perjantai 28. lokakuuta 2016

5 ravintolavinkkiä Reykjavikiin

 


Maailman pohjoisin pääkaupunki, saagojen saaren sykkivä keskus, on hurmaava. Reykjavikin ravintolatarjonta on erinomainen ja kaupungin keskusta on sopivan pieni ottaa haltuun kävellen. Täydellinen kaupunkikohde muutaman päivän lomalle.

Siinä missä paikalliset kulkivat Reykjavikin vaihtelevassa syyssäässä pikkukengissä, ilman pipoa ja sateensuojaa, vedimme me päälle tuulta ja sadetta vastaan kerroksia selvästi enemmän. Parilta konkarilta saadut vinkit sadevarustuksista olimme onneksi ottaneet vakavasti – goretex, ystäväni. Luulin, että Oulussa tulee aina, mutta samalla leveyspiirillä kotikaupungin kanssa sijaitseva Reykjavik antoi mittatikkuun lisää ulottuvuutta. Lenkki tupruttavassa jää-vesisateessa oli yhdenlainen elämys.



 

Reykjavikin ravintolat


Kahviloissa ja ravintoloissa eivät tuuli tai jäätävä sade haitanneet. Tunnelma oli poikkeuksetta mieleenpainuvan mukava ja rento, ruoka oli hyvää ja palvelu erinomaista. Kaupungin ravintolakattaus on vahva ja monipuolinen, joten valinnanvaraa kyllä löytyy.

Saimme pitkän listan ravintolasuosituksia ja menovinkkejä sekä hurmaavalta Salamatkustaja-blogin Satulta että Airbnb-isänniltämme. Lisäksi kolusin etukäteen tuhdin nipun tietoa kirjoista ja netistä. Tripsteri on ehdottomasti lukemisen arvoinen opus. Nettioppaassa on käytännössä kaikki mitä Islantiin matkaajan tulee tietää. Puolissakaan suosituksista emme ehtineet tietenkään käydä, mutta nipun maininnan arvoisia paikkoja testasimme. Tässä viisi suosikkiamme:


Forréttabarin on sataman lähellä sijaitseva, tapas-tyylisiä annoksia tarjoava ravintola, joka hurmasi minut täysin. Sinisimpukat olivat loistavat, yhdet parhaista ikinä, joskaan rinnalla tarjotut ranskalaiset eivät yltäneet simpukoiden kanssa samalle tasolle. Myös savulohi oli maukasta, eikä lisäkesalaatti jättänyt myöskään kylmäksi. Talon olutvalikoima on maininnan arvoinen.

Ostabúðin on loistava ravintola aivan keskustan ytimessä. Lounaaksi syödyt tomaattikeitto ja päivän kala-annos olivat todella taidolla valmistettuja ja makumaailmaltaan selkeitä mutta sävykkäitä. Vahva suositus.

Coocoo's nest on pikkuruinen ravintola trendikkäällä satama-alueella, kävelymatkan päässä ydinkeskustasta. Tiistaisin ravintolassa on taco-ilta ja muina päivinä sieltä saa esimerkiksi hyviä pizzoja. Viikonloppuisin Coocoo's nest tarjoaa brunssia ja maanantaisin ravintola on kiinni.

Sæta svínið sijaitsee myöskin aivan keskustassa, ja se tarjoaa pubiruokaa rennolla otteella. Kasvisburgeri kannattaa skipata, mutta hummuslautanen kasviksilla oli hyvä. Possuja oli sisustuksessa riittävästi.

Mokka-Kaffi pääsee mukaan ravintolalistalle, vaikka se onkin kahvila. Mutta kuka voi vastustaa rapeaa belgialaistyylistä vohvelia kermavaahdolla ja hillolla? Niinpä. Vohvelin avulla jaksaa taas lipua goretexissaan kohti seuraava kohdetta. Mokka on kaupungin vanhin kahvila, ja se sijaitsee vastapäätä Ostabúðinia.




 

 

Kun menet Reykjavikiin, mieti miten pääset sieltä pois


Kun matkustat Reykjavikiin, varaa lomastasi ainakin yksi päivä, jolloin lähdet pois kaupungista – sykähdyttävimmät kokemukset tai maisemat löytyvät harvoin pikkukaupunginkaan sykkeestä. Me vuokrasimme auton päiväksi. Jos aikaa olisi ollut enemmän, toinen ja kolmaskin päivä, tai vaikka viikko, olisi vierähtänyt maalla helposti. Nyt koimme vain häivähdyksen saaren luonnosta ihmeineen, ja olimme läkähtyä niiden vaikuttavuudesta ja kauneudesta. Kuvat eivät tee tietenkään oikeutta elämyksille, mene ja koe.

Seuraavalla Islannin lomalla maaseutumatkailuun täytyy ehdottomasti varata enemmän aikaa. Sillä vaikka Reykjavik on ihana ja tunnelmallinen, ja ravintolatarjonta tietenkin omaa luokkaansa, on maaseutumatkailu vuokra-autolla (tai paikallisten yritysten järjestämillä retkillä) ehdottomasti saaren must do. Mahtavaa Salamatkustaja-blogia kirjoittava Satu järjestää muuten kesällä 2017 Islannin matkoja. Kuulostaa lystiltä! Eikä Satun kirjoittamaa Islantilainen voittaa aina -kirjaa jättää lukematta. Se on sekä hyväntuulinen että informatiivinen kirja tulen ja jään maasta.

Samaisella must do -listalla on myös uiminen kuumissa altaissa. Tosin sana uida on täysin väärä kuvaamaan toimintoa, joka oli täydellisen rentoutumisen ja mieltä kipinöivän latautumisen yhdistelmä. En todellakaan ole mikään uimahallipirkko, mutta 36–42-asteinen vesi ja ulkona olevat altaat ovat vähän toisenlainen kokemus. Me valitsimme Airbnb-kotiamme lähinnä olevan uimalan, joka oli juuri sellainen kun sen toivoinkin olevan: täynnä islantilaisia viettämässä tavallista arki-iltaa.



_____




keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Helppo jauhelihacurry



Intilaiset curryt mielletään usein hitaiksi ruoiksi, joiden valmistumisessa menee tuntikausia. Nopeiden ja helppojen kasviscurrujen – joista lisää myöhemmin  – lisäksi mausteinen curry syntyy jauhelihasta. Jauhelihacurry valmistuu nopeimmillaan puolessa tunnissa, joskin puoli tuntia lisää haudutusta tekee tosin currylle hyvää, kun maut syvenevät. 




Jauhelihacurryn voi tarjota perinteisesti riisin kanssa tai trendikkäästi naanleivän päällä flatbread-tyyliin. Myös lämpimien voileipien täytteenä tai leivistä koottuna piirakkana mausteinen jauheliha on ihanaa.

Me olemme tehneet tätä muutamaan otteeseen pienen paikallisen lammastilan jauhelihasta, ja karitsan tai lampaan jauhelihasta tehtynä curry onkin mielestäni parasta. Mutta saman mausteet toimivat hyvän muidenkin jauhelihojen ja todennäköisesti myös Härkiksen kanssa. Kaikki kokeilemani mausteiset jauheliharuoat ovat kääntyneet iisisti kasvisversioiksi Härkiksellä. Esimerkiksi Härkis-tacot ovat aivan todella hyviä.




Jos ajattelit tarjota jauhelihacurrya naanleipien kaverina, suosittelen tekemään ne ilman uunia. Tässä reseptini: Naanleivät pannulla.

 

 

 

 

Resepti

 

 

 

Intilainen jauhelihacurry

4–6 annosta


500 g lampaan tai karitsan jauhelihaa
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2 tl tuoretta inkivääriä hienonnettuna
6 vihreän kardemumman kotaa
1–2 tl jauhettua kurkumaa
1–2 tl garam masala -mausteseosta
tuoretta chiliä tai chilitahnaa maun mukaan
(1–2 tl sarviapilan lehtiä)
1 dl tomaattipyrettä
1 dl vettä
noin 1 tl suolaa
1–2 tl sokeria tai hunajaa
hieman sitruunamehua
nippu tuoretta korianteria (tai lehtipersiljaa)
sitruunalohkoja tarjoiluun


Kuori ja hienonna sipuli, valkosipulinkynnet sekä inkivääri. Kuullota sipuli- ja valkosipulisilppua muutama minuutti keskilämmöllä. Lisää mausteet ja kuullota vielä muutama minuutti, jotta mausteet aukeavat. Lisää tomaattipyre ja sekoita.

Nosta lämpöä. Laita pannulle jauheliha ja kypsennä se samalla lihaa paistinlastalla murustaen. Lisää vesi ja suola sekä hieman sokeria. Hauduta matalalla lämmöllä vähintään vartti, mielellään kolme varttia. Viimeistele sitruunamehulla ja tuoreella korianterilla.

Tarjoa jauhelihacurry riisin tai naanleipien kanssa. Jos haluat tarjota curryn flatbread-tyylisesti, tarjoa lisänä esimerkiksi salaattia ja/tai ituja, kasviksia, jogurttia, tuoreita yrttejä (korianteri tai lehtipersija) sekä cashewpähkinöitä.

_____





lauantai 15. lokakuuta 2016

Sienisuola



Sienisuola kuuluu niihin asioihin, joita ei tiedä kaipaavansa ennen kokeilua ja koukuttumista. Ripaus umamista sienisuolaa munakkaaseen, uunissa paistettaville perunalohkoille tai tomaattikastikkeeseen. Ilmiömäinen teho.

Suola muistuttaa pari vuotta sitten Hellasta & Herkusta ostamaani umanisuolaa, jossa on suolan ja siitakesienen lisäksi merilevää. Sienisuolan valmistin kolmen ainesosan sijaan vain kahdesta raaka-aineesta: kuivatuista sienistä ja merisuolasta. Jauhoin kuivattuja suppilovahveroita morttelissa hienohkoksi jauhoksi, lisäsin mortteliin myös merisuolan ja jatkoin työstämistä. Koostumuksesta tuli kaunista kuin kuuma rantahiekka.

Sienisuola korostaa ruoan ominaismakuja pullistelematta sienimäisyydellään. Parhaimmillaan suola on mielestäni pöytämausteena tai ruoan viimeistelyssä. Toki sitä voi käyttää myös tavallisen suolan tavoin ruoanlaitossa. Pieni määrä sienisuolaa ei tuo ruokaan juurikaan sienen makua, joten se sopii  myös niille kummajaisille, jotka eivät sienistä välitä. Mutta syvistä mauista tykkää kaikki, ja sienisuola antaa ruoan mauille hieman tuulta siipien alle. Sienisuola on sellaista keittiön kultaista taikapölyä.






Resepti

 

 

 

Sienisuola


1 osa kuivattuja sieniä (esim. suppilovahvero)
1–2 osaa hienoa merisuolaa


Hienonna kuivatut sienet tehosekoittimessa tai morttelissa jauhomaiseksi. Lisää merisuolaa suurinpiirtein yhtä paljon kuin hienonnettua sientä on. Voit myös tuplata merisuolan määrän (eli 1 osa sienijauhoa ja 2 osaa merisuolaa). Sekoita vielä tehosekoittimessa tai morttelissa huolellisesti.

Käytä sienisuolaa pöytämausteena tai lisää ruokaan tavallisen suolan tavoin.

_____



torstai 13. lokakuuta 2016

Naanleivät pannulla


Naanleipä on herkullisimmillaan vastapaistettua, sopivan sitkeää ja pinnalta paahtunutta. Uunia ei leipien valmistuksessa tarvita lainkaan, sillä parhaat naanleivät paistuvat kotioloissa kuumalla pannulla.



Kaikkein perinteisimmin naanleivät paistetaan tandoori-uunin reunoilla, mutta kuumalla ja kuivalla pannulla – esimerkiksi valurautapannulla – pääsee riittävän lähelle autentisuutta. Paistamiseen käy myös muurikka tai grilli.

Itse tehdyt naanleivät ovat helppoja tehdä, mutta taikinan kohottamiseen on hyvä varata aikaa. Minä teen naanleivät usein viileään veteen, ja annan taikinan kohota jääkaapissa noin kahdeksan tuntia tai huoneenlämmössä noin puolet vähemmän hieman lämpötilasta riippuen. Jos taikinassa käyttää lämmintä vettä, nopeutuu taikinan kohoaminen huoneenlämmössä.

Naanleipä mielletään liki yksinomaan intialaisen ruoan pariksi, ja sillä nimellä kutsuttuna kai se niille maailmankolkille asettuukin. Mutta sama leipä toimii aivan yhtä hyvin Lähi-idän ruokien kaverina. Se on täydellinen leipä myös trendikkääseen flatbread-ruokaan, jossa ohuen leivän päälle kasataan esimerkiksi jotain tahnaa ja kasviksia tai muita herkkuja.








Resepti





Naanleipä pannulla

noin 8 kpl


taikina
1 1/2 dl vettä
1 tl kuivahiivaa
3/4 tl suolaa
1 dl turkkilaista jogurttia
noin 4 1/2–5 dl vehnäjauhoja
25 g voita sulatettuna


päälle
noin 25 g sulatettua voita
ripaus suolaa
(sarviapilanlehtiä tai esim. seesaminsiemeniä)


Sekoita vesi, hiiva, suola ja jogurtti kulhossa. Anna tekeytyä viitisen minuuttia. Lisää vehnäjauhoja vähitellen, lisää myös sulatettu voi. ja vaivaa taikinaa, kunnes se on kimmoisaa. Taikina saa jäädä hieman tarttuvaksi.

Kohota taikinaa 3–4 tuntia huoneenlämmössä tai kaksinkertainen aika jääkaapissa. Taikina saa kohota kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina noin kahdeksaan osaan halutusta naanleivän koosta riippuen. Taputtele ja venyttele tai kaulitse leivät noin puolen sentin paksuisiksi.

Kuumenna pannu kuumaksi ja paista naanleivät yksi kerrallaan pannulla molemmin puolin (noin kolme minuuttia per puoli).

Voitele valmiit naanleivät voilla ja ripottele päälle hieman suolaa sekä halutessasi esimerkiksi sarviapilanlehtiä tai esimerkiksi seesaminsiemeniä.

_____




sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Korealainen tofusalaatti avokadotahnalla



Tofu on minulle hieman haastava raaka-aine. Olen kokannut ja syönyt kymmeniä tofu-ruokia, ja usein tulos on sama: Ruoka toimisi maultaan paremmin ilman tofua, tofu on ruoassa vain välttämätön ruokaisuuden ja proteiinin tuoja. Fakta on, että siltään tofu ei koreile maullaan eikä rakenteellaan. Siitä tuskin kukaan on kanssani eri mieltä.

Tofu kaipaa tuhdisti makuja ja rakennetta – jos siis haluaa tofuruoalta muutakin kuin täyttävyyttä. Olen aloittanut operaation nimeltä tofun kesyttäminen, sillä käyttäisin tuota mainiota raaka-ainetta mielelläni enemmän, mutta ruoan mausta en todellakaan ole valmis tinkimään. Korealaisessa salaatissa kiinnitin aivan erityistä huomiota tofun valmistukseen, jotta se sekä maistuu oikeasti hyvälle että on rakenteeltaan napakka. Taktiikkani oli tämä: kuutiointi, kuivaus, marinointi, paistaminen ja viimeistely kastikkeella.





Salaatti on upea makupaletti. Soijavinaigretessa pehmennetty lehtikaali, tuhdisti maustettu paistettu savutofu ja raikas avokadotahna takaavat, että makusävyissä riittää. Porkkanalastut ja yrtit raikastavat kokonaisuuden. Salaatin eri osien maut täydentävät toisiaan, sillä jokainen palanen on maustettu omalla tavallaan. Ne toimivat paitsi yhdessä myös erikseen. Korealaisittain maustettu tofu sopii hyvin syötäväksi yrttisen riisin kanssa, ja avokadotahna on hyvää leivän päällä tai kasvisten dippinä. Lehtikaalipohjan päälle taas voi ladata vaikka tofun kanssa samalla kastikkeella maustettua flank steakia.





Resepti

 

 

Korealainen tofusalaatti avokadotahnalla

3–4 annosta


tofu
300 g (1 pkt) savutofua tai maustamatonta tofua
1 rkl gochujang-tahnaa (korealainen chilitahna)
1 rkl seesamiöljyä
1 1/2 rkl soijakastiketta
1 1/2 rkl sokeria
tilkka limetin mehua 

avokadotahna
2 kypsää avokadoa
noin 1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 valkosipulinkynsi
1–2 rkl limetin mehua
suolaa 

salaattipohja
150–200 g lehtikaalia
2 rkl soijakastiketta
1 rkl riisietikkaa
1 tl hunajaa tai sokeria
(tilkka limetin mehua)

lisäksi
2 keskikokoista porkkanaa
kurkkua
korianteria tai lehtipersiljaa 


Kuutioi tofu ja kuivaa kuutiot huolellisesti talouspaperilla painellen. Sekoita tofun marinadin ainekset ja kaada puolet kastikkeesta tofukuutioiden sekaan. Sekoita ja anna maustua vähintään tunti, mielellään pidempään. Jätä loppu kastike odottamaan.

Puolita avokadot ja kaavi hedelmäliha kulhoon. Kuori ja hienonna inkivääri sekä valkosipulinkynsi. Soseuta avokado sekä mausteet sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku, ja säädä tarvittaessa suolan ja happamuuden tasapainoa.

Leikkaa lehtikaalinlehdistä keskiruoti pois. Hienonna lehdet aivan pieneksi silpuksi. Yhdistä soijakastikkeeseen riisietikka sekä hunaja. Sekoita kastike lehtikaalin joukkoon (huom! voit käyttää myös vain osan kastikkeesta ja lisätä lopun kastikkeen tarvittaessa valmiiseen salaattiin). Möyhi kastike käsin lehtikaalin joukkoon, näin lehtikaalin rakenne pehmenee. Laita salaattipohja valmiiksi tarjoiluastiaan.

Paista maustunutta tofua kuumalla pannulla tilkassa öljyä muutama minuutti välillä käännellen. Sekoita loppu maustekastike paistettujen tofupalojen joukkoon.

Leikkaa porkkanat ja kurkku tikuiksi tai suikaloi kuorimaveitsellä. 

Laita salaattipohjan päälle tofu, avokadotahna sekä kasvikset ja yrtit. 

_____



keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Omena-inkivääriolut



Omenatuoremehu ja inkivääriolut ovat lempijuomiani. Molemmat ovat raikkaita ja parhaimmillaan lempeän kirpsakoita. Omena-inkivääriolut on yhdistelmä näistä kahdesta. Lienee  helppo kuvitella, että lopputuloksena on virkistävyydessään voittamaton drinkki.

Omenainen inkivääriolut on lähtökohtaisesti alkoholiton, ja minun mielestäni siten parhaimmillaan. Mutta ei juoma vierasta pientä terästystäkään. Kirkkaan lisäksi kuvittelisin viskin sopivan drinkkiin loistavasti. Monissa amerikkalaisissa omenajuomissa käytetään paikallista bourbon-viskiä, mutta varsinaiseen suositukseen asiantuntemukseni ei riitä – minun viskikokemukseni nojautuu nimittäin lähinnä itse tehtyyn baileysiin, johon sopii mikä tahansa alahyllyn viski.


 


Jos tuorepuristettua omenamehua ei ole saatavilla, etsi kaupan valikoimista ei tiivisteestä valmistettu mehu, se sopii juomaan oikein mainiosti. Inkivääriolueksi kannattaa valita nimen omaan ginger beer, sillä siinä on sitä toista hyväa inkiväärijuomaa, ginger alea, enemmän inkiväärisyyttä, ja omenamehun parina inkiväärisyys on eduksi.





Resepti





Omena-inkivääriolut

1 osa omenatuoremehua
1 osa inkivääriolutta
(hieman sitruunamehua)
jäitä 

halutessasi 
terästystä
koristeeksi timjamin tai rosmariininoksa
jäisiä vadelmia tai muita marjoja


Sekoita omenamehu ja inkivääriolut noin suhtessa 1:1. Maista ja lisää tarvittaessa jompaa kumpaa.Mikäli omenamehu on lempeää, hapottomasta lajikkeesta puristettua mehua, lisää kirpeyttä halutessasi pienellä määrällä sitruunamehua.

Lisää jäät ja koristele. Terästä halutessasi esimerkiksi viskillä.

_____



 

lauantai 1. lokakuuta 2016

Hunajapaahdetut auringonkukansiemenet

Honey Roasted Sunflowe Seeds – Hunajapaahdetut auringonkukansiemenet #seeds #roasted #sunflowerseeds #honey #snack


Hunajan kanssa uunissa paahdetut auringonkukansiemenet ovat kuin karkkeja. Ja näitä karkkeja voi ripotella aamiaisjogurtin päälle, salaattiin, paahdetuille kasviksille tai vaikka uuniomenoiden hunnuksi. Siltään syötyinäkin siemenet ovat koukuttavan hyviä.



Auringonkukansiemenet paahtuvat uunissa pienessä hetkessä, eikä koko hommaa mene kuin kymmenen minuuttia. Ennen paahtamista ainekset vain sekoitetaan kulhossa ja levitetään tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperin päälle.

Vaikein vaihe lienee odottaminen – juuri uunista tulleet, kullanruskeiksi paahtuneet siemenet ovat vielä liian kuumia sekä syötäviksi että purkkiin murennettaviksi.







Resepti




Hunajapaahdetut auringonkukansiemenet


3 dl auringonkukansiemeniä
2 rkl hunajaa
1 1/2 rkl öljyä
1/4 tl hienoa merisuolaa



Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin ja levitä seos leivinpaperille yhteen kerrokseen. Paista 6–8 minuuttia tai kunnes auringonkukansiemenet ovat paahtuneet kullanruskeiksi.

Anna jäähtyä ja murentele ilmatiiviiseen purkkiin tai rasiaan. Tarjoa siltään, jogurtin päällä, salaatissa tai esimerkiksi paahdettujen kasvisten kanssa.

_____




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails