sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kreikkalainen kanapasta



Kanapasta on arkiruoka, joka valmistuu nopeasti ja pitää nälän loitolla pitkään – sellaisiahan niiden arjen pelastajien täytyykin olla. Tämä kreikkalaisista mauista pirteyttä saanut kanapasta on pöydässä vartissa.

Kreikkalaisessa kanapastassa osa makumaailmasta sekoitetaan pastan joukkoon ja osa ladotaan valmiin pastan päälle. Näin pasta saa moniuloitteisuutta ja lisää sävyjä, kun esimerkiksi fetajuustoa on mukana sekä lämpimänä että kylmänä, samoin yrttejä. Pinaattina pastassa voi käyttää hyvin pakastepinaattia, se on helppo ja aina saatavilla oleva vaihtoehto tuoreille pinaatinlehdille. Juustona suosin aitoa fetaa, mutta mikä tahansa fetankaltainen salaattijuusto sopii ruokaan hyvin.






Resepti

 

 

 

Kreikkalainen kanapasta

neljälle


350–400 g pastaa (fusilli tai penne sopivat hyvin)
vettä + suolaa pastan keittämiseen
1 sipuli
1–2 valkosipulinkynttä 
1 rkl öljyä
2–3 broilerin rintafilettä
1 pss pakastepinaattia
200 g fetajuustoa
3 rkl ranskankermaa
suolaa 
mustapippuria
kourallinen tuoretta basilikaa
1–2 tomaattia


Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan al denteksi.

Pasta kiehuessa kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy paistinpannulla ja kuullota keskilämmöllä sipulisilppuja noin viisi minuuttia. Nosta lämpöä ja lisää paloitellut broilerinfileet. Paista broilerinpalat kypsiksi. 

Lisää sulatettu pinaatti. Sekoita. Murustele noin puolet fetajuustosta pannulle. Lisää myös ranskankerma sekä noin puolet basilikasta hienonnettuna. Mausta maun mukaan suolalla ja mustapippurilla.

Sekoita valutetun pastan joukkoon kastike. Kuutioi pastan päälle tomaatit ja murustele loput fetajuustosta. Viimeistele basilikalla.

_____




14 kommenttia :

  1. Tätä tänään! Soveltaen tietty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietty! Mitäs se sellainen kokkailu olisi, jossa ei sovellettaisi :D

      Poista
  2. Juuri näin! Arjen pelastajia saa muunneltua ja monimuotoistettua riippuen ihan niinkin pienillä asioille, kuin missä vaiheessa ruoan valmistusta ainesosat sekoittaa. Mainio postaus!

    VastaaPoista
  3. Miekin tykkään käyttää silloin tällöin ruoassa jotain raaka-ainetta sekä lämpimänä että kylmänä – esimerkiksi just fetaa. Arjen pelastajan pitää olla just tällainen nopea ja helppo, mutta kivalla twistillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Sirkku!
      Sama raaka-aine eri muodossa toimii kyllä aina.

      Poista
  4. Arjen pelastajat ovat aina tarpeeseen. Ihanan värinen ruoka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä kohti, kevättä kohti. Yllättäen yrtit ja valoisat kuvat ovat taas alkaneet kiinnostaa.

      Poista
  5. Tosi kaunis pasta. <3 Kyllä maks 20 minuutin ruoka on juurikin arkeen sopiva, jotain vastaavaa voisinkin huomenna kokeilla. Jee, yksi ruokaongelma vähemmän tällä viikolla. :D

    VastaaPoista
  6. Pastaruoat on arjen pelastus ja tämä tuntuu just kokeilun arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes!
      Ymmärrän italialaisia oikein hyvin: pasta on aina hyvä vaihtoehto.

      Poista
  7. Selkeä arjen pelastaja, pöydässä 15 minuutissa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails