maanantai 17. marraskuuta 2014

Appelsiinikaakao


Marraskuuta tuntuvat vihaavan kaikki. On pimeää ja märkää, räntää ja vielä pimeämpää. Totta joka sana.

Minä olen marraskuun lapsi ja olen päättänyt olla vihaamatta syntymäkuukauttani. Lapsena marraskuu oli tietenkin lempikuuni, mutta samaa hehkua siihen on aikuisena mahdoton saada. Paras lääke pimeyteen on asennemuutos nuotioretki - tuli on aina yhtä lumoava. Hätätilassa eli räntäsateessa voimme onneksi tuijottaa tulta ja juoda appelsiinikaakaota sisälläkin.
 




 Resepti


Appelsiinikaakao
kaksi annosta

5 dl maitoa
1 dl tummaa kaakaojauhetta
suikale luomuappelsiinin kuorta
8-10 palaa suklaata
sokeria maun mukaan
(Cointreau-likööriä)

lisäksi
kermavaahtoa
raastettua appelsiininkuorta

Vaahdota kerma valmiiksi. Pese appelsiini huolellisesti ja veistä oranssista kuoresta suikale tai pari. Kuumenna maito ja laita sekaan kuorisuikale. Sekoita kuumaan maitoon kaakaojauhe ja raastettu suklaa. Sekoittele ja anna suklaan sulaa. Lisää sokeria maun ja suklaan makeuden mukaan. Voit terästää aikuisten kaakaon tilkalla Cointreau-likööriä, se korostaa appelsiinin makua entisestään.

Kaada kaakao mukiin, lusikoi kermavaahto päälle ja raasta päälle hieman appelsiininkuorta. Myös vanilja ja kaneli sopivat kermavaahdon koristeeksi hyvin.

____

Retketkin kannattaa toteuttaa suomalaisin tuottein, Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan hengessä. Kaakaossa maito ja kerma ovat tietenkin Valion. Hiilloksessa hiljalleen paistuneet Bratwurstit olivat Wurstin tuotantoa ja salaatti syötiin suoraan Plastexin rasioista.

Suomalaista työtä ja tuotantoa tukemalla luomme lisää työpaikkoja Suomeen -  osallistu hyvän tekemiseen kampanjasivustolla 


www.blogirinki.fi

 


8 kommenttia :

  1. Olen itsekin marraskuun lapsi! marraskuusta erityisen tekee juuri ne omat syntymäpäivät ja harmaasta säästä huolimatta myös tietynlainen juhlahumu kun monella läheisellä on myös marraskuussa syntymäpäivät :) kun on kivaa tekemistä, ei huono sää haittaa lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marraskuu on paras synttärikuu, silloin ihminen tarvitsee vähän välkettä ja juhlahumua! Mukavaa juhlaa, Anne :)

      Poista
  2. Sä oot taikuri Hannele!

    Mäkin oon melkein marraskuun lapsonen, vajaalla viikolla vikaan. Mutta jonkunhan on uhrauduttava ja synnyttävä yleisenä vapaapäivänäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höpsistä pyttyyn!

      Että lippu salkoon ja jalalla koreasti suomalaisuuden ja Nannan kunniaksi?

      Poista
  3. Ooh, nam! Kaks lempparia yhdessä, ei kai auta ku koittaa. .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Appelsiininkuori tuo kaakaoon mukavan, miedon aromin! Suosittelen!

      Poista
  4. Ihanan näköistä, ja vieläpä lorauksella likööriä! Kyllä tuolla marraskuun alavire taittuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina!
      Join tätä tänään aamupalaksi, ilman likööriä sentään :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails