maanantai 17. heinäkuuta 2017

Pinaatti-kikhernesalaatti



Minulta kysytään monesti, mistä ammennan inspiraatiota resepteihini. Yhdellä sanalla vastausta on mahdoton antaa. Välillä ideat tulevat kai tuulen tuomina, joskus varastettuina tai lainattuina ja joskus puserrettuina pakon edessä.

Kaikkein useimmin ideat tulevat raaka-aineista. Torilla tai vihannesosastolla tomaatit, porkkananippu tai munakoisot näyttävät niin täydellisiltä, ettei niitä voi ohittaa, vaikka suunnitelmissa olisi ollut jotain aivan muuta. Ja sitten ihmetellään, mitä kassiin päätyneistä raaka-aineista saisikaan aikaan. Viime viikolla villiintynyt pinaatti päätti päivän lounassuunnan, vaikka olin suunnitellut (taas) hakevani sushia lähikaupasta. Kaapissa ei paljon muita raaka-aineita reissuviikon jäljiltä ollutkaan, mutta onneksi joku varastoi kikherneitä hummushimoissaan aina vähän reilummin.

Pinaatti-kikhernesalaatista tuli todella hyvää. Se on simppeliä mutta maukasta, kaikessa vihreydessään kesäisen kaunistakin.






Resepti

 





Pinaatti-kikhernesalaatti

kahdelle lounaaksi, lisäkkeeksi useammalle


100 g tuoretta pinaattia
noin 4 dl kikherneitä (säilyke)
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
1–2 rkl sitruunamehua
suolaa
rouhaisu mustapippuria
kevätsipulia ohuina renkaina tai ruohosipulisilppua


Huuhtele ja kuivaa pinaatti. Leikkaa pinaatti veitsellä silpuksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele ja valuta kikherneet. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja anna maustua vähintään 20 minuuttia.

Viimeistele keväsipulilla tai ruohosipulisilpulla. Tarjoile lounaana tai lisäkkeenä.

_____




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails