tiistai 12. huhtikuuta 2016

Thaimaalainen nuudeli-possusalaatti


Yksi kevään ihastuttavimpia asioita on lisääntyvän vihreyden lisäksi myös kaupan yrttien tuuhea, suorastaan silmäähivelevä ulkomuoto. Kun omat yritit eivät ole vielä riittävän suuria syötäväksi, on rehevä ruukkuyrtti houkutus, jota en voi ohittaa.

Thaimaalaiseen nuudeli-possusalaattiin yrttejä tulee reilulla kädellä – ei kai niitä voi olla liikaa. Runsaan salaattipohjan päälle laitetaan ohutta nuudelia, ja mausteinen, pieneksi kuutioita possunfile kaadetaan päälle suoraan pannulta. Possun paistin- ja mausteliemi maustaa koko salaatin ja toimii myös salaatinkastikkeena.


Kokkasin tätä salaattia viime viikonloppuna What's Cooking Helsinki -tapahtumassa, joka kokosi yhteen sata ruokabloggaajaa ja teurastamollisen muuta väkeä. Tunnelma oli letkeä ja näytöskeittiöiden maisteluannokset hävisivät hetkessä maistelijoiden suuhun. Thaimaalaisen nuudeli-possusalaatin reseptin kehitin Sydänmerkille, jonka näytöskeittiössä kokkasin. Kannattaa kurkata Sydänmerkin uudistuneet sivut, sieltä löytyy tämän reseptin lisäksi vaikka mitä kivaa.




Resepti

 

 

 

Thaimaalainen nuudeli-possusalaatti

4 annosta



salaattipohja

1 ruukku jääsalaattia tai muuta rapeaa salaattia

½ kurkku

2 porkkanaa

2 kevätsipulin vartta

1 dl tuoretta korianteria silputtuna

1 dl tuoretta minttua silputtuna

50 g vermicelliä eli lasinuudelia

 1 dl cashewpähkinöitä



porsas

1 rkl rypsiöljyä

250 g porsaan ulkofilettä (tai suikaleita)

2 valkosipulin kynttä

2 rkl nam pla –kalakastiketta

1 ½ rkl limetin mehua

yhden limetin kuori

1 tuore chili (mieto)

1 sitruunaruohon varsi





Revi salaatinlehdet ja laita ne tarjoiluvadille. Puolita kurkku pitkittäin ja raaputa lusikalla siemenet pois. Leikkaa kurkku viipaleiksi. Kuori porkkanat ja raasta ne julienne-raudalla ohuiksi suikaleiksi. Hienonna kevätsipulin varret sekä yrtit. Laita kurkut, porkkanat, sipulit ja yrtit salaatin päälle. Osan kurkkupaloista, porkkanasuikaleista sekä kauneimmat korianterin ja mintun lehdet voit säästää salaatin koristeeksi.



Keitä vermicelliä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja huuhtele kypsät nuudelit kylmällä vedellä ja valuta uudelleen. Sekoita nuudelit salaattipohjaan.



Leikkaa filee pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet. Pese limetti kuumalla vedellä ja raasta kuoren vihreä osa ohuelti. Leikkaa limetti puoliksi ja purista mehu. Hienonna chili, poista halutessasi siemenet sekä vaaleat siemenkiinnikkeet. Poista sitruunaruohosta puumainen kanta sekä uloimmat, kuivat lehdet. Hienonna sitruunaruohon tyvestä noin kahdeksan senttimetrin pala.



Laita paistinpannulle rypsiöljy ja valkosipulisilppu. Kuumenna ja lisää lihakuutiot. Paista kypsäksi. Ota pannu pois liedeltä ja kaada lihojen joukkoon kalakastike ja limetin mehu. Sekoita. Lisää myös limetin raastettu kuori, silputtu chili ja sitruunaruoholla. Sekoita ja anna maustua viitisen minuuttia.



Kaada maustettu liha liemineen salaatin päälle. Viimeistele salaatti pähkinöillä.


_____

 

6 kommenttia :

  1. Mulla oli koko viime viikon nam pla-villitys. Kaikkea thaikkumaista tuli kokkailtua ja pullollinen kalakastiketta kulutettiin loppuun. Täytyy vissiin ostaa lisää kun tää sun salde herätti taas halut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kalakastiketta täytyy olla aina kaapissa :)

      Poista
  2. Uu mikä herkkusalaatti, minulle yksi annos tätä kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilauksenne on vastaanotettu ja se on noudettavissa keittiöltämme erikseen sovittuna ajankohtana :)

      Poista
  3. Tänään sain aikaiseksi tehdä salaattia. Juuri niin ihanaa kuin maistiaisen perusteella arvelinkin. Tämä jää meidän arkeen jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Ihana kuulla. Samoilla mausteilla tulee myös jauhelihainen versio, hyvää niinkin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails