sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Salaatti paahdetulla bataatilla, veriappelsiinilla ja vuohenjuustolla



Suomi on pitkä maa. Samaan aikaan kun aivan pohjoisessa vasta herätään ensimmäiseen kaamoksettomaan aamuun, on etelässä aurinkoisten päivien valo jo keväisen kirkas. Toisaalta, se mikä pohjoisessa valossa hävitään, se lumessa voitetaan.

Kaamoksen kaatuminen on aina merkittävä, kevättä tarkoittava merkkipaalu. Se antaa luvan työntää ensimmäiset siemenet multaan ja kääntää ajatukset konkreettisesti kohti uutta kasvukautta. Pari vuotta sitten juhlimme valoa appelsiini-rapusalaatilla. Nyt makeankirpeiden veriappelsiinien rinnalle paahdettiin bataattilohkoja ja vuohenjuustokiekkoja. Lasillinen punaviiniä käänsi arjen hillitysti juhlaksi. Opiskeluaikoina kaamoksenkaatajaisten tunnelma ja tarjoilut olivat vähän erilaisia.


 

 

 Resepti




Salaatti paahdetulla bataatilla, veriappelsiinilla ja vuohenjuustolla 
kahdelle lounaaksi, useammalle lisäkkeeksi

salaatti
n. 500g bataattia
loraus oliiviöljyä
suolaa
100g babypinaatinlehtiä
3 veriappelsiinia
vuohenjuustoa syöjien mukaan (esim. 50g/syöjä)
(mustapippuria)

kastike
2 rkl veriappelsiinimehua
2 rkl oliiviöljyä
vajaa tl hunajaa
veitsenkärjellinen kanelia
1/2 - 1 tl tuoretta, raastettua inkivääriä
suolaa
(2 paahdettua valkosipulinkynttä)


Pese tai kuori bataatti/bataatit. Usein pienissä (luomu) bataateissa on hyvin ohuet kuoret, jolloin en kuori bataatteja lainkaan. Lohko bataatti suupaloiksi, laita pellille yhteen kerrokseen ja huiskauta hieman öljyä päälle. Ripottele päälle myös suolaa. Möyhi bataattilohkoja käsin, jotta kaikki bataattipalat saavat osansa öljystä ja suolasta. Paahda 180-200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia eli kunnes bataattilohkot ovat kypsiä ja saaneet reilusti väriä. Jos haluat laittaa kastikkeeseen paahdettua valkosipulia, heitä valkosipulinkynnet kuorineen uuniin noin 10 minuutiksi.

Bataattien kypsyessä esivalmistele muut ainekset. Huuhtele pinaatti tarvittaessa ja ravistele huolellisesti kuivaksi. Kuori veriappelsiineista kaikki kuoret, myös valkoinen osa pois. Leikkaa veitsellä appelsiinin kalvon molemmin puolin kohti keskustaa, jotta saat kalvottomia, kauniita appelsiinilohkoja. Tee lohkominen esimerkiksi syvän lautasen päällä, jolloin saat mehun talteen kastiketta varten.

Tee kastike sekoittamalla kaikki ainekset huolellisesti. Kuorittu inkivääri kannattaa raastaa mahdollisimman pienellä terällä. Uunissa pehmenneet valkosipulinkynnet voit tilsiä vielä haarukalla, jotta ne sekoittuvat paremmin kastikkeeseen. Kastikkeen tekeytyessä paista vuohenjuustoviipaleet.

Kaada noin puolet kastikkeesta uunista otettujen bataattilohkojen päälle, sillä lämpimät lohkot imaisevat hyvin makuja. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Kasaa salaatti: laita pinaattilehtien päälle appelsiini- ja bataattilohkot sekä paistetut vuohenjuustoviipaleet. Laita loppu kastike pieneen kulhoon, jotta sitä voi lisätä salaattiin tarvittaessa. Rouhi päälle hieman mustapippuria.

_____



20 kommenttia :

  1. En kestä kuinka hyvännäköistä! Lääh!

    VastaaPoista
  2. Kestämisestä tulee siedettävämpää, jos kohteen laittaa to do -listalle!
    Hyvää oli kyllä, kieltämättä.

    VastaaPoista
  3. Samat ovat olleet meillä aatokset: juuri eilen tein samantapaista bataattisalaattia, mutta tuoreilla viikunoilla ja voi, että mitä väriterapiaa ja mitkä maut :) Kokeilen ensi kerralla verigreippien kanssa, sopivat varmaankin ihanasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinusta, kaima! Toivottavasti kirjakiireet ovat jo helpottaneet.

      Viikunat ja bataatti kuulostaa mukavalta yhdistelmältä. Verigreipit tai -appelsiinit sopivat bataatin kanssa loistavasti yhteen. Ne raikastavat uunissa makeutuneita bataatteja. Suosittelen kokeilemaan!

      Poista
  4. Että on herkullisen ja energisen näköinen! Mahtavat ainekset, hienosti keksitty yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko, että tekijänsä näköinen ;D (no ei tod.!)
      Yhdistelmä on loistava. Minun suussa bataattilohkot kaipaavat jotain raikastusta ja appelsiini toimii tässä tosi hyvin.

      Poista
  5. Herkullisen näköistä! Miten olet saanut vuohenjuustoviipaleisiin noin kauniin paistopinnan? Meidän keittiössä kun niistä ei jälkipolville kuvia tarvitse ottaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula!
      Paistan vuohenjuustoviipaleet kuumalla (tällä kertaa vähän liiankin kuumalla) pannulla, jolloin pinta paistuu ja sisus sulaa. En tiedä paistanko "oikein" mutta tällä tavalla minä olen saanut parhaan lopputuloksen.

      Poista
    2. Jännä juttu, minä kun onnistun aina tartuttamaan viipaleet kiinni pannuun (ihan pannusta riippumatta), ja kokeiltu on rasvalla ja ilman, kuumemmalla ja viileämmällä pannulla, jauhopaneroinnillakin :) Mutta kiva kuulla, että sen pitäisi olla mahdollista ilman suurempia kikkakolmosia!

      Poista
    3. Äh, kurjaa!
      Oletko kokeillut laittaa pannulle leivinpaperia ja paistaa ne paperin päällä?

      Poista
  6. Kokeiluun...ilman vuohenjuustoa. Se kun ei uppoa, vaikka kuinka yrittänyt.

    Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenjuusto jakaa mielipiteitä melkein yhtä voimakkaasti kuin homejuustot. Jos feta tai halloumi uppoaa, laita jompaa kumpaa. Suolainen juusto sopii makean bataatin ja raikkaan appelsiinin kanssa tosi hyvin!

      Poista
    2. No niin...nyt uppoaa ��.

      Jaana

      Poista
  7. Kolme kamua kokoontui,
    Mari-kokki tämän jännän reseptin mukanaan toi.
    Ihmettelimme, maistelimme, ihastuimme, rakastuimme.
    Ahmimme kaiken.
    Runollisin kiitoksin,
    Mari, Outi ja Eeva - ehkä tunnistat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ensimmäinen runomuotoinen kommentti ikinä :) Kiitos!

      Ihana kuulla, että resepti oli toimiva, suorastaan rakastuttava. Mutta tarvitsen kyllä hieman tunnistusapua. Tunnen monta Maria, monta Outia ja monta Eevaa, mutta aivoni eivät yhdistä nimiä kolmikoksi :)

      Poista
  8. Kiinnostava combo, ei olisi itselle tullut mieleen! Vaihtelu virkistäisi, kevään valon lisäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että osasin tarjota jotain virkistävää ja kiinnostavaa! O n n e k s i päivä on jo paljon pidempi.

      Poista
  9. Yksi sana: NAM!
    Ja toi kastike - kerrassaan ihanan värinen! Aion kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia, toivottavasti sanot saman sanan vielä kokeilun jälkeenkin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails