torstai 17. joulukuuta 2015

Kahden raaka-aineen perunapizzat




JOULUKALENTERIN 17. LUUKKU 



Kahden raaka-aineen perunapizzat jatkavat naurettavan helppojen herkkujen sarjaa. Usein ainekset pieniin syötäviin löytyvät silloinkin, kun kaapissa ei ole mitään. Se vihanneslaatikon viimeinen pottu ja suosikkijuuston kannikka riittävät nimittäin saamaan aikaan ihmeitä.



Kun maut ovat selkeitä kannattaa huomio kiinnittää juustoon: mitä maukkaampi juusto, sitä parempi lopputulos. Emmentalin ja appenzellerin kaltaiset juustot sopivat perunapizzoihin hyvin. Myös sinihomejuusto käy suupalan kokoisiin pizzoihin hyvin.

Perunan ja juuston lisäksi pieni ripaus suolaa on tarpeen. Yrtit ja mustapippuri tekevät jo juhlan. Joskus sekoitan juustoraasteen joukkoon hieman ranskankermaa, mikä saa täytteen mehevämmäksi, ja silloin tällöin villiinnyt laittamaan juuston päälle mytyn ilmakuivattua kinkkua.




Resepti

Kahden raaka-aineen perunapizzat

yleisperunoita
suolaa
maukasta juustoa raastettuna
mustapippuria ja tuoretta timjamia

Kuumenna uuni 180-200 asteeseen. Pese perunat ja leikkaa ne puolen sentin (max.) paksuisiksi kiekoiksi. Laita perunat leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja ripottele pinnalle hieman suolaa. Paista perunakiekkoja noin 10-15 minuuttia eli kunnes ne ovat selvästi kypsiä. Raasta perunoiden kypsyessä juusto.

Ota pelti uunista, laita juustoraastetta perunakiekkojen päälle ja jatka paistamista vielä noin viisi minuuttia eli kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä. Rouhi valmiiden pizzojen päälle mustapippuria. Tuore timjami sopii perunapizzoille hienosti. Tarjoa heti.

_____





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails