keskiviikko 21. joulukuuta 2016

3 hyvää tekevää lahjavinkkiä







JOULUKALENTERIN 21. LUUKKU




Joulun yltäkylläisyys on etuoikeus, joka aika usein meiltä unohtuu. Kaikilla samanlaiseen yhteiseen iloon, notkuviin pöytiin tai isoon kasaan nauhanneniä ei ole mahdollisuutta. Siksi halusin tuoda Kokkipottilan joulukalenterissa kauden ruokaherkkujen lomassa esiin muutaman hienon kampanjan muistutukseksi sekä itselleni että muille. Pienelläkin lahjoituksella tehdään yhdessä ihmeitä. Just do it!


Hyvä joulumieli -keräys on klassikko, joka järjestetään jo 20. kerran. MLL:n, SPR:n ja Ylen yhteinen keräys, jonka avulla hankitaan ruokalahjakortteja (70€) vähävaraisille perheille. Koko summaa ei yksin tarvitse lahjoittaa, kampanjasivulla on lahjoitusmahdollisuus aina vitosesta alkaen. Lahjoituksia voi tehdä jouluaattoon saakka.

Woltin jouluateria-tempauksen suosio on yllättänyt järjestäjät täysin. Kodittomille oli tarkoitus jakaa Vailla vakinaista asuntoa -järjestön kautta nimen omaan jouluaterioita. Mutta koska lahjoittajia oli paljon, riittää aterioita jaettavaksi pitkälle alkuvuoteen. Aterioita asunnottomille voi ostaa (5€) vielä huomenna torstaina 22.12.2016. Kyseessä on Woltin ja markkinointitoimisto Bob the Robotin yhteishanke.

Entä miten olisi, jos antaisit joululahjaksi kasvimaan, aterian koko kylälle, pussillisen siemeniä tai mehiläispesän? Toisenlainen lahja on Kirkon ulkomaanavun ohjelma, jonka tuotolla tuetaan avustuskohteita Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa, Lähi-idässä ja Euroopassa. Toisenlainen lahja on klassikko, joka on paikkansa ansainnut.


ps. kuvistuskuvana on Hannan sopassa julkaistu punajuuri-fetatahna.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails