torstai 6. helmikuuta 2014

Talvipäivän kattaus: Keitto paahdetusta juuriselleristä ja omenasta & skonssit


Minulta on monesti kysytty, mikä ruokabloggaamisessa on parasta. Maukas ruoka, joka ilahduttaa ja yllättää, on useimmiten palkinnoista paras, niin nytkin. Sekä omenainen juurisellerikeitto että skonssit olivat erinomaisia. Myös uuden oppiminen, itsensä haastaminen ja kehittäminen sekä uusien, tai itselle vieraiden, raaka-aineiden kokeilu ovat asioita, jotka viehättävät. Niin nytkin.

Kokit ja Potit -ruokablogin Instagram-syötteessä on tähän saakka julkaistu vain valokuvia. Nyt oli aika oppia jotain uutta, kun Blogirinki haastoi bloggaajia Valion Crea -kampanjaan liittyen tekemään resepteihin liittyen viidentoista sekunnin mittaiset videot. Olin jo vastaamassa kampanjakyselyyn kieltävästi, sillä ajattelin etten osaa tehdä videota ja totesin, ettei keittiössämme oltu koskaan käytetty maustettuja ruokakermoja. Painoin kuitenkin lähetä napin sijaan deleteä, käänsin asennetta ja vastasin: "Kamppis on minulle kyllä todellinen haaste ja siksi sanonkin kyllä. En ole yhtään kertaa käyttänyt maustettuja kermoja, enkä tehnyt Instagram-videoita. Taas opin jotain uutta!"

Päätin onnistua videoissa ja kokeilla meille uusia tuotteita. Eikä mitään pahaa tapahtunut, maailma on vain taas hieman avarampi.


Keitto paahdetusta juuriselleristä ja omenasta - ensimmäinen Instagram-videoni ikinä!


****

Keitto paahdetusta juuriselleristä ja omenasta

600g juuriselleriä
1 sipuli
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
2 keskikokoista omenaa (esim. Pink lady)
8 dl kasvislientä
1 1/2 dl Valio Crea Aura -ruokakermaa
ripaus muskottipähkinää
sitruunamehua
(suolaa)

Kuori sipuli sekä juuriselleri. Lohko kasvikset reiluiksi paloiksi ja laita uunivuokaan tai pellille. Ripottele päälle suolaa sekä oliiviöljyä. Paahda 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä ja saaneet väriä.

Kuori omenat kasvisten paahtuessa. Lohko omenat ja poista siemenkodat. Laita kattilaan omenat, kuorittu ja pienitty valkosipulinkynsi, paahdetut kasvikset sekä kasvisliemi. Keitä noin 15 minuuttia eli kunnes myös omenat ovat kypsiä.

Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää ruokakerma. Sekoita ja ohenna tarvittaessa kasvisliemellä. Mausta ripauksella muskottipähkinää, sitruunamehulla sekä tarvittaessa suolalla. Sitruunamehun sijasta hapoksi sopii myös tilkka omenaviinietikkaa.

****


****

Skonssit
20-24 kpl

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria
50g voita
2 dl Valio Crea Mustapekka -ruokakermaa

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää neste sekä pehmeä voi.
Sekoita taikina nopeasti. Ripottele hieman jauhoja pöydälle ja taputtele taikinasta 2-3 senttiä paksu taikinamatto. Ota pyöreällä muotilla taikinasta ympyräisiä ja laita leivinpaperille. Paista uunin (200 astetta) keskitasolla noin 8 minuuttia tai kunnes skonssit ovat kullanruskeita.

Tarjoa skonssit keiton kanssa. Skonssit maisuvat ihanilta myös iltateellä tai osana brunssipöytää. Mustapippurinen vivahdus toimii erinomaisesti myös silloin, kun skonssin väliin sipaisee mansikkahilloa.

****
Skonssit ovat parhaimmillaan tuoreina.

Reseptit ja videot ovat osa Blogiringin ja Valio Crean yhteistyökampanjaa, jossa bloggaajat luovat reseptejä käyttäen maustettuja ruokakermoja ja päästävät luovuutensa valloilleen videoissa. Videot löytyvät Instagramista #valiocrea -aihetunnisteella. Valio Crea -ruokakermojen joukkoon kuuluvat Mustapekan ja Auran lisäksi myös Kippari, Kolme juustoa, Kolme sipulia sekä uutuustuote Kolme yrttiä.

www.blogirinki.fi


8 kommenttia :

  1. Hienoa että otit härkää sarvista tuon haasteen suhteen! Ja oi mitä herkkuja oletkaan taas loihtinut, molemmat ohjeesi menevät kyllä kokeiluun meikäläisenkin keittiössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rommirusina! Sitä niin helposti jumiutuu tuttuihin uomiin ja omaan pieneen hiekkalaatikkoon.

      Poista
  2. Näyttääpä hyvältä! Meikän keittiössä nuo maustetut kermat ovat vakiotuote, erityisesti Kolme juustoa on ihan ehdoton lempparini. Uusi yrtti-makukin kuulostaa kivalta, pitänee testata : )

    VastaaPoista
  3. Ihana keitto ja hyvät videot:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael! Videoita oli kyllä hauska tehdä - ihan uusi haaste minulle :)

      Poista
  4. Nam, ihanan maukkaan kuulloista soppaa. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails