lauantai 15. lokakuuta 2016

Sienisuola



Sienisuola kuuluu niihin asioihin, joita ei tiedä kaipaavansa ennen kokeilua ja koukuttumista. Ripaus umamista sienisuolaa munakkaaseen, uunissa paistettaville perunalohkoille tai tomaattikastikkeeseen. Ilmiömäinen teho.

Suola muistuttaa pari vuotta sitten Hellasta & Herkusta ostamaani umanisuolaa, jossa on suolan ja siitakesienen lisäksi merilevää. Sienisuolan valmistin kolmen ainesosan sijaan vain kahdesta raaka-aineesta: kuivatuista sienistä ja merisuolasta. Jauhoin kuivattuja suppilovahveroita morttelissa hienohkoksi jauhoksi, lisäsin mortteliin myös merisuolan ja jatkoin työstämistä. Koostumuksesta tuli kaunista kuin kuuma rantahiekka.

Sienisuola korostaa ruoan ominaismakuja pullistelematta sienimäisyydellään. Parhaimmillaan suola on mielestäni pöytämausteena tai ruoan viimeistelyssä. Toki sitä voi käyttää myös tavallisen suolan tavoin ruoanlaitossa. Pieni määrä sienisuolaa ei tuo ruokaan juurikaan sienen makua, joten se sopii  myös niille kummajaisille, jotka eivät sienistä välitä. Mutta syvistä mauista tykkää kaikki, ja sienisuola antaa ruoan mauille hieman tuulta siipien alle. Sienisuola on sellaista keittiön kultaista taikapölyä.






Resepti

 

 

 

Sienisuola


1 osa kuivattuja sieniä (esim. suppilovahvero)
1–2 osaa hienoa merisuolaa


Hienonna kuivatut sienet tehosekoittimessa tai morttelissa jauhomaiseksi. Lisää merisuolaa suurinpiirtein yhtä paljon kuin hienonnettua sientä on. Voit myös tuplata merisuolan määrän (eli 1 osa sienijauhoa ja 2 osaa merisuolaa). Sekoita vielä tehosekoittimessa tai morttelissa huolellisesti.

Käytä sienisuolaa pöytämausteena tai lisää ruokaan tavallisen suolan tavoin.

_____



26 kommenttia :

  1. Tätä tahtoisin ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Ripottelin sienisuolaa juuri keitetyn kananmunan päälle. Ihan loistavaa!

      Poista
  2. Loistava idea! Joskus olen sekoittanut jauhettuja sieniä sellaisenaan ruokiin mausteeksi, mutta tätä täytyy kokeilla myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienijauhe on myös loistavaa (vaikka se kuulostaakin lähinnä joltain trippihommalta)! Sienisuola tuo tietysti kaksi hyvää yhdessä.

      Poista
  3. Tätä mä teen! On kuivattuja suppiksiakin! Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Kiva kuulla. Kuivista suppiksista tämä syntyykin hetkessä.

      Poista
  4. Sienijauhetta on tullut harrastettua, suolan joukkoon en ole muistanut laittaa. Monenlaisia yrttisuoloja ym. tuli tehtyä tänä syksynä, viimeisistä sadoista.
    Varmasti herkkua tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrttisuola on ihanaa! Käytän sitä leivontaa ja kaurapuuroa lukuun ottamatta oikeastaan kaikkeen. Mitä yrttejä laitat suolaan?

      Poista
  5. Oi, tämä on taatusti ihanaa! Mulla oli jossain vaiheessa hurahdus maustettuun suolaan ja kaapista löytyi niin prosciuttosuolaa kuin vaniljasuolaakin. Umamisuolaan olen jäänyt täysin koukkuun. Tätä on siis testattava :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä käytetään lähinnä omatekoista yrttisuolaa (kaikkeen) ja nyt tätä. Umamisuola on ihanaa, mutta jostain syystä se ei ole jäänyt vakikäyttöön. Ensin en raatsinut sitä käyttää ja sitten en enää muistanut koko purkkia :)

      Poista
  6. Hauskasti tokaistu tuo "pullistelematta sienisyydellään" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienet on usein vähän sellaisia makupullistelijoita :)

      Poista
  7. Mä tein kesällä lipstikkasuolaa. Sienisuola olis varmaan syksyn makumaailmaan ihan täydellinen.

    VastaaPoista
  8. Tää on hyvä ruokalahja jouluksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän niinku syötäviä vietäviä :)

      Poista
  9. No mä arvasin, että löytyy joku syy miksi olis pitäny kuivatakin sieniä, eikä lyödä vaan pakkaseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopisikohan tähän pakkaskuivatut sienet :D

      Poista
  10. Mun työkaveri aina puhuu jostain sienistä, joita käytetään sirotemausteena kuivattuina ja jauhettuina, ilman suolaa siis, mutten millään muista mikä sieni se on.
    Tämä olis kyllä mainio lahjaidea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Kun saat sienen selville, kerro!

      Poista
  11. Lihapata meni juuri uuniin, joten lähden tästä nyt metsään etsimään suppiloita! Tätä pitää kyllä testata! Voisi antaa vaikka joululahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin erinomainen joululahjavinkki!

      Poista
  12. Ihan täydellinen idea: helppo, yksinkertainen ja toteutettavissa. Kokeiluun menee varmasti jossain kohtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simppeli taitaa olla toinen nimeni :D

      Poista
  13. Oho! Tällaista pitäiskin kokeilla!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails