torstai 24. lokakuuta 2013

Huevos rancheros - yksi ruoka aamusta iltaan


Kuinka paljon ihminen voi syödä avokadoa ja mustapapuja? Paljon, voin kertoa. Todella paljon. Lisättäköön listaan vielä kananmunat ja sriracha-kastike ja kasassa on ruoka, jolla voi yhtä lailla aloittaa aamun kuin päättää pitkän päivän illan.

Huevos racheros, karjafarmin munat, on meksikolainen aamiaisklassikko, joka koostuu yksinkertaisimmillaan kananmunasta, tomaattichilikastikkeesta ja tortillasta. Mutta yhtä oikeaa tapaa tehdä huevos rancheros ei taida edes olla olemassa. Meidän versiomme klassikosta on rönsyilevämpi ja ruokaisampi, sellainen, joka toimii täydellisesti tuhtina aamiaisena tai sopivana lounaana. Avokadon ja mustapapujen liitto on todettu ennenkin toimivaksi, eikä yhdistelmä petä nytkään.

Uppomuna sopii liiton kolmanneksi pyöräksi upeasti, eikä sen keittämistä kannata arastella, se ei ole lainkaan vaikeaa. Jos haluaa varmistaa uppomunien kasassa pysymisen, voi ne keittää kelmunyytissä, kuten esimerkiksi Kotiharmi on tehnyt. Ohjeen mukaan täydellinen keittoaika on meljä minuuttia ja 20 sekuntia. Minä en ole sekuntisantra munien keittoajan kanssa, mutta yli viiden minuutin ajan keittyneet munat eivät ole enää täydellisen valuvia, terveisin nimimerkki kerron tämän syvällä tissiäänellä. Usein kolmen minuutin kohdalla ajattelen munien keittyvän vielä vaikka kuinka kauan ja viiden (tai seitsemän) minuutin kohdalla kiroan ja totean munien menneen yli. Kuvassa olevat munat ovat kuitenkin tasan neljän ja puolen minuutin munia, jotka ovat keittämisen jälkeen saaneet huilia kelmussa minuutin tai ehkä pari. Täydellistä.

****

Huevos rancheros
2 annosta

1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja
1 pieni sipuli
1 pieni valkosipulinkynsi
tilkka öljyä
suolaa

1 avokado
hieman limetin mehua
suolaa

2 tuoretta kananmunaa

2 maissitortillaa
tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa
sriracha-kastiketta tai vastaavaa
(luonnonjugurttia)


Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuumenna paistinpannulla tilkkanen öljyä ja kuullota sipulisilppuja pari minuuttia. Lisää valutetut ja huuhdellut mustapavut, sekoita ja anna papujen lämmetä. Mausta sopivasti suolalla.

Kuori avokado ja muussaa hedelmäliha karkeasti haarukalla ja mausta limetin mehulla ja suolalla. Rapeuta halutessasi (suosittelen) maissitortilla kuivalla pannulla, uunissa tai vaikka leivänpaahtimessa.

Keitä kattilassa vettä. Jos haluat keittää uppomunat kelmussa, laita kuppiin tai kulhoon reilu palanen tuorekelmua. Kaada kananmuna kelmun päälle ja tee nyytti, jonka sidot kiinni tiukasti narulla. Jätä naruihin sen verran mittaa, että ne yltävät kattilan reunan yli - niistä on myös hyvä nostaa nyytit pois vedestä. Kun vesi kiehuu kunnolla, nosta nyytit veteen ja keitä noin neljä ja puoli minuuttia. Nosta nyytit pois, anna olla minuutti tai pari (voit samalla alkaa jo koota annosta) ja poista kelmu varovasti.

Kokoa annos maissitortillan päälle: annostele muussattua avokadoa ja mustapapuseosta. Nosta uppomuna päälle, huiski päälle hieman chilikastiketta ja tuoretta korianteria. Tarjoa halutessasi paksun maustamattoman jugurtin kanssa.

****


31 kommenttia :

  1. I loooooove mexican mornings!

    VastaaPoista
  2. Mua hihityttää tuo suomennoksesi karjafarm(ar)in munat!
    Just yks päivä mietin näitä mehikolaisia aamiaisia ja että pitäis laittaa blogiin niistä juttua. Ja ehkä päivittää muutenkin guakkis- ja salsareseptit, niissä on nimittäin niin järkyt kuvat, että oksat pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstissä luki oikeesti ensin farmarin munat, mutta sitten sentään vähän siistin kielenkäyttöä :D

      Ootan jo sinun mexico-aamiaisjuttua, olispas kiva lukea vähän autenttisemmasta meiningistä! Vanhoja juttuja on todella jännittävää lukea. Just katoin yhtä, sinänsä loistavaa, keittoreseptiä, jonka kuva oli niiiiin kamala, että nauroin ääneen. Muistan, että en ollu kuvaan tyytyväinen silloinkaan, mutta en vaan osannu yhtään säätää kameraa, enkä kyllä näemmä mitään muutakaan.

      Kuvista puheen ollen. Tämä on taas semmonen kuva, joka näyttää paljon paremmalta koneella kuin bloggerissa, höh.

      Poista
    2. Ihanalta tämä näyttää joka tapauksessa! Ootko kokeillut vaihtaa kuvan ennen lataamista vaikkapa PNG-muotoon? Jostain syystä Blogger ja JPG:t ei diggaile toisistaan.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä! Mutku minun Lightroom ei ymmärrä PNG-muotoa, sitä eksporttausmahdollisuutta ei ole, pitäisi kuulema ladata joku lisäosa...
      Välillä vaiva on pienempi, välillä niin rrrrrrrrasittava.

      Poista
    4. Exporttaa ihan tavallisesti ja sitten esikatselussa tallenna nimellä -> png. En tiedä tosin ratkaiseeko ongelman, itse muutan ne lähinnä silloin kun kuvassa on valkoinen tausta, jonka blogger on alkanut muuttaa harmahtavaksi.

      Poista
    5. Mikä on Lightroom? Joku kuvankäsittelyohjelmako? Voiko se auttaa mua saamaan edes kohtuullisia kuvia tässä jokavuotisessa pimeysjaksossa?

      Poista
    6. Sofia, Lightroom on Adoben kuvankäsittelyohjelma, joka on varsin helppokäyttöinen (ja toimintaperiaatteeltaan aika erilainen kuin esim. Photoshop). Suosittelen lämpimästi – auttaa talvimasikseen paljon paremmin kuin korvalamput ja kirkasvalohoidot. :)

      Poista
    7. Kiitos Riikka! Aion tutustua ohjelmaan, josko se ratkaisisi mun viimeaikaiset valo-ongelmat :)

      Poista
    8. Kiitos Riikalle kaikesta avusta ja vastauksista, puspus sulle.

      Mitään käänteentekeviä ihmeitä Lightroomilla ei tietty voi tehdä, mutta hyvä se silti on, erinomainen suorastaan monessakin asiassa, mm. just kuvan värin säädössä ja osin valonkin säädössä. Mutta pimeet kuvat on pimeitä vaikka voissa paistas :)

      Poista
  3. Tätä onkin pitänyt tehdä jo pitkään mutta mikä ihme on syvä tissiääni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tissi=rinta, eiks je? :D

      Poista
    2. Jumaliste sitä tuntee itsensä hölmöksi heti aamutuimaan :D! Kyllähän vanhan fingerporilukijan ois tää pitänyt tajuta.

      Poista
  4. Ui, kun näyttää hyvältä. Jotenkin nuo mustapavut ovat välttyneet päätymästä ostoskoriin, mutta sehän täytyy korjata pikimmiten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on, Ulla, paha aukko ostoskorissa. Paikkaa se äkkiä-äkkiä!

      Poista
  5. Aivan huippu hyvännkönen setti! Jälleen .... Ja varmasti makukin kohdillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Chef! Setti on todettu melko monta kertaa toimivaksi. Yksinkertaista, mutta hyvää.

      Poista
  6. Sanonpa vaan syvällä tissiäänellä, että onpahan hyvännäköistä settiä.
    Ihminen tarvitsee talvella tuhteja aamiaisia, tästä voisin aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oikeasti söisi aamulla aina näin tukevasti, voisi lounas olla tosi kevyt ja silti jaksaisi iltaan. Ehkä otan tämän tavaksi!

      Poista
  7. Ystäväni kävi luennon, jossa puhuttiin addiktoivista ruoka-aineista. Siellä ei mainittu avokadoa tai papuja. Mutta mä uskon, että se luennoitsija vaan unohti mainita ne. Ainakin mun kohdalla ne ovat todella koukuttavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatusti luennoitsija vain unhoti ne tai sitten hän on täysin väärässä. Mutta olispas mielenkiintoista tietää, mitkä ruoka-aineet luennoitsija listasi addiktoiviksi.

      Poista
    2. Avokadoista puheenollen, oletteko muut huomanneet saman, että viime aikoina on ollut tosi paljon huonoja avokadoja. Siis melkein puolet meille raahatuista avokadoista on aivan huonoja. Onko nyt avokadojen antisesonki? (Koska ne on sesongissa?)

      Poista
    3. No olen. Ja muka syöntikypsätkin ovat olleet ihan mauttomia.

      Poista
    4. Olen huomannut. Osa on ihan mauttomia. Ja eilen kahdesta ostamastani avokadosta kummastakin hajosi kivi, kun yrtitin ihan normaalisti poistaa sen...hmmm...mulla ei ole hajuakaan niitten sesongista.

      Hannele: addiktoivien ruoka-aineiden listalla oli niitten perus kahvi, sokeri ym lisäksi liha. Mikä oli mulle ainakin vähän yllättävä tieto.

      Poista
    5. Kyllä vaan, sama ongelma. Ärsyttävää!
      Luin jostain, että periaatteessa lähimpänä kasvavat avokadot (Espanja, Egypti) alkavat nyt olla sesongissa. Keväällä ja silleen herkut raahataan Perusta ja muualta maailman ääristä.

      Poista
  8. Juu, ei ollut meidän aamu tämä. Törmättiin samaan ilmiöön kuin Riikka, eli tarkkaan tutkimani avokado olikin sisältä ihan huono. Enkä ollut muistanut ostaa tortilloja. Plan B oli beans on toast, mutta chefin oliivileipä oli homeessa. Syötiin siis uppomunaa ja mustapapuja. Mutta hyvää sekin oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, teillä on ollu bad day. Mutta uppomunat ja pavut kuulostaa kyllä melko mojovalta aamiaiselta sekin.

      Poista
  9. Nam! Sulla on kohta näitä hienoja papureseptejä vaikka kirjaksi asti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pavut on herkkua, mutta lokakuussa niitä on tullut syötyä kyllä enaripaljon.
      Kirja muka, hehee :D

      Poista
    2. Ei hyviä papureseptejä ole liikaa tarjolla.. Siitä vaan luomukset kansien sisään!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails