tiistai 29. heinäkuuta 2014

Vesimeloni-kookosjuoma - helpotusta helteeseen




Tuntuuko sinustakin helteellä joskus siltä, että kroppa kaipaa vähän vettä väkevämpää? Enkä tarkoita nyt sillä tavalla väkevämpää.

Vesimeloni-kookosjuoma on erinomainen helteisen päivän janonsammuttaja. Kookosveden, luonnon oman urheilujuoman, sanotaan olevan yksi parhaista kehon nestetasapainon ylläpitäjistä ja palauttajista. Olen huomannut saman: kookosvesi ei hulahda kehon läpi samalla tapaa kuin tavallinen vesi. Ja kun kookosveteen yhdistää kylmän, raikkaudessaan voittamattoman vesimelonin, on juoma jo valmis. Lisämakeutustakaan juoma ei kaipaa, sillä molemmissa raaka-aineissa on sopivasti luontaista makeutta. Tarvittaessa juoma saa raikastusta tilkasta limettimehua.


Resepti



Vesimeloni-kookosjuoma
n. 6 dl valmista juomaa


n. 5 dl vesimelonikuutioita
n. 3 dl kookosvettä
hieman limettimehua
jäitä

Kuutioi jääkaappikylmä vesimeloni ja tee siitä tasaista sosetta esimerkiksi sauvasekoittimella. Jos vesimelonissa on siemeniä, siivilöi sose. Painele kaikki hedelmäliha tarkasti talteen. Sekoita vesimelonisoseen joukkoon suurin piirtein saman verran kookosvettä. Lisää tarvittaessa hieman limettimehua. Muutama jääpala lasissa viilentää juomaa entisestään.



10 kommenttia :

  1. Tämä heinäkuu on kyllä kutsunut juomantekoon.

    Mistä siis saan kookosvettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sinun ihana mehikojuoma on tälle heinäkuulle vielä testaamatta - onneksi lämpöä on luvassa lisää!

      Kookosvettä saa jo melko helposti melkein mistä tahansa kaupasta. Viimeksi ostin kookosvettä ihan tavallisesta K-supermarketista.

      Poista
    2. Ok. otan seuraavalla kauppareissulla silimät kätehen!

      Poista
    3. Ota! Mutta tänään kookosvesi olikin meidän kaupasta loppu. Äh.

      Poista
  2. Voi nam! Tätä on tehtävä. Olen haaveillut vesimelonihilejuomasta jo pitkään. Siihen kun yhdistää vielä tuon kookoksen niin nautinto on taattu. Jotain vesimelonijuttua on saatava ja pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesimelonihile kuulostaa ihanalta!

      Poista
  3. Pitää kokeilla tämäkin! Ainakin se aiempi valkoviini-melonijuoma upposi aikasta nopeasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile! Tämä kilahti heti kun efterlenkkijuomien kärkeen (ja on se muutenkin hyvää!).

      Poista
  4. Kyliltä löytyi tuota kookosvettä ja heti piti testata hellejuoma (vaikka ukkonen paukkuikin). Oikein hyvää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkonen jytistelikin eilen oikein hartaasti, ohi tosi taisi mennä puolin ja toisin.

      Kiva, että tykkäsit juomasta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails