torstai 24. syyskuuta 2015

Tacosalaatti - tuhdisti vege


Yhteistyössä Soyappétit

Tacosalaatti on yksi ruokapöytäämme säännöllisesti katettavista, tuhdeista salaateista. Itsestäänselvästi salaattipedin päälle kuuluvat avokado, maissilastut ja cheddarraaste, muut ainekset vaihtelevat vuodenajan mukaan.

Salaatin pohjan tein nyt lehtikaalista, sillä muut salaatit ovat heittäytyneet kasvimaalla jo kitkeriksi. Kurkkua ja tomaattia sekä yrttejä on niitäkin vielä omassa maassa. Tuhti ja sopivan mausteinen salaatista tulee papu- tai jauhelihalisällä - molemmat toimivat salaatissa erinomaisesti. Nyt vahvistin salaattia reilusti maustetulla sipuli-soijarouhepaistoksella, jonka maku ja rakenne ei juuri jauhelihasta poikkea.


Vegenä tehty salaatti ennakoi tulevaa: lokakuun olen päättänyt elää lihattomasti kuten tein myös kaksi vuotta sitten. Kun kerroin ajatuksestani kotona ruokapöydässä, ei toiselta puolelta kuulunut vastalauseita. Kuulema juuri mikään ei muutu. Totta. Sillä jos metsästäville perheille ajatus lihattomasta lokakuusta vilkkaimpaan riista-aikaan tuntuu liki mahdottomalta, on se meille montaa muuta kuukautta luonnollisempi lihaton kuukausi. Kasvimaalla on vielä juureksia ja kaalia vaikka kuinka paljon.



Ruokatottumusten ravistelu, kuten lihaton lokakuu, on hyvä tapa tarkastella omaa ruokaympyrää ja pohtia arjen valintoja. Katsoa totuttuja toimintatapoja, sillä niitä ruokavalinnatkin usein ovat, hetki uudesta näkökulmasta. Syksyn aikana kasvisten lisääminen ruokavalioon on ollut esillä mediassa, sillä syyskuun alussa kommentointavaksi julkaistuissa lapsiperheiden uusissa ravintosuosituksissa kehoitetaan vaihtamaan eläinproteiini osittain kasvisproteiiniksi ja vähentämään ruokavaliossa makkaraa ja punaista lihaa sokerin ja suolan ohella. Aikusille suositellaan punaista lihaa alle 500g viikossa, mikä on noin kolmannes nyt kulutetusta lihan määrästä. Kasvisproteiinia, kuten papuja, herneitä ja soijavalmisteita, suositellaan käytettäväksi viikoittain.




Resepti





Tacosalaatti - tuhdisti vege
2-4 annosta

sipuli-soijarouhepaistos
loraus öljyä
1 pienehkö sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 dl tummaa soijarouhetta
1 tl jeeraa eli juustokuminaa jauheena
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl korianterijauhetta 
n. 1/2 tl suolaa
2 dl vettä

lisäksi
salaattipohja
tomaattia 
kurkkua
avokadoa
cheddarjuustoa raasteena
maissilastuja
tuoretta korianteria tai lehtipersijaa

kastike
1/2 avokado
1/2 dl turkkilaista jugurttia
hieman limettimehua
suolaa
(hieman sokeria)
 

Esivalmistele salaattiin tulevat ainekset. Valmista kastike soseuttamalla ainekset tasaiseksi kastikkeeksi. Maista ja säädä suola ja happo tasapainoon. 

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuumenna öljyä paistinpannulla keskilämmöllä. Kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää mausteet suolaa lukuun ottamatta ja anna mausteiden lämmetä. Lisää soijarouhe pannulle, pyörittele parisen minuuttia, jotta mausteet tarttuvat soijarouheeseen kunnolla. Lisää suola ja vesi. Anna rouheen turvota kiehuvassa nesteessä muutama minuutti. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä salaatin lisänä. 

Nosta salaattipedin päälle kaikki salaatin ainekset. Tarjoa kastikkeen kanssa.

_____

Yhteistyössä Soyappétit





4 kommenttia :

  1. Tacosalaatti on kyllä yks mun ikisuosikkeja. Taidankin koklata seuraavaksi soijarouheesta, sait sen näyttämään niin älyttömän hyvältä. Siis todella, todella hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nanna <3
      Tacosalaatti on kyllä superhyvää.

      Poista
  2. Näyttää ihanalta!

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heidi!
      Jätin salaatin toisen puolen miehelle jääkaappiin ja sain viestin työreissuun: "Ihan perskuleen hyvää salaattia, kiitos!"

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails