torstai 16. tammikuuta 2014

Coleslaw punakaalista - väriä elämään!



Väriä elämään, ystävät!

Punakaalista tehty coleslaw on sisar hento valkoisen kanssa maultaan samaa maata, mutta väri valloittaa. Punakaalin väri raikastuu entisestään, kun kaali saa liota etikkaisessa vedessä tuntikausia. Värin lisäksi kaalin rakenne saa uutta potkua liotuksesta - kun kaalin puristaa kuivaksi ja sekoittaa kastikkeeseen, pysyy coleslaw pitkään raikkaana ja rapeana, eikä kulhon pohjalle kerry nestettä.

****

Coleslaw punakaalista

n. 600g punakaalia (1/2 keskikokoinen kaali)
3 porkkanaa

1 dl väkiviinaetikkaa
4-5 dl vettä
1/2 dl sokeria

n. 1 dl majoneesia
n. 1 dl paksua, maustamatonta jugurttia
suolaa
mustapippuria
(ripaus sokeria)

Kuori porkkanat ja poista kaalista uloimmat, huonot lehdet. Raasta porkkanat karkealla terällä ja tee kaalista mahdollisimman ohutta siivua. Voit pätkiä kaalisiivuja lyhyemmiksi. Kiehauta vesi ja lisää siihen sokeri ja etikka. Varmista, että sokeri liukenee nesteeseen. Kaada hieman jäähtynyt etikkaliemi kaali-porkkanasilpun päälle. Sekoita muutaman kerran ja laita jääkaappiin vähintään 4 tunniksi tai yön yli. Sekoita kerran pari välillä, jos uni ei tule silmään.

Siivilöi neste kaali-porkkanasilpusta ja puristele silppua kuivemmaksi. Lisää majoneesi ja jugurtti ja mausta suolalla, mustapippurilla ja tarvittaessa ripauksella sokeria.

Vinkkejä: Jos tykkäät kirpsakasta kaalisalaatista, laita etikkaliemeen 4 dl vettä, viides desi tietysti hieman laimentaa lientä. Voit jättää jugurtin pois ja laittaa sen tilalta enemmän majoneesia, näin salaatista tulee maidoton.

****

Kaalisalaattia lusikoitiin viime viikonloppuna nyhtöpossupurilaisten väliin, kun saimme vieraaksi ihanat naapurimme. Lihan ja salaatin lisäksi väliin laitettiin sipulia ja tomaattia. Burgereiden kastikkeita oli kaksi: kotitekoinen american dressing sekä BBQ-kastike savustetuista tomaateista. Tomaatteja savustaessa pientä savuaromia sai myös silmät, suut ja seinät, sillä savustuspussi ei toiminut ihan niin kuin piti.


17 kommenttia :

  1. Samaa tehtiin täällä kyljysten kaveriks pari viikkoa sitten ja toimii! Tein jogurttiin,oli hieman kevyempi ja tosi jeba!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii, olen samaa mieltä! Ja ei värillä ole väliä, kunhan on (vaalean)punainen :) Minun suosikkikombo, ainakin burgereissa, on 50-50 majoneesi-jugurtti.

      Poista
  2. tuohan on Pantonen kartaston mukaan juurikin vuoden trendiväri :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moon aina niin aallon harjalla ;)
      (not!!)

      Poista
  3. Oi, kiitos etikkaliotusvinkistä. Enpä ole tuollaisesta kikasta tiennytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että vinkistä oli iloa! Erityisen hyvä kikka liotus on silloin, kun slaw on vaikkapa seisovassa pöydässä tai sitä ei syödä heti. Jos kastikkeen (ja etikan) sekoittaa vastaraastettuun kaaliin, lähtee neste liikkeelle ja aika pian kulhon pohjalla on melkoisesti nestettä.

      Poista
  4. Nätti slaw, kieltämättä jotenkin raikkaamman näköinen, kuin "tavis"versio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vähän vähän harmitti, että punakaalista irronnut neste värjäsi myös porkkanan punaiseksi. Toisaalta kastikkeen seasta oranssi ei kuitenkaan kirkkaana loista.

      Poista
  5. Tehoisa väri! Tuota liotusta täytyy kyllä kokeilla seuraavan kerran, kuulostaa hyvältä jipolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen sekä värihoitoa että liotusta!

      Poista
  6. Minun ja coleslaw'n yhteisen taipaleen alku viime vuosituhannella oli rakkautta ensi suullisella. Tätä punaista versiota täytyy ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen on hyvä väri, paitsi nenänpäässä :)

      Poista
  7. Kiva idea ja ihanan näköistä! Kokeilulistalle menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Ansku! Coleslaw on kyllä herkkua ja monikäyttöistä!

      Poista
  8. Kaunis salaatti kauniissa astiassa :). Tuota liotuskikkaa en ole minäkään koskaan kokeillut, täytyy laittaa se muistiin.

    VastaaPoista
  9. Vaikka oonkin vuoden myöhässä, niin päätin kokeilla tuota liotusvinkiä. Normaalisti mulla kestää tuo coleslawn syöminen monta päivää(laihdutusruokaa), joten sitä nestettä ehtii kertyä turhan paljon astian pohjalle. Enpä taida laittaa noita porkkanoitakaan samaan astiaan likoamaan jos kerran ottavat väriä vaan latitan ne omaan astiaan ja yhdistän sitten kun on lopullisen version vuoro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaalin liotus toimii hyvin tänäkin vuonna! Kiva, kun löysit vanhan jutun :)
      Kiitos kommentistasi!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails