tiistai 30. elokuuta 2016

Juustokakkudippi & sitruunakeksit




Juustokakku on parhaimmillaan yhdistelmä raikasta ja samettisen pehmeää täytettä sekä sopivasti rapeaa vastapainoa tuovaa keksipohjaa. Juustokakkudipissä perinteille on annettu uudet vaatteet – marjaisaa dippiä koukkaistaan sitruunakekseillä. Mitä enemmän keksin päälle saa täytettä sitä parempi.

Noukin juustokakkudippiin torilta kauden viimeiset tuoreet vadelmat ja naapurin pihalta vielä syksyä vastaan sinnittelevät ruusut, molemmat pinkkejä lempiasioitani. Vadelmien makan kirpeä maku korostaa kunungatar-tuorejuuston marjaisuutta ja tekee dipistä ihanan raikkaan. Lisää raikkautta vastapainoksi kermaiselle täyteläisyydelle tulee maustamattomasta jogurtista, jonka voi korvata myös rahkalla. Vadelmien sijaan dippiin voi laittaa myös punaisia viinimarjoja tai mustikoita. Myös pakastemarjat käyvät hyvin. Koristeeksi laitettavat marjat kannattaa silloin laittaa dipin päälle kohmeisina, jotta ne säilyvät kauniina.

Dippiin käytin Crème Bonjourin toista uutuusmakua, kuningarta, joka on raikas ja marjainen tuorejuusto. Samaisesta uutuudesta Jotain Maukasta -blogin Mari on loihtinut upean kuningatarjuustokakun.  Se toinen uutuusmaku on kiehtova lakritsi, jota Suolaa ja hunajaa -blogin Jonna käytti ihan mielettömältä kuulostavaan grillattuun laku-sitruunakakkuun.






Resepti







Juustokakkudippi & sitruunakeksit


noin kuudelle


ainesosat

keksit (noin 25 kpl)
100 g voita
1/2 dl sokeria
1 kananmunankeltuainen
1/2 tl sitruunankuorta raastettuna
2 dl vehnäjauhoja


täyte
1 prk (200 g) Crème Bonjour kuningatar -tuorejuustoa
noin 1/2 dl kermaa ( tai täysmaitoa)
noin 1/2 dl maustamatonta jogurttia
noin 2 dl vadelmia
hieman hunajaa tai sokeria

päälle
pistaasipähkinöitä
vadelmia tai muita marjoja


valmistusohjeet

Valmista ensin keksit. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää keltuainen. Pese sitruuna huolellisesti kuumalla vedellä ja raasta taikinaan kuoren keltaista osaa pienellä terällä. Lisää vehnäjauhot ja sekoita taikina palloksi. Laita taikina jääkaappiin tuorekelmuun käärittynä vetäytymään noin tunniksi.

Kuumenna uuni 200 asteeseen (180 astetta riittää kiertoilmauunissa). Ota taikina jääkaapista ja kaulitse se ohueksi levyksi. Ota muotilla haluamasi muotoisia paloja, laita leivinpaperille ja paista noin 5 minuuttia eli kunnes keksit ovat saaneet aavistuksen väriä. Jäähdytä.

Valmista täyte vatkaamalla tuorejuuston sekaan muut aineet. Sähkövatkaimella saat ainekset helposti sekaisin. Osa vadelmista voit laittaa halutessasi täytteen väliin kokonaisina tai soseutettuina. Laita juustokakkudippi tarjolle purkkiin tai lautaselle. Koristele pistaasipähkinöillä ja/tai marjoilla. Tarjoa sitruunakeksien kanssa.

_____







20 kommenttia :

  1. Nam! Hauska toteutustapa! Toimisi varmasti hyvin rennoissa illanistujaisissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tehdä tällaisia melkein perusjuttuja :)
      Tämä toimisi hyvin rennoissa illanistujaisissa, mutta yhtä hyvin minun mielestä vähän fiineimmissäkin tilaisuuksissa. puolipönöttäviin juhliin tällainen rennohko jälkkäri olisi minusta just hyvä

      Poista
    2. Totta, että sopisi puolipönöttäviin juhliin. Juuri se elementti joka muuttaisi pönötysjuhlat vain puolipönöttäviksi kun ihmiset saisivat pönötysaiheiden sijaan muuta puheenaihetta mainiosta juustokakkudipistä! :D

      Poista
  2. Ihana herkku. Tämän kun Walesin tikru näkisi nyt, joutusin varmaan lähtemään samointein kauppaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Oliko se Tikrun sähköpostiosoite mikä, että voin laittaa hänelle tiedoksi suoran linkin :D

      Poista
  3. Käyttämäsi ja mainitsemiasi Creme Bonjour -tuotteet ovat aivan uusia itselleni, kiitos vinistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovatkin ihan uusia tuotteita, lanseerattu nyt elokuussa. Mutta hyvin näyttää (täällä Oulussa) uutuusmaut hyllystä löytyvän!

      Poista
  4. minni / kokeileva keittiöni6.9.2016 9.32

    Loistava idea! Meillä ei muut ymmärrä juustokakkujen päälle, joten tällaisesta saan ihan vaan itselleni herkkupalan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan onkin just hyvä – herkkua vain itselle!

      Mutta tämä voisikin olla sellainen juustokakku, joka uppoaisi muutoin niitä vierastavillekin, jos herkkua ei kutsuisikaan juustokakuksi lainkaan.

      Poista
    2. No pyhä isä, kuka nyt juustokakkuja vierastaa??????

      Poista
    3. En tunne minäkään sellaisia tyyppejä. Mutta ehkä niitä on olemassa, koska vierastanhan minäkin täytekakkuja.

      Poista
  5. Jestas mitä jälkkäripurkkeja, kuola valuu. Niin ja aivan ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna!
      Tämä on tällainen minunmoinen jälkkäri: raikas ja marjaisa.

      Poista
  6. Tämä on kyllä ihana idea - erilainen ja raikas!

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtava idea. Juustokakuissa kun täyte se juttu, niin tässä on vaan sitä!

    VastaaPoista
  8. ooh, miten ihanan kuuloista! ja jotenkin tuossa saa huijattua itseään että onkin itse asiassa paljon sitä oikeaa juustokakkua kevyempi herkku kyseessä... :-)

    VastaaPoista
  9. Mä otan ehottomasti jälkkärin. Niin upeat kuvat, ai että! Ja mulla jälkkärihimo joten paha ;)

    VastaaPoista
  10. Vadelma ja pistaasi ovat kyllä ihana yhdistelmä. Ja ihanat kuvat taas kerran! 😊

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails