torstai 29. lokakuuta 2015

Tomaattinen kikherne-kookoskeitto


Tomaattinen kikherne-kookoskeitto on meidän keittiön hätävararuokia. Yksi niistä arjen pelastajista, joihin on aina tarvikkeet kaapissa. Tarvitaan vain purkillinen kypsiä kikherneitä, joita ilman hummushimoinen ei koskaan poistu kaupasta, ja tomaattimurskaa, josta saa luotua simppelin keiton vaikka yksinäänkin. Pieni purkki kookosmaitoa saa keiton vähän hempeäksi. Sipulia, valkosipulia ja mausteita ei tarvinne edes mainita, ne kuuluvat keittöön yhtä varmasti kuin oliiviöljy ja suolakin.

(Sovitaan, että kuvassa olevat chilikastiketäplät ovat jonkun halloweeniin sopivan huumion jalanjälkiä. Koristelu ei ihan toiminut kuten kuvittelin.)





Resepti





Tomaattinen kikherne-kookoskeitto
3-4 annosta 


1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1-2 valkosipulin kynttä
1 1/2 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 tl kurkumaa
2 tl tuoretta inkivääriä 
1 prk kikherneitä
1 prk tomaatimurskaa

2 dl vettä
2 dl kookosmaitoa
1 tl chilikastiketta
1-2 rkl hunajaa 
(tuoretta korianteria)



Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulisilppua keskilämmöllä noin viisi minuuttia. Lisää juustokumina, kurkuma sekä kuorittu ja raastettu inkivääri. Kun mausteiden tuoksut voimistuvat, lisää valutetut kikherneet, tomaattimurska sekä vesi (huuhtele vedellä tomaattimurskapurkki). Anna keiton kiehua muutama minuutti ja aja tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää kookosmaito ja kiehauta. Mausta chilikastikkeella ja hunajalla. Tarjoa keiton päällä halutessasi tuoretta korianteria. Myös raejuusto sopii keiton kanssa hyvin.

_____


Huumio on haamun ja muumion jälkeläinen. Hurja tapaus.




4 kommenttia :

  1. Kiitos tästä! Tarvitsin tämän reseptin juuri tänään, ja hyvää oli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa!
      Kiitos, kun kerroit, Mchaela! Nopeita ja iisejä reseptejä ei kai ole koskaan liikaa :)

      Poista
  2. Keitto minunkin makuuni! Äkkiseltään voisi tosiaan kuvitella, että kuvassa on kurpitsasoppaa, niin paljon on kurpitsareseptejä nyt liikkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!
      Selailin Instagramia ja kurpitsaa oli feedissä todellakin noin joka toisessa kuvassa. Mutta tässä, #nopumpkingneeded :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails