maanantai 24. marraskuuta 2014

Lämmin kikhernesalaatti granaattiomenan siemenillä


Odotan granaattiomenan sesongin alkua kuin kevään varhaiskaalikautta. Joulun molemmin puolin ajoittuu kiihkeä rakkaussuhteemme; silloin granaattiomena on parhaimmillaan ja edullisimmillaan. 

Seuraavat parisen kuukautta syön aamiaiseksi maustamatonta jugurttia granaattiomenan siemenillä, ja joka aamu yhdistelmä maistuu yhtä huumaavalta. Ripottelen niitä myös salaatteihin, kuten tähän mausteiseen kikhernesalaattiin, ja rouskuttelen menemään siltään.

Lämmin ja mausteinen kikherne salaatti on oivallinen lounasruoka tai lisäke. Reilulla kädellä maustetut kikherneet ja raikas vihannespeti yhdistettynä aamupalalta tuttuun jugurtin ja granaattiomenan siementen liki pyhään liittoon tekee kokonaisuudesta loistavan.



Resepti


Lämmin kikhernesalaatti granaattiomenan siemenillä
1-2 annosta

1 shalottisipuli
1 valkosipulinkynsi
n. 300g (1 prk) keitettyjä kikherneitä
loraus öljyä
2 tl garam masala-mausteseosta
hieman chilirouhetta (tai esim. Sriracha-kastiketta)
muutama pyöräytys suolaa myllystä
1/2 kurkku
2 tomaattia
n. 1tl valkoviinietikkaa (tai sitruunamehua)
puolikkaan granaattiomenan siemenet
maustamatonta jugurttia
(tuoretta korianteria)


Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Valuta, huuhtele ja valuta kikherneet. Esivalmistele valmiiksi myös tomaatti ja kurkku pilkkomalla ne pieneksi silpuksi.

Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä ja kuullota sipulisilppuja keskilämmöllä muutama minuutti. Lisää kikherneet ja garam masala. Sekoittele ja anna kikherneiden lämmetä kunnolla. Maista, onko suolaisuus ja mausteisuus suuhusi sopiva. Voit lisätä esimerkiksi chilirouhetta halutessasi mausteisempaa salaattia.

Kokoa annos: laitan lautaselle kurkku- ja tomaattisilppua. Huiskaise päälle valkoviinietikkaa tai sitruunamehua. Lusikoi päälle mausteiset kikherneet ja granaattiomenansiemenet*. Laita lusikallinen luonnonjugurttia annoksen reunalle, se maistuu taivaalliselta mausteisten kikherneiden kanssa. Myös tuore korianteri sopii annokseen loistavasti.

*helpoin tapa saada granaattiomenan siemenet pois kuorestaan on tämä: Pyörittele hedelmää kämmenen ja pöydän välissä, kuulet lupaavaa rutinaa. Halkaise hedelmä ja pidä sitä kädessäsi kulhon sisällä leikkauspinta alaspäin. Pamauttele isolla lusikalla tai puukauhalla hedelmän ulkokuorta joka puolelta. Pian kaikki siemenet ovat kulhossa. Täysin roiskeeton ei tämäkään tapa ole, mutta ehdottomasti paras kaikista testaamistani tavoista.

_____


18 kommenttia :

  1. Oi, kuulostaa herkulliselta! Ihana ja kauhea granaattiomena. Niin hyvää, mutta keittiö on aina kuin teurastuksen jäljiltä, kun pääsen niiden kimppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kerran on ollut keittiöremontti hyvin lähellä granaattiomenataistoin jälkeen. Nykyään selviän vain pienillä tipluilla.

      Salaatti on kyllä herkkua!

      Poista
  2. FB:ssa oli jossain vaiheessa hyvä granaattiomenan kuorinta ohje, ja se toimi! Ne ovat minunkin herkkuja, joita on pakko pistää joka toiseen ruokaan sesonkiaikoina;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Mama Gastro! Mielenkiintoista olisi kuulla, millainen oli FB:n ohje!

      Poista
    2. Kuva on parempi kuin tuhat sanaa;) Tää on mielestäni loistava! https://www.youtube.com/watch?v=hY2c44PA0Ms

      Poista
    3. Vaikuttaa lupaavalta! Mutta minusta tuo jäi vähän kesken - tuosta vaiheestahan ne roiskeet vasta alkavat ;) Silti _ehdottomasti_ kokeilemisen arvoinen vinkki. KIITOS!

      Poista
  3. Ehkäpä voisit jakaa tietosi siitä, miten selvitään pienillä tipluilla? Minä olen katkaissut välini granaattiomenaan sen jälkeen, kun edes keittiöjakkaran avulla en yltänyt siivoamaan kaikkia roiskeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tuossa *-kohdassa vähän niin kuin yritin kertoa :) Ja aina on vaihtoehto siirtää granaattiomenahommat (ja rauhanneuvottelut) kylppäriin!

      Poista
    2. Voi taivas! Missähän kiireessä tätä luin?!? Kiitos ohjauksesta! Terveisin KouhopääKotiharmi

      Poista
    3. Luin *-kohdan monesti ja ajattelin, että onko tämä todella niin epäselvä, ettei Kotiharmikaan ymmärrä :D Mutta siis ei.

      Poista
  4. Mä olin ihan myyty jo pelkän otsikon perusteella. Tän on pakko olla herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä ajattelin, että onpas taas tyhmä otsikko ;) Herkullista ruoka oli joka tapauksessa.

      Poista
  5. Oi, kaksi mun ihastusta yhdessä tässä sinulla, chikkarit ja granaattiomena! Hetimiten kokeiluun. Taitaa pakkasessa olla vielä satsi savustettuja kikherneitä, mahtaiskohan tuo sopia makumaailmaan vai pitäisikö mennä tavallisilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savustettuja kikherneitä, nam! Testaa ihmeessä niitä. Savustitko kikherneet itse?

      Poista
    2. Ostin savuherneet Marchessa markkinoilta, jossa Italian eri maakunnat olivat tarjoamassa parastaan, tämä oli Puglian antia. Hyvän ja hieman vinkeän makuisia!

      Poista
    3. Tuo on mielenkiintoinen, kokeilemisen arvoinen juttu!

      Poista
  6. Oih, rakastan papu- ja kikhernesalaatteja olivat ne sitten kylmiä tai lämpimiä. Ihana ohje!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sofia! Kiva kuulla, että tykkäät. Tämäkin salaatti toimii sekä kylmänä että lämpimänä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails