torstai 21. joulukuuta 2017

Lakkajäädyke & suolakaramellikastike




 JOULUKALENTERIN 21. LUUKKU





Jäädyke on täydellinen jälkiruoka: sen voi tehdä hyvissä ajoin pakastimeen ja se jaksaa odottaa pitkäksikin venyvää illallista. Eikä jälkkäri mene miksikään, vaikka se odottelisi vuoroaan ja päättäisi jonkun toisen illallisen.

Tein reseptin alun perin Vaalan juustolalle osaksi Suomi 100 -juhlamenuta. Mutta en malta olla jakamatta sitä myös täällä blogissa, niin loistava reseptistä tuli. Lakkojen ja leipäjuuston (tai juustoleivän, tähän keskusteluun meidän ei ehkä nyt kannata lähteä) liitto on vanha tuttu klassikko, johon halusin tuoda vähän uutta virtaa. Toki lakkajäädyke toimii ilman juustojakin, mutta tuohan ne jälkkäriin nyt aivan upean lisäbuustin. Sitä paitsi, ei ne klassikot ansiotta synny – lakkojen ja leipäjuuston yhdistelmä on ihana.

Lisäkierroksia sukkiin saa suolakaramellikastike, joka tekee kaikesta, ihan kaikesta pari astetta parempaa. Suolakaramellikastikkeen voi tehdä hyvin nopeasti kaupan valmiiksi karamellisoidusta kondensoidusta maidosta. Silloin siihen sekoitetaan vain merisuolaa. Mutta parasta suolakaramellikastiketta saa, kun sen keittää itse. Oikeasti, kastike on ihan järjettömän hyvää itse tehtynä.

Olisiko joulun jälkkäri tässä?




Resepti





Lakkajäädyke & suolakaramellikastike

noin 6 annosta


jäädyke
3 dl kuohukermaa
1 ½ dl tomusokeria
2 kananmunan valkuaista
2 kananmunan keltuaista
300–400 g lakkoja
noin 200 g leipäjuustoa

suolakaramellikastike
2 1/2 dl sokeria
100 g voita
1 1/2 dl kuohukermaa 
1/2–1 tl laadukasta suolaa (merisuola tai vuorisuola)


Paseeraa marjat. Säästä halutessasi muutama marja koristeeksi.

Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri vaaleksi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon marjasose. Vaahdota kerma toisessa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot.

Vatkaa valkuaiset napakaksi vaahdoksi puhtaassa kulhossa ja nostele varovasti valkuainen jäädykemassan sekaan.

Kaada massa noin litran vetoiseen vuokaan, kääri kelmuun ja jäädytä pakastimessa vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli. 

Mittaa kaikki kastikkeen ainekset valmiiksi. Kaada sokeri pinnoitetulle pannulle. Anna sokerin lämmetä keskilämmöllä, ja liikuttele sitä välillä puuhaarukalla. Kun sokeri alkaa sulaa, pienennä lämpöä ja sekoita sokeria koko ajan puuhaarukalla. Sokeri ei saa palaa. Tavoitteena on toffeen tai konjakin värinen, paahtunut sokeri.

Lisää voi parissa, kolmessa erässä. Sekoittele vispilällä voi ja paahdettu sokeri sekaisin.

Kun seos on tasainen, ota pannu pois hellalta ja lisää vähitellen joukkoon kerma. Sekoita koko ajan. Jos kastikkeeseen tulee paukkuja, voit lämmittää kastiketta varovasti pienellä lämmöllä. Lisää lopuksi kastikkeeseen suola ja anna kastikkeen jäähtyä huoneenlämmössä. Säilytä kastike jääkaapissa. Voit lämmittää kastiketta halutessasi hieman ennen jäädykkeen tarjoilua.

Kumoa jäädyke tarjoiluvadille, lisää juustokuutiot ja koristeeksi jättämäsi lakat. Tarjoa suolakaramellikastikkeen kanssa.

_____


ps. Kannattaa kurkata Vaalan juustolan reseptipankkiin. Siellä on vaikka mitä ihania ideoita juuston monipuoliseen hyödyntämiseen.




4 kommenttia :

  1. Nämä jäädykkeet ovat niin mahtavia..kaikki valmiina etukäteen.Nytkin puolukkajäädyke odottaa aatonaaton vieraita.Aattona on tarjolla perinteinen lakkakiisseli kermavaahdolla,mutta tämä täytyy kokeilla...vaikka uuden vuoden herkkuna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukkajäädyke on kyllä yksi upeimmista herkuista, sitä meillä on ollut usein jouluna jälkkärinä.

      Kiva kuulla, että resepti innostaa kokeilemaan!

      Poista
  2. Tätä teen vaihteeksi, karpalojäädykkeen sijaan. Hyvän hillakesän kunniaksi😊 Vaalan hillat ja juusto yhdessä, herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, Kaisu! Toivottavasti tykkäsit jäädykkeestä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails