitkin maistuvat paremmilta jollain tavalla kypsennettyinä. Meillä on aina jääkaapissa uunissa puolikuivattuja tomaatteja. Ja mikä parasta, tomaatit ovat kuulemma terveellisempiäkin kypsennettyinä kuin sellaisenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan tulla varkaisiin teidän jääkaapille - puolikuivat tomaatit ovat pala paratiisia!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails