perjantai 1. syyskuuta 2017

Hello, honey – ensikosketus mehiläistarhaukseen



Laitoin muutama viikko sitten ystävälleni viestiä: Jos hunajan tilauslistalle vielä mahtuu, ostaisin mielellään hyvässä hoidossa olleiden mehiläisten tekemää hunajaa useamman purkin. Valuva, tuore hunaja on kuin nestemäistä kultaa, se antaa taikahippuja aamiaisjogurtille, bologneselle tai salaatinkastikkeelle.

Hunajatilaukselleni näytettiin vihreää valoa, mutta samalla sain kutsun tulla mukaan mehiläispesille tutustumaan tarhaukseen ja keräämään hunajaa. Mehiläishommat ovat kiinnostelleet minua aina, eikä myönteinen vastaus kutsuun tainnut siinä emoji-huutomerkkivyöryssä jäädä epäselväksi. Pääsin vihdoin näkemään, mitä ne mehiläiset oikein touhuavat, ja ennen kaikkea mitä ne tarhurit oikein touhuavat.




Vedin suojapuvun päälle, hupun vetskarit tiukasti kiinni ja nostin hanskat kainoloihin saakka.  "Pelottiko?", on muuten ollut liki kaikilla ensimmäinen kysymys, kun olen kertonut ottaneeni ensikosketuksen mehiläistarhaukseen. Ei pelottanut. En edes hoksannut jännittää mehiläisten kohtaamista, mahdollisia pistämisiä tai surinaa, kun olin niin innoissani.

Kolmatta vuotta mehiläispesiään hoitavat tarhurit nostelivat mehiläispesien osastoja ja kehiä tottuneesti, ja vastailivat kaikkiin kysymyksiini ihailtavalla asiantuntemuksella. He myös kertoivat koko ajan mitä tekivät, mikä vähensi kysymystulvaani puoleen, noin puoleen miljonaan kysymykseen. Reilussa tunnissa kuulin kiehtovia tarinoita kuningattaren vaihdosta, tarhamehiläisten elämänkaaresta, talviruokinnasta, mehiläistarhauksen ammattitutkinnosta, jota toinen tarhureista parhaillaan suorittaa, sekä mehiläispesien hoidontarpeesta.


T



Oli aivan tavattoman kiehtovaa seurata mehiläisten – ja tarhureiden – toimintaa. Mehiläiset tulivat ja menivät, vähän hermostuivat, kun tarhurit tulivat häiritsemään heidän toimiaan ja rauhoittuivat huomatessaan, ettei hätää ole. Hämmentävää oli havaita, miten järjestäytynyttä ja tehokasta pesän toiminta on. Se on tavallaan kuin ihmisten yhteiskunta pienoiskoossa: kaikilla on oma paikkansa, roolinsa ja tapansa.

Surinaa pesissä riitti. Mehiläispesässä on kesäaikaan kymmeniä tuhansia mehiäisiä. Kuningattaria jokaisessa pesässä on vain yksi: suuri ja tärkeä pesän emo. Pääosin mehiläiset ovat työläisiä, jotka tekevät ikäänsä sopivaa tehtävää – vasta viimeisenä puuhanaan ennen menehtymistä lentelevät satoja kilometrejä kukasta kukkaan ja pesästä kukkaan. Kuka sitä nyt lapsena jaksaisi moista puuhaa tehdä.




Pesäkäynnin tavoitteena oli kerätä hunaja. Pääsin siis mukaan sellaiseen puuhaan, jota tarhurit tekevät ehkä yhdellä tai kahdella kerralla kesän aikana. Mehiläisten kesän aikana valmiiksi tekemät kennot harjattiin puhtaiksi mehiläisistä (yllä olevassa kuvassa harjaan mehiläisiä ekaa kertaa ikinä), ja kennot nostettiin kuljetuslaatikoihin vietäväksi linkoukseen. Linkouksen ja siivilöinnin jälkeen hunaja purkitetaan – ja voilà, nestemäinen kulta on valmista.

Ensikosketus mehiläistarhaukseen oli hykerryttävän hauska kokemus. Ehkä ensi viikolla, jos aikataulut saadaan soviteltua, saan hakea purkitettua hunajaa kotiin. Ensi kesäksi jo ilmoittauduin vapaaehtoiseksi assariksi.



_____




8 kommenttia :

  1. Kiinnostavaa! Minua saattaisi pelottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa se todella oli! Mutta ei lainkaan pelottavaa.

      Poista
  2. Apua! Kyllä jännittäisi minuakin, mutta ehkä se vähän tasoittuu tuo suojapuku päällä. Ostin markkinoilta raaka-hunajaa. Ihana yllättävä maku. Ei niin makea kuin tavallinen hunaja, joten sopii käytettävän vaikka jäätelön päällä siirappina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa mehiläiset voivat pistää myös suojapuvunkin läpi, tai niin ymmärsin. Toinen tarhuri kertoi saaneensa vuosien aikana yhden piston, toinen ei yhtään.

      Oliko raakahunaja siis kennohunajaa?

      Poista
    2. Ai kauheeta :D eli silti jännittäisin.

      Tämä ei ole kennohunajaa. Raakahunaja on valmistajan mukaan suoraan pesästä käsin kerättyä eli täysin prosessoimatonta (super food) hunajaa :)

      Poista
    3. Mielenkiintoista! Oon aina ajatellut, että kaikki Suomessa tuotettu hunaja täyttää käytännössä raaka-hunajan kriteerit. Osa tuottajista kuumentaa kai hunajaa johonkin 40 asteeseen kiteytymisen välttämiseksi, mutta ainakin se silti täyttää "raakaruoka-kriteerin". Täytyypäs selvittää tätä lisää :D

      Poista
    4. Kyllä! Tämä oli ensimmäinen kerta kun itsekin törmäsin kyseiseen hunajaan. En löydä lisää tietoa valmistajan sivuilta (Huhtasrinne), varmaan koska uusi tuote. Voi kumpa muistaisin tarkemmin, mitä hän markkinoilla sanoi valmistusmenetelmästä! Hunaja maistuu erilaiselta (ei niin makea) ja on myös väriltään vaaleampaa.

      Poista
    5. No onpas jännää :) Minä kysyin tätä mielenkiinnosta kuvissa olevilta tarhureilta, joista toinen opiskelee mehiläishoitajan ammattitutkintoa. Ja kuulin, että hunajan väri, maku ja makeus määrittyy niistä kasveista, joista mehiläiset ovat keränneet meden. Just nyt meillä on "puolukkahunajaa" eli mehiläiset ovat keränneet meden puolukoista. Se on ihan erilaista sekä väriltään että maultaan kuin vaikka monikukkahunaja. Anyway, hunaja on ihanaa <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails